”Sinulla on erinomainen taito”

Seppo Jokelainen
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alkupuolella 

”Sinulla on erinomainen taito”
Näin minulle sanottiin yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin opettajanurani oli vielä alkuvaiheessa. Mutta älkäämme kiirehtikö asioiden edelle. Katsotaanpa, mitä tätä ennen oli tapahtunut ja vielä sitäkin, mitä sen jälkeen tapahtui.

Viime vuosisadalla, 80-luvun alkupuolella sain diplomi-insinöörin todistuksen Oulun yliopiston koneinsinööriosastolta. Töihin olin jo siirtynyt ennen sitä, suunnittelemaan kaukolämpölaitoksia. Eräänä päivänä saman vuosikymmenen lopulla minulle tarjottiin kaukolämpöverkostojen suunnittelukurssia Oulun teknillisen oppilaitoksen insinööriopiskelijoille. Ensituntuma opetustehtävään ei liene ollut musertava, koska pian tämän jälkeen hain avoinna ollutta päätoimisen tuntiopettajan paikkaa Ylivieskan teknilliseltä oppilaitokselta ja tulin valituksi.

Elokuun alussa 1990 sitten tuli muutto uudelle paikkakunnalle ja työt alkoivat. Insinööri muuttui opettajaksi yhdessä yössä – ainakin teoriassa. Käytännössä ei.

Uudessa työssä oli oikeastaan vain kaksi avointa kysymystä: mitä opetan ja miten opetan. Ensimmäiseen kysymykseen vastausta tuona aikana saattoi hakea lähinnä oppilaitoksen vaatimattomasta kirjastosta. Jos sopivanoloinen teos löytyi, monesti tulevaa oppituntisisältöä piti itse ensin opiskella, usein iltamyöhään edellisenä iltana. Tavoite oli pysyä pari tuntia edellä oppilaita.

Sitten se toinen kysymys: miten opetan. Mallia tähän tarjosivat omat opiskelukokemukset, joista osin oli todettava, että ne tarjosivat lähinnä varoittavan esimerkin, miten ei tulisi toimia. Siksipä ei tuntunut ollenkaan virhearvoilta eikä pahalta esimiehen toteamus ensimmäisen vuoden keväällä: ”Älä, Seppo, välitä, ensimmäinen vuosi epäonnistuu aina!”

Mutta siitä otsikon ”erinomaisesta taidosta”. Jo tuolloin keräsimme opiskelijapalautetta – sen ajan mallin mukaisesti kynällä ja paperilla. Katselin näitä palautelappusia ja eräässä näistä luki ilmiselvästi naisen käsialalla nuo sanat. Mutta tässä oli vain lauseen alkuosa. Loppuosa kuului …seisoa juuri sen paikan edessä, minkä olet taululle kirjoittanut.

Nyt Tampereen teknillisten oppilaitosten opettajakoulutuskeskus, TOPKO, ojensi auttavan kätensä. Opettajaopintoihin lähtiessäni minulla oli olemassa tarve ja motivaatio oppia opettamaan. Sekin tuli selväksi, että ei kannata puhua taululle, eikä kannata puhua silloin, kun opiskelijat kirjoittavat. Monet oppimiseen liittyvät teoriat tulivat tutuiksi tai ehkä oikeammin tutummiksi. Näkemystä syvensi kohta opettajaopintojen jälkeen suoritettu ohjaavan opettajan kurssi. Käsite opetuksen käyttöteoria oli itselleni löytö, jota olen soveltanut kuluneiden opettajavuosien aikana. Aikojen saatossa se on kiteytynyt lyhyeen muotoon: Parhaimmillaan opettaja ei ole oppimisen este.

Näyttää aanelonen pian loppuvan, ja en ole päässyt lähellekään nykypäivää. Jääköön tämä tällaiseksi katsaukseksi erään opettajan historiaan. Historiaan, jonka aikana hän on opettanut noin kolmeakymmentä eri nimistä kurssia tai opintojaksoa nykytermillä ilmaistuna.

Seppo Jokelainen

Vuos, pari opena vaan?

Raimo Hyvönen
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1980-luvun lopulla

Opiskelin Teknillisessä korkeakoulussa sähköosastolla silloisen terminologian mukaan heikkovirtatekniikan opintosuunnalla. Korkeakoulu oli niihin aikoihin muuttamassa Otaniemeen, mutta oma opiskelupaikkani oli vielä Helsingissä, alkuaika Hietalahden torin vierellä ja loppuaika Eerikinkadun ja Albertinkadun kulmassa olevassa punatiilisessä talossa, jossa myöhemmin toimi Helsingin teknillisen oppilaitoksen sähköosasto.

Jos unohdetaan kouluaikaiset kesätyöpaikkani – sokerijuurikkaan harvennus, sähkösanomien jakelu ja rautateiden rataosastolla työskentely – työuraani kuuluivat ennen opettajuutta assistentuuri Teknillisessä korkeakoulussa, lentokone-elektroniikan suunnittelu Yhdysvalloissa, elektroniikkainsinöörinä työskentely Hewlett-Packardilla ja Unescon asiantuntijana työskentely kehitysmaissa.

En ajatellut opiskeluaikanani opettajan uraa. Oikeastaan naureskelin yliopistossa opiskelleita luokkatovereitani, kun ajattelin että heillä oli uravalinnakseen aika vähän muita vaihtoehtoja kuin opettajaksi ryhtyminen. Jotenkin kuitenkin tuli halu kokeilla opettajankin työtä. Tosin en uskonut opettajana kauan viihtyväni. Ajatukset olivat vähän kuin iskelmän kahdella tukkijätkällä: vuos, pari uitolla vaan. Kuitenkin kävi niin kuin noille tukkijätkille, eli eläkeikään asti opetusalalla viihdyin. Tosin tehtävät ehtivät sinä aikana vaihdella lehtorista yliopettajaksi, koulutusjohtajaksi ja vararehtoriksi.

Tekun opettajien yleinen käsitys oli 1970-luvulla, että kun asiansa osaa ja luokan edessä selkeästi puhuu ja ehkä vielä joitakin harjoitustehtäviä antaa, opettaminen on siinä. Kun kuulin, että Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa järjestettiin pedagogisia kursseja kesäisin, päätin kuitenkin katsoa, mitä uutta sellaisella kurssilla oppisin. Opettamisesta kursseillakin puhuttiin ja oppilaan päätekäyttäytymisestä, ei niinkään oppimisesta. Ryhmämme tunsi kuitenkin kurssilta niin paljon saaneensa, että pyysimme seuraavaksi kesäksi jatkokurssia, jonka silloinen ammattikasvatushallitus suostuikin rahoittamaan.

Myöhemmin suoritin 40 opintoviikon pedagogiset opinnot, kävin läpi ensimmäisen ohjaavan opettajan koulutuksen ja hankin Turun Yliopistosta kasvatustieteiden cum laude -arvosanan. Ohjaavana opettajana toimin sitten eläkkeelle jäämiseeni asti ja vähän ylikin. Tässä tehtävässä oli antoisinta oppia asioita oman koulutusalansa ulkopuolelta, aluksi muilta tekniikan aloilta ja myöhemmin myös koko opetusalan kirjosta terveysalalta kulttuuriin. Itse opettajan työssä taas voimaa antoi työskentely nuorten ihmisten parissa. Tuntui siltä, että itsekin pysyi sillä tavalla nuorempana, eikä se tunne ole vieläkään minnekään hävinnyt.

Raimo Hyvönen

Opettajankoulutuksen jälkipuintia

Tero Moisio
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKissa 2016

Tovi on vierähtänyt valmistumisestani joulukuussa 2016. On hyvä hetki summata, mitä eväitä opettajankoulutus antoi ja miksi alkujaan lähdin siihen mukaan. Asia ei ole aivan yksinkertainen, vaan monien pohdintojen ja harkintojen tulos. Koetan hieman käydä läpi mikä vei itseni opettajankoulutukseen.

Ensimmäinen harkinta on ihmisten seuraaminen yhteiskunnassa. Kuinka arvostaa eri ammateissa ja asemissa toimivia ihmisiä. Ja millainen haluaisi itse olla. Opettajista ja heidän toiminnastaan kaikilla on hyvin kokemusta. Opettaja on hyvin tärkeä rooli yhteiskunnassa. Mutta ennemmin itse mietin opettajia ihmisinä. Monesti opettajasta jää hyvin tasapainoinen ja järkevän ihmisen kuva. He osaavat toimia omana itsenään ihmisten kanssa. Huokuu tietty rentous, mutta silti samalla jämäkkyys asioita kohtaan. Se oli yksi pääsyy, miksi lähdin opettajankoulutukseen. Halu kehittää omia taitoja ja kehittää itseä siihen. Kyky olla rennosti oma itsensä, vaikka toimii ihmisjoukon keskipisteenä. Ja silti ottaa muut ihmiset huomioon kanssa omina itsenään. Tasapuolisesti.

Kuinka pääsin tavoitteeseen? Itse sanoisin, että ainakin kehityin siitä, missä olin, huomattavasti. Paljolti opetuksen kautta. Ja myös harjoittelun kautta. Sain tarvittavia eväitä, että tehdessä opettajan työtä pystyn myös kehittämään itseäni ja arvioimaan myös omaa tekemistä paremmin. Ymmärrän paremmin kokonaisuuden. Samalla arvostan entistä enemmän opettajan työtä. Ja ymmärrän sen vaativuutta, mutta myöskin helppoutta tietystä näkökulmasta, mikäli työn osaa ottaa oikealla asenteella. Ja se lienee yksi tärkeä tekijä, mikäli meinaa tehdä opettajan työtä. Halu ja motivaatio toimia työssä. Tieto ja usko, että pystyy toimimaan opettajana.

Oma opettajakokemus on vielä pientä. Opettajaharjoitteluna opetin rinnakkaisopettajamenetelmällä turvapaikanhakijoita. Ja omatoimisesti järjestin eläkeläisille digitalisaatiokoulutuksen. Niiden pohjalta voinee sanoa, että pystyy työhön ja paljon on vielä opittavaa. Valitettavasti heti ei ole auennut opettajan töitä, missä pääsisi kehittämään itseä. Vaan opettajankoulutuksen jälkeen lähdin opiskelemaan YAMK-tutkintoa. Oma pohja opettajankoulutuksen lisäksi on 15v työkokemus, alla AMK-insinöörin (elektroniikka, tietotekniikka) tutkinto. Sinällään koin, että pohja olisi antanut heti mahdollisuudet kehittää omaa opettajan työtä työn merkeissä. YAMK-tutkintoa lähdin suorittamaan, koska se antaa lisää mahdollisuuksia myös opettajuutta ajatellen.

Joka tapauksessa opettajankoulutus antoi, mitä halusinkin. Ellei ajatella vain työtä ja työllistymistä, niin kasvoin ihmisenä ja sain paljon uusia eväitä suoriutua niin työssä kuin elämässä. Sain laaja-alaisesti uusia tuttavuuksia opiskelijakavereista. Pääsin oman alan ulkopuolelle laaajentamaan käsityksiä opetuksesta. Näen opettajan työn mahdollisuutena. Jo omalla kokemuksellakin työn luonne on tullut esiin. Työ on vastuullinen ja palkitseva. Kun ihmiset oppivat uutta ja motivoituvat uusista asioista, tietää tuovansa positiivisuutta ihmisten elämään.

Tero Moisio

Kouluhäiriköstä amk-opettajaksi

Marko Ylinen
Sähkövoimatekniikan Insinööri (AMK), YAMK Tradenomi
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKissa 2016 

Varhaislapsuudessani sekä nuoruudessani en haaveillut mistään ammatista, elin vain lapsuuttani. Isoista rahoista ja omaisuudesta kaikki haaveilevat joskus, mutta miten yksinhuoltajan lapsi omaisuuden ajatteli kartuttaa, ei mieltä painanut. Koulunkäynti ei ollut ensimmäinen asia elämässäni, elin vapaasti päivästä seuraavaan selviytyen. Koko yläasteen olin yksi ongelmanuorista. Onnekseni olin se, jolla oli paras keskiarvo.

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla olin pakkovalinnan edessä, lukioon en halunnut, vaikka keskiarvo siihen olisi riittänyt. Päädyin ammattikoulun sähköasentajan kolmivuotiselle linjalle. Alan valinta on myöhemmin osoittautunut minulle täysosumaksi. Vaikka lukuhommat eivät vieläkään kiinnostaneet, selviydyin urakasta parhaiden joukossa teoriassa sekä käytännön töissä.

Ammattikoulun jälkeen suoritin armeijan, jossa ensimmäisen kerran elämässäni jouduin lukemaan erikoiskoulutuksessa. Asennoitumistani opiskeluun kuitenkin kuvastaa hyvin kurssin johtajan kommentti kurssin puolivälissä: "Miten te voitte oppia jotain, kun aina nukutte tunnilla". Olin kurssin kolmanneksi paras. Ei ollut vielä mies kasvanut.

Työskentelin sähköasentajana muutaman vuoden armeijan jälkeen ja suoritin samalla teollisuusoppilaitoksessa teollisuussähköasentajan tutkinnon. Vuonna 1991 Suomessa oli lama, ja työt alkoivat olla vähissä. En kuitenkaan halunnut maata kotona. Hain ja pääsinkin 1991 Tampereen teknilliseen oppilaitokseen. Vihdoin lukuhommat alkoivat pojalle onnistua, ja valmistuin vuonna 1995 sähkövoimatekniikan insinööriksi. Koulun ovelta lähtiessäni vannoin, etten opiskele ikinä. Vuonna 1995 tilanne oli kuitenkin heikko. Meitä valmistui 15 nuorta, joista kahdella oli alan töitä. Olin se toinen onnekas ja aloitin asentaja/suunnittelija/nokkamiehenä pienellä sähkölaitoksella.

Vuonna 1996 sain sitten koulutusta vastaavaa työtä myynti-insinöörinä. Työskentelin yrityksessä tuotepäällikkönä ja teknisenä asiantuntijana vuoden 2015 loppuun saakka. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia töitä. Yrityksessä toimin mm. konsernin messupäällikkönä, sähkötöiden johtajana, asiantuntijana ja liiketoiminnan kehittäjänä. Olenkin oppinut eritysosaamista sähköalalta mm. uusituvasta energiasta. Tätä tietoa haluaisin siirtää tuleville sukupolville. Työssäni sekä harrastuksissani (Taekwondo) koulutin ihmisiä jatkuvasti.

Vuonna 2007 aloitin uuden opintoputken ja esimiesopinnot. Itsensä johtamisen kurssi sai minut flow-tilaan, ja teimme henkilökohtaisen kehittämissuunnitelman, jota aloin toteuttaa. Seuraavaksi päivitin insinööritutkintoni AMK-tutkinnoksi 2008 - 2009 ja suoritin korkeimman sähkötöiden pätevyyden 2010. Ohessa kävin englannintunneilla parantamassa perusasioita. Opintoputken aikana olin löytänyt itseni uudestaan ja saanut tutustua useisiin upeisiin ihmisiin. Uudet opiskelutavat, tekniikat ja aikuisopiskelu innostivat minua, ja halu opettamaan oli herännyt.

Hain 2011 opettajakorkeakouluun ja pääsin sisään, mutta päätin kuitenkin valita työstäni johtuvista syistä ylemmän AMK-tutkinnon. Vuosina 2011 - 2014 suoritin yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamisen ylemmän AMK-tutkinnon. Kaikki opinnot sujuivat loistavasti. Keväällä 2014 olin käynyt läpi alkuperäisen kehittämissuunnitelman. Tosin sitä oli päivitetty, ja kehittämistyö jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Pätevöidyin myös 2014 aurinkosähköasentajaksi.

Vuonna 2015 hain uudestaan opettajakorkeakouluun. Tunsin palavaa halua siirtää osaamistani eteenpäin. Niin se matka vie ja ihminen muuttuu, kouluhäirikkö haluaa opettaa. Haaveilin työstä, jossa voisin toimia opettajana sekä tehdä hankkeita TKI-projekteissa, kehittää uusiutuvan energian teknologiaa yhdessä yrityskumppanien kanssa sekä auttaa yrityksiä kaupallistamaan tuotteitaan ja palveluitaan. Toukokuussa 2015 aloitin opettajaopinnot TAOKissa Porissa.

Tekninen ihminen näkee opettajaopinnot hieman eri valossa kuin esimerkiksi sote-puolen ihminen. Vaikka olen saanut myös kaupallista koulutusta, pidän itseäni edelleen insinöörinä. Opintojen aikana en kovin suurta onnistumista kokenut, enemmän koulutus tuli vedettyä läpi. Ihmiset ja harjoittelut olivat ehdottomasti parasta antia koulutuksessa.

Jo opintojen aikana 2015 sain muutamia osa-aikaisia työpaikkoja ja päädyin SAMKille opettamaan yhtä opintoa. Ilmeisesti jotain tuli oikein tehtyä, kun sain määräaikaisen opettajan työtarjouksen vuoden 2015 lopussa. Työn kuva oli 50% opetusta ja 50 % projekteja. Kuuluisin myös ”älykkäät energiat” -tutkimusryhmään. Tunsin tutkimusryhmän jäsenet entuudestaan. Tämä oli ehdottomasti minulle ”once in life time” -tarjous ja määräaikaisuudesta huolimatta päätin vaihtaa 20 vuoden ”varman” työpaikan epävarmuuteen.

Pätevöidyin opettajaksi joulukuussa 2016, ja vuoden 2017 alussa paikka vakinaistettiin. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Tosin tyytyväisyys ei joudu vakinaistamisesta vaan työstäni. Olen surukseni kuullut mediasta kollegoiden keskustelua opettajan työn arvostamattomuudesta, kiireestä ja siitä, että opettaja ei voi vaikuttaa omaan työhönsä. Valitettavasti ja kaikella kunnioituksella muita kohtaan, olen täysin eri mieltä.

Opettajaa arvostetaan, mutta arvostus ei tule enää opettajan nimikkeen kautta, vaan aivan muulla tavalla: Nykyään arvostus on otettava. Oma opettajuuteni perustuu vahvasti tekniikkaan sekä johtamiseen, mikä johtuu tehtävistäni. Kaikille tämä tapa ei sovi. Tekniikka muuttuu nykyään jatkuvasti, ja opettaja ei ole se ainoa, joka osaa viimeisimmät tekniikan asiat. Opettaja on se, joka johtaa ”projektia” (oppiminen) ja ohjaa opiskelijan käyttämään oikeita välineitä löytääkseen oikeat asiat. Toki oppii samalla nöyrällä asenteella itse tekniikkaa. Välillä konttaan opiskelijoiden kanssa työmaalla tai opetan heitä tunnilla. Toisena hetkenä suunnittelen kollegoiden kanssa projekteja tai hankin hallinnon kanssa rahoitusta projekteille. Ammatillinen 30 vuoden osaaminen ja koulutus on niputettu yhteen hyvin.

Omassa työssäni voin vaikuttaa omien töiden tekemiseen todella paljon. Eivät kaikki työt ole edelleenkään ”kivoja”, mutta ei kuulukaan. Voin aikatauluttaa tekemiseni melko vapaasti huomioiden opiskelijat ja kollegat. Samalla huolehdin työhyvinvoinnista itsenäisesti, ja ei tarvitse siitä muille purkautua. Ollessani yksityisellä puolella oli kiire ja koin stressiä. Nykyisin en voi sanoa olevani kiireinen ja stressaantunut, vaikka vuosittaisia työtunteja kertyy enemmän kuin ennen. Oikealla aikataulutuksella jaksan ja pärjään paremmin. Vaimon mielestä meillä asuu nykyään toinen mies ja se ei kuulemma ole edes huono juttu 🙂

Marko Ylinen
Tuntiopettaja | Lecturer
Älykkäät Energiaratkaisut | Smart Energy Solutions
Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK | Satakunta University Of Applied Sciences 
Tiedepuisto 3 | 28600 Pori | Finland 
Tel. + 358 44710 3304 
marko.ylinen@samk.fi 
www.samk.fi

Opettajuuden monet roolit!

Opettajan työ on opettamista, mutta onko se sittenkään vain niin? Opettajan työ on edelleenkin arvostettua yhteiskunnallista työtä, josta monet ihmiset ajattelevat sen olevan asiantuntijatyö, jossa opettajan tehtävä on opettaa lapsia, nuoria tai aikuisia, riippuen millä opintoasteella opettaja työtään tekee.

Kun eri asteen opettajien kanssa käy keskustelua, tulee ilmi että opettajan työhönhän kuuluu huomattavan paljon muutakin kuin opettamista. Yhteiskunnallinen rooli on opettajan työssä tärkeä ja ehkä koko ajan merkittävämpi. Ammatillisten oppilaitosten opettajan tärkeimpiä tehtäviä on saada oppilaat ensinnäkin oppimaan, mutta myös pysymään opinnoissaan ja valmistumaan koulusta, sekä siirtymään työelämään.

Ammatillisten oppilaitosten koulukentältä tulee jatkuvasti informaatiota siitä, että on enemmän ja enemmän oppilaita, jotka tarvitsevat tukea opinnoissaan. On paljon oppilaita, jotka tippuvat ”kelkasta” jostain syystä, joko henkilökohtaisista syistä johtuen tai esim. oppimisvaikeuksien takia. Tämä ryhmä on se, johon pitäisi voida panostaa enemmän, jotta myös he valmistuvat, saavat itselleen ammatin ja pääsevät työelämään. On yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää että kouluissa ”roikkuvat” nuoret ja aikuisetkin saadaan eläköityvään työelämäämme ja löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa. Opettajan tehtävä on luoda uskoa oppilaille heidän valitsemaansa alaan ja saada opiskelu ja sen mukana tulevaisuuden työ mielenkiintoiseksi ja tavoittelemisen arvoiseksi.

Opettajan roolissa joutuu tai pääsee välillä myös sosiaalityöhön käsiksi. Opettajalla voi olla merkittävä rooli opiskelijalle hankalassa tilanteessa, jossa opiskelija tarvitsee kuuntelijaa, ymmärtäjää, kannustajaa tai auttajaa erilaisissa tilanteissa. Mielestämme hyvä opettaja osaa ottaa kopin myös siitä tilanteesta. On tärkeää että opettaja on helposti lähestyttävä, jolle opiskelija uskaltaa tulla kertomaan omista asioistaan, oli ne sitten liittyen opiskeluun tai omiin henkilökohtaiin asioihin. On vain surullista että ammatillisille opettajille ei ole laskettu tähän niin tärkeään osaan työssä yhtään resursseja. On myös opettajia, jotka rajaavat työnsä tarkasti siihen, mistä heille maksetaan ja ”sulkevat” silmänsä näiltä asioilta. ”En halua tietää opiskelijan henkilökohtaisista asioista, se ei kuulu työnkuvaani, minulla ei ole aikaa siihen”. ajattelee varmasti jotkut opettajista. Tässä kohtaa olisi hyvä miettiä yhteiskunnallisuuden merkitystä kokonaisprosessissa. Sitä ei kuitenkaan pitäisi miettiä opettajien selkänahan kautta, vaan laajemmalti esim. resurssien laajentamisella jollakin tapaa.

Opettajan työ on yhteiskunnallista vaikuttamista monellakin tapaa. Opettajat näkevät kyllä työnsä merkityksen ja ymmärtävän työn mahdollisuudet suhteessa yhteiskuntaan. Jokainen opettaja varmasti tai ainakin toivottavasti tekee parhaansa siinä suhteessa, että yrittää saada oppilaistaan oman alansa ammattilaisia, jotka löytävät paikkansa yhteiskunnassa.

Kirjoittajat: Tuomas Isola, Helinä Knuutila, Marika Perämäki, Katja Vastamäki