Individual Learning Paths - International Week in May

What are individual learning paths and how do they occure in different educational levels? How can teachers support individual learning paths and what does it require from teachers? 
And what about collaboration with multiprofessional teams and groups, who are the key persons to contribute to students' learning paths, making these paths flowing and flexible learning possibilities? These kind of questions are in focus when teachers, teacher trainers, teacher students and other pedagogical developers get together for international week in School of Vocational Teacher Education in May 2014. The preliminary program is now published and can be seen here. Registration is now open and lasts until 27th March. International partners and friends, welcome!

Osallisuus ja irrallisuus

Erkkaa verkossa toinen osio kertoi nuorten irrallisuudesta ja siitä, miten koulu ja opettajat voivat olla hyvin tärkeä osa nuorten irrallisuuden ehkäisytyössä. Korjaavasta nuorisotyöstä on edetty ehkäisevään nuorisotyöhön. On paljon vaikeampaa korjata ongelmaksi päässyt syrjäytyminen ja irrallisuus. Sen sijaan varhaisessa vaiheessa tehty ehkäisevä nuorisotyö auttaa nuorta sopeutumisessa yhteiskunnan täysvaltaiseksi jäseneksi. 

Irrallinen nuori voidaan määritellä henkilöksi, joka ei ole kiinnittynyt tai joka ei ole saanut kiinnittyä kokonaisuuden osaksi. Kokonaisuudella tarkoitetaan jotain osaa mihin nuori henkilö tuntee kuuluvansa, esimerkiksi opiskeluryhmä tai harrasteryhmä. Jos nuorelta puuttuu tunne kuulua ja tulla hyväksytyksi johonkin kokonaisuuteen, hän tuntee olonsa irralliseksi ja syrjäytyy.  

Mitkä tekijät vaikuttavat irrallisuuteen? Suomalainen hyvinvointijärjestelmä on rakennettu poistamaan pahoinvointia, ei tukemaan hyvinvointia. Järjestetään asuntoja asunnottomille, jaetaan avustuksia. Valitettavasti ne eivät useinkaan johda henkilön oman hyvinvoinnin lisääntymiseen vaan saattavat jopa passivoida henkilön odottamaan seuraavaa avustusta. Voidaan kysyä ehkäiseekö passivointi syrjäytymistä ja irrallisuuden tunnetta?  

Toinen tapa on nähdä hyvinvointi kykynä toimia ja olla osallisena jossain kokonaisuudessa. Tulevaisuuden haasteena on sellaisten palvelukokonaisuuksien luominen, jotka tukevat yhteisöjä ja osallistuvaa kansalaisuutta. Hyvinvointi ja ihmisten arvostus syntyy osallisuudesta ja kokemuksesta olla tekemässä jotain arvokasta yhteisen hyvinvoinnin eteen. Siis hyvinvointiin ei riitä että on katto pään päällä ja tuet. Henkilön pitää tuntea olevansa osa osallistuvaa kokonaisuutta, jossa hän voi vaikuttaa asioihin. Kokonaisuus voi olla esimerkiksi koti, koulu, asuinalue, media, seurakunta tai ABC-asema. Näistä keskitytään seuraavaksi kouluun. Koska koulu ja opettajat pystyvät tekemään hyvinvointityötä. 

Nuori joka on saanut koulupaikan, on hyvässä asemassa. On myös paljon rannalle jääneitä, joilla saattaa olla orastavia irrallisuuden tunteita, ellei sitten kuuluta kokonaisuuteen, jossa saadaan toteuttaa itseä toisten arvostamana. Koulussa opettaja voi tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja toimia niin, että hyvinvointi eikä pahoinvointi lisäänny. Periaatteessa osallistuvaa opetusta suosii myös yrittäjyyskasvatus teema. Eli ollaan oikeilla jäljillä. Miten opettaja voi lisätä hyvinvointia luokassa? 1)Hyvinvointi on toimivuutta ja osallistumista, 2)turvallisessa ryhmässä saa mokata, 3)tuetaan sitä missä ollaan hyviä ja annetaan siitä palautetta, 4)kukaan ei kehitä itsetuntoaan yksin vaan se tulee suhteessa muihin, 5)jokaisen on saatava onnistumisen tunne ainakin kerran viikossa ja 6)epäonnistumisen ansaa pitää välttää, tukemalla ja neuvomalla .

Opettajalla on paikka nähdä luokka kokonaisuutena ja huomata siellä ne aktiiviset ja passiiviset oppilaat. Niiden perusteella hän voi tehdä hyvinvointityötä. Mistä sitten tunnistaa aktiivisen tai passiivisen käyttäytymisen:

Aktiivinen	Passiivinen
Näkee itsensä toimijana. Minä voin vaikuttaa asioihin.	Näkee itsensä toiminnan kohteena. Jää usein odottamaan, että jotain tapahtuisi.
Yrittää ja tekee kaikkensa	Odottaa mieluimmin, että joku muu tekee
Ottaa vastuuta ja vaikuttaa lopputulokseen	Ajattelee, etten minä voi vaikuttaa mihinkään
Tavoitteellinen	Ajautuu
Päämäärätietoinen	Epävarma
Hakee itsenäisesti tietoa	Odottaa että määrätään tekemään jotain

 Omaa toimijuuttaan ei pidä vähätellä, sillä jokaisessa meissä on paljonkin enemmän potentiaalia toimintaan kuin me sitä käytämme. 

Jotta nuori voi toimia ja olla osallisena kokonaisuuksissa on oltava myös resursseja. Valitettavasti suomalaisella nuorella on keskimääräistä vähempi resursseja käytettävänä kuin muilla läntisen Euroopan nuorilla. Käytännön resursseja ovat asuminen, terveydenhuolto ja koulu. Nuoren identiteettiä tukevat symboliset resurssit, kuten harrastukset. Tapojen resurssit, kuten tekemisen tavat, näin toimin ja näin onnistun. Sosiaaliset resurssit, ihmissuhteet, tuki ja arvostus. On tutkittu että syrjäytyneiksi määritellyillä resurssien määrä vaihtelee huomattavasti. Pelkät käytännön resurssit eivät riitä, on oltava myös luottamuksellisia ihmissuhteita. Yhteishenki, hauskuus ja kehittyminen eivät riitä yksin tulee olla 1)osallisuus tunnustettuna asemana, mikä edellyttää että on muodollisesti tunnustettu toimijaksi, eikä toiminnan kohteeksi, 2)osallisuus edellyttää toimintaa ja toiminnan tuloksia, 3)osallisuus synnyttää kokemuksia siitä, että on voitu osallistua ja 4)Osallisuudessa on kyse yksilön ja yhteisön suhteesta.

Ensimmäiseen kohtaan on helppo antaa esimerkkejä. Kouluissa harvoin oppilailta kysytään, mitä he haluavat tai että heille annettaisiin tilaisuus kertoa edes mielipide asioihin. Ylöjärvellä koululaiset saivat kysellä päättäjiltä heille tärkeistä asioista. Yksi kysymys koski isojen liikenneympyröiden kukkaistutuksia ja koristeita. Siinä kyseenalaistettiin niiden tarpeellisuus ja kustannukset niistä, sillä tiedolla, että eivät koululaiset niitä katsele, koska ajavat pyöräteitä pitkin kouluun.  

Osallistava opetus, jossa saadaan onnistumisia kasvattaa oppilaiden itsetuntoa, tuo positiivista yhteishenkeä, luo uusia kokemuksia ja uutta yhteisöllistä oppimista. Ennen kaikkea edistää osallistumista ja ehkäisee irrallisuutta. Ehkä toiminnalla opettajat saavat kasvatettua takapenkkisukupolvesta vielä osallistuvia kansalaisia.

Synkroninen ja asynkroninen verkko-opiskelu yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta

Verkossa tapahtuva oppiminen tietokoneen avulla voi olla synkronista tai asynkronista verkkoviestintää. Verkko-opiskelijat voivat olla yhteydessä toisiinsa samanaikaisesti eli synkronisesti tai eriaikaisesti eli asynkronisesti. Myös opettajan roolilla on oma merkityksensä molemmissa tapauksissa verkko-opiskelun onnistumisessa. Olipa kyseessä verkossa tai lähiopetuksessa tapahtuva oppimistilanne, yhteisöllinen dialogi on oppimisen kulmakivi (Kiviniemi. K 2000, 94)

Yhteisöllinen oppiminen tarkoittaa ryhmää, joka tietoisesti yrittää selittää ilmiötä tai ratkaista ongelmaa. Yhdessä pohtimalla yksilöt tuovat kukin oman tietonsa ryhmän käyttöön ja ilmiöstä tai ongelmasta muodostuu yhteinen käsitys. Se on myös oppimisprosessi, jonka tarkoitus on löytää yhteisiä tavoitteita ja osallistua tavoitteiden asetteluun. Olennaista on siis vuorovaikutus ryhmän jäsenten kanssa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteis%C3%B6llinen_oppiminen.)

Mitä etuja ja haittoja voidaan sitten nähdä yhteisöllisessä oppimisessa verkossa tapahtuvan oppimisen näkökulmasta katsottuna, unohtamatta opettajaa? Yhteisöllinen synkroninen verkossa tapahtuva samaan aikaan tapahtuva keskustelu vaatii videoneuvottelulaitteet tai henkilökohtaisen yhteyden luomisen omalta tiekoneelta. Videoluentoa on mahdollista kommentoida reaaliaikaisesti, mutta varsinainen yhteisöllinen oppiminen on parhaimmillaan yhteisessä ryhmätilassa. Juuri tämän tyyppisiä luentoja järjestetään siten että eri ryhmät voivat sijaita maantieteellisesti kaukana toisistaan. Yhteisöllinen keskustelu on opettajan harkinnan mukaista, ja ryhmätyön purkaminen tapahtuu joko opettajan kootessa ajatukset yhteisesti näytettävälle taululle tai henkilö kertoo ajatukset kaikille mikrofonin välityksellä.

Etuna on massaluento. Luento voidaan järjestää maantieteellisesti hyvinkin etäältä ja silti muut ryhmät voivat tulla siihen mukaan, joko ryhmänä yhteisessä tilassa tai henkilökohtaisen tiekoneen välityksellä. Verkkoluentoa massoille voidaan pitää kustannustehokkaana tapana. Luento voidaan järjestää siellä, missä parhaat asiantuntijat ovat. Yhteisöllinen oppiminen voi toteutua, kunhan opettaja on miettinyt ryhmätyön aiheet etukäteen ja varannut ajan keskusteluun ja keskustelun purkamiseen. Mikäli useampi ryhmä, aikaa voi mennä verkon tekniikan kanssa ja itse opetus voi jumittua.
 

Haittana näkisin sen, että massaluennoilla mennään perinteisen luennoinnin mukaan jolloin kuulijoiden vireystila saattaa herpaantua. On siis hyvä, jos verkkoluennon aikana voidaan esittää kysymyksiä ja tehdä ryhmässä selvitystöitä, mutta ajoitus ja yhteisen ajatuksen löytäminen voi olla haasteellista monelle eri puolilla maantieteellisesti sijaitsevalle ryhmälle.

Fysiikan opiskelussa käyttäisin verkkoluentoja näyttämällä videon välityksellä fysiikan perusteita kokeellisesti. Yleensä oppilaitoksilla ei ole vara rakentaa hienoja fysiikanlaboratoriotiloja. Jollain yrityksellä voi olla oman alan parhaat kokeelliset menetelmät käytössä tai huippuyliopiston fysiikanlaboratoriot. Tarkoista mittalaitteista on hyötyä kun lähdetään teoriassa laskemaan jonkun fysiikanlain mukaan kokeellisesti saatujen tulosten perusteella vastauksia.

Miten sitten yhteisöllisestä päästään yhteistoiminnallisuuteen on eri asia ja näkisin sen verkkoluennon suunnittelussa. Massaluennolla pitäisi silloin sopia yhteisestä tavoitteesta ja aikataulusta, minkä jälkeen ryhmille voitaisiin jakaa osatavoitteet ja tehtävät työt. Tämän jälkeen pidettäisiin vielä yhteinen seminaari verkossa, missä jokainen ryhmä esittäisi oman näkemyksensä asiasta. Pedagoginen arvo tulisi silloin kaikkien käyttöön.

Yrittäjyyden ytimessä

Minulla ja kolmella muulla yrittäjyyspainotteisen opettajaopiskelijaryhmän 13Y-Ped oppilaalla oli tilaisuus osallistua ”Unelmia ja arkea” yrittäjyyskasvatuspäiville Seinäjoella 22–23.1.2014. Tilaisuus oli jo kahdeksas Seinäjoella järjestetty vastaava yrittäjyyteen ja yrittäjyyskasvatukseen tarttuva tilaisuus. Seinäjoki ei minulle ollut mitenkään tuttu paikka. Tutustuin kaupunkiin viimeksi kesällä 2010, jolloin vaimon suvun Pakarinen lauloi muuten samassa paikassa missä nämäkin päivät olivat tangoa. Mutta ei siitä enempää.

Oli kohtalaisen kylmä tammikuinen päivä kun saavuimme Seinäjoki Areenalle. Kylmyys vaihtui hetkessä iloisiin yrittäjämäisiin ilmeisiin ja tutustuminen kävi varsin puheliaasti, kun opettajat ja yrittäjyyspainotteiset opettajat olivat koolla. Tulokahvin jälkeen menimme saliin kuuntelemaan avajaissanat, jotka lausui johtaja Veli- Matti Lamppu Suomen yrittäjistä. Hän meni suoraan asiaan. Tuttuja termejä alkoi vilistä slideissa: osaava oppiminen, oppimisen uudistaminen, elinikäinen oppiminen, nopeat muutokset, ongelmanratkaisutaidot, etiikka, aloitekyky, motoriset ja hienomotoriset taidot, uusavuttomuus, aloitekyky, kyky havainnoida ympäristön muuttuminen ja yrittäjyys. Kun Pohjanmaalla oltiin, niin näytettiin myös Pk-yritysbarometriä ja mitä osaamista pienyrittäjät tarvitsevat. Työhyvinvointi, verkottuminen, kumppanuus ja muutoksensietokyky olivat teemoja joilla mentiin liiketoimintakäsitteeseen ja asiakaslähtöiseen asenteeseen yrittäjän työssä, niin että yrittäjä voi olla ylpeä työstään.

Ehkä tärkein huomio kiinnitettiin kuitenkin yrityksen työntekijöihin. Sillä ilman aktiivisia, innostuneita, itseä kehittäviä ja osaavia työntekijöitä yritys ei voi menestyä. Tästä saimme kuulla lisää asiaa iltapäivällä Pipelifen toimitusjohtajan Kimmo Kedonpään kertomana, teemalla innostaminen on tekemisen keskiössä. Pipelife on palkittu yhtenä Suomen ja Euroopan parhaista työpaikoista. Miksi on palkittu? Pipelifessa yrityskulttuuri rakentuu henkilöstöstä nousevien oivallusten varaan. Myös henkilöstön tulee olla ylpeä yrityksen menestyksestä. Tarkoittaako myös, että oppilaiden tulee olla ylpeitä omasta koulusta. Jaa, siinäpä tavoitetta toisenasteenoppilaitoksille.

Voidaanko oppilaitoksen ja yrityksen toimintakulttuureja lähteä vertailemaan? Oppilaitoksista ovat tulleet nuoretkin yrittäjät. Nuorista yrittäjistä, suoraan koulunpenkiltä meille kertoi tarinansa Ollis Leppänen Seinäjoelta ja Riku Korhonen Vantaalta. Molemmat olivat positiivisia avoimia iloisia persoonia, joilla yrittäminen on hiipinyt omien vahvuuksien ja mieltymysten myötä esiin ja sen myötä tullut vuosien jälkeen vakiintuneeksi olotilaksi.

Seuraavana päivänä ääneen pääsivät sitten yrittäjyyskasvattajat. Pohdimme pienryhmissä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että yhdestä voi tulla yrittäjä ja toisesta ei, ja sitä, voiko opettaja olla mukana tuomassa yrittäjyyttä oppilaisiin. Minuun kolahti positiivinen psykologia. Miksi yksi välttää haasteita ja toinen nauttii tilanteista, jossa saa haastaa itseä ja muita, näyttää osaamistaan. Kriittinen palaute on yhdelle punainen vaate, luovuttamisen paikka ja toiselle se on oppimisen paikka. Puhuttiin paljon epämukavuusalueella olemisesta. Yhdelle siellä oleskelu on paniikin paikka, heti pois periaatteella, toinen miettii, tutkii, vertailee ja oppii ymmärtämään, että täällä voi tapahtua kehittymistä, josta minulle on hyötyä.

Ohjaajalle juuri palautteen antaminen on haaste. Palautteen tuleekin kohdistua itse prosessiin ja palautteeseen sen onnistumisesta. Turvallinen tie ulos omalta mukavuusalueelta kulkee tavoitteiden asettamisen ja myönteisen palautteen kautta, unohtamatta henkilökohtaisia vahvuuksia. Positiivisen oppimisalueen löytäminen on etu oppilaalle ja ohjaajalle. Niin kuin Ollis Leppänen totesi, yrittäminen on liikettä, joka lähtee pysähtymisestä, pohtimisesta, punteista, pureskelusta, priorisoinnista, perheestä ja palautumisesta.

Ongelmana PISA

Paljon porua tuonut koululaisten PISA- tutkimus antoi minulle aiheen muistella menneitä vuosia. Vuotta, jolloin pakkasin kiireesti maanantaina työmatkalaukun ja hurautin autolla lentokentälle. Lippujonossa minulle selvisi, että lentoni oli peruttu ja piste. Kiireesti soittamaan tuotantojohtajalle, joka oli varannut matkan ja lähdössä mukaan. Hän sanoi heti: ” Ei me luovuteta, varaan liput seuraavalle vapaalle lennolle.” Sai viimeiset kaksi paikkaa sille päivälle. Olimme kuitenkin myöhässä sen päivän suoralta lennolta Firenzeen. Seuraavan päivän ensimmäinen yhteys lähti Münchenistä, siis sinne. Ilta oli mennyt yöksi kun taksi vei meidät hotelliin Münchenissä. Nukuin kolme tuntia ja takaisin lentokentälle ja Firenzen koneeseen. Sieltä ajoimme taksilla pitkä ajomatka Pisan kaupunkiin. Nuori italialainen kuski ajoi lähes koko matkan yhdellä kädellä, hoidellen samalla puhelimitse omat ja vanhempansa laskut. Ajoi vielä varmuuden vuoksi 5km tehtaasta harhaan, jotta sai laskut maksettua kyytirahoistamme.

Perillä oli normaalit neuvottelut ja tutustuminen laitteisiin. Kylmällä espresso kupillisella piti päivä elää, ennen kuin pääsimme takaisin Pisan kaupunkiin ja sen lentokentälle, mistä oli tarkoitus lentää Firenzeen ja sieltä Suomeen. Sen verran oli aikaa, että ostin matkamuistomyymälästä Pisan kaltevan tornin pienoismallin. Jonkinlaisen kirouksen Pisa päällemme heitti ja myöhästyimme koneesta Suomeen. Taas odottelimme kuljetusta kentältä hotelliin ja nyt saimme seuraksi kaksi hyvin puheliasta brittiä. Taas oli ilta pitkällä ja kävimme pikaisesti syömässä ja nukkumaan varhaista ylösnousua varten. Loppujen lopuksi yksinkertaisella matematiikalla laskettuna kahden päivän työmatkasta tuli neljän päivän rankka reissu. Siis Pisa tarkoittaa minulle, että kaksi on neljä ja piste.

En itse sotkisi Pisaa matematiikan osaamisen arviointiin, mutta kun sitä nyt on tehty, niin mennään sillä, ja mikä se on mennessä. Pitäisi myös muistaa, että matematiikka on hyvin yksilöllinen oppiaine oppia. Vanha alakoulun opettajani oli viisas ja teki minulle hienon palveluksen tässä suhteessa. Pientä jupinaa alkoi kuulua luokasta siitä, että kuinka minä saan laskettua laskut oikein. Olivat sitä mieltä, että luntaan vierustoverilta. No, seuraavissa laskennon kokeissa minä sain mennä opettajanhuoneeseen tekemään laskut yksin, sen jälkeen luokka olikin hiljaa. Itsetuntoni nousi, eikä matematiikka ollut koskaan minulle vaikeaa.

Nyt olen huomannut, että oppiminen on myös yksilöllistä. Yksi oppii kerralla ja toiselta se ottaa aikaa. Helppo se on huomata, jos mallin mukaan asiaa havainnoidaan. Anoppini on ahkera käsityöihminen ja vanhan perinteen säilyttäjä. Hän opetti kerran meille pellavan tekemisen alkeita ja kuinka pellavasta tehdään lankaa. Vaikka hän näytti minulle kuinka monta kertaa, kuinka kahdella karstalla tehdään kehräämistä varten pellavasta pieniä pyöreitä palleroita, en oppinut kunnolla niitä tekemään. Sen verran käsien asennolla ja liikkeillä oli merkitystä, etten osannut keskittyä tarpeeksi opetukseen, kun taas pojan tyttöystävälle kaikki oli selvää ensimmäisen mallinäytön jälkeen. Ihmettelin mistä tämä nyt johtui, olimmehan periaatteessa samalla lähtöviivalla alussa, mutta ilmeisesti minulla ote ei pitänyt opettamisen loppuun asti. Joko en osannut keskittyä tai minulta loppui motivaatio kesken. Veikkaan jälkimmäistä, mutta sama se on, mitä opiskellaan mallin mukaan. Matematiikka jos mikä on oppiaine, joka yhtä kiinnostaa ja toista ei. Onko kyse motivaation puutteesta vai keskittymisen puutteesta?

Kuinka opettaja pystyy ottamaan huomioon jokaisen luokkansa yksilön opetettaessa? Minulle kävi tuuri, kun oma opettajani ymmärsi nostaa itsetuntoani ratkaisevalla hetkellä. Onko opettajalla aikaa paneutua yksilölliseen opetukseen, voidaanko mallin mukaan oppia tablettitietokoneiden avulla? Siinä mallia voidaan kelata, pysäyttää ja toistaa monia kertoja.

Matematiikka jos mikään on ongelmien ratkomista, aivan kuin meillä oli aikoinaan ongelmia päästä Pisan kaupunkiin ja sieltä pois. Voi että ovat nimen tutkimukselle keksineet!

Ympäristö ja innovointi - ENTER Study days Wageningenissa Hollannissa 23.-25.4.2014

Ympäristö ja innovointi

Miten ympäristöä voi käyttää innovatiivisuuden saavuttamiseen?

Näistä teemoista eurooppalaisia luonnonvara-alan opettajaoppilaitoksia yhdistävä  ENTER-verkosto järjestää opintopäivät (Study Days 2014)  Hollannissa vuoden 2014 huhtikuussa.

Termi " innovatiivinen oppimisympäristö " tarkoittaa paljon enemmän kuin luokkahuoneen muokkaamista innovatiiviseksi. Opiskelijan oppimisen ympäristö on aiempaa enemmän kokonaisuus, joka muodostuu yrityksistä, muista organisaatioista, koulun pihoista ja kahviloista, ystävyys-, oppimis- ja työverkostoista, digitaalisista sulautuvista oppimisympäristöistä yms.

ENTERIn opintopäivien teemana on  "How to use the environment to achieve innovative competences?". Ajatuksena on synnyttää vuoropuhelua ja työpajatyöskentelyä erilaisissa aiheista: innovaatiot luokkahuoneessa, innovaatiot luonnonvara-alan yrityksissä, työmarkkinoilla jne.

Opintopäivät järjestetään Hollannin Wageningenissä. Se on erittäin innovatiivinen oppimisen keskus erityisesti Alankomaiden maatalousopetuksen alalla. Siellä toimivan ammattikorkeakoulun (Stoas ) moderni ja upouusi koulurakennus on hyvä  esimerkki nykyaikaisesta rakennetusta oppimisympäristöstä.

ENTERin opintopäiville on vapaa mahdollisuus osallistua, vaikka päivät on suunnatukin erityisesti luonnonvara-alan opettajille ja opiskelijoille. Ohjelma, ilmoittautumiskäytännöt sekä maksut ovat nähtävillä ENTERIN web-sivuilla ja uudessa ENTER-Study Days 2014 -blogissa.

Lisätietoja: pekka.kalli@tamk.fi

Pekka Kalli

Oppimispelit

Kuinka sitä ennen pärjättiin, kun ei ollut Internettiä, sosiaalista mediaa eikä oppimispelejä. Hyvin koska ei tiedetty tulevasta, mutta tämän päivän oppimisympäristö se vasta pelottaakin. Pienen googlaamisen tuloksena sain nipun linkkejä oppimispeleihin ja muuta tietoa e-learning kehityksestä oppilaitoksissa. Kyllä nyt viimeistään pitäisi pistää tutkimus pystyyn siitä, kummat ratkaisevat ongelmia paremmin koulussa opettajat vai oppilaat, jos välineenä on tietokone ja kaikki sen käytettävissä oleva tieto. Melkein uskaltaisin väittää, että näppärät oppilaat löytävät ratkaisun alta aikayksikön, ennemmin kuin opettajat ehtivät löytää oikean salasanan koneelle. Toinen asia on sitten se, pystyvätkö oppilaat soveltamaan saamaansa tietoa ja ratkaisua käytännössä tai löytämään sovellusesimerkkejä.

Kaiken kaikkiaan ei voi ihmetellä sitä oppimispelien määrää, mikä pienellä vaivalla verkosta löytyy. Huomioita oppimispelilinkeistä:

1. Monet oppimispelit ovat tarkoitettu peruskoululaisille
2. Ei paljon suomenkielisiä sovelluksia
3. Monet yksinkertaisia rasti ruutuun tehtäviä
4. Eivät kovin havainnollistavia
5. Yriykset rahoittajina

Mikä sitten peleissä koukuttaa? Jos yhtään muistan omaa lapsuutta ja numeroiden kanssa pelaamista, olivat korttipelit se ensimmäinen kosketus yhteen ja vähennyslaskuun. Afrikan-tähti- peli muodosti jonkin aikaa talouden perustan rahan käsitteen ymmärtämisessä.

Oman lapsen pelihimot tulivat tutuksi 90- luvulla, enkä minä puuttunut niihin kovin rankalla kädellä, niinpä aikuisen pojan koulutus on kaupallisen puolen tradenomi. Pelit osaltaan opettivat pojalle englanninkielen, koska pelien seuraaminen vaatii kielitaitoa. Sosiaalinen vuorovaikutus syntyi tarpeesta keskustella kavereiden kanssa peleistä ja vaihtaa niitä. Olipa johonkin aikaan riesana kotiintuloajat, koska kaverit sulkeutuivat omiin peliluoliinsa viikonloppuisin ja pelasivat porukassa pelejä aamun pikkutunneille asti. Mutta onneksi kaikki menee ohi, vai menikö? Ei ole meidän aikuisella mennyt. Vieläkin pelit ovat tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä, niin työpaikoilla kuin vapaa-aikana.

Niin, että onko siitä nyt sitten suurta haittaa, jos opiskelijat oppisivatkin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan kouluissa pelejä pelaamalla. Ovathan pelit kehittäviä (riippuu pelistä osittain). Pelien

pedagogista voimaa vahvistaa niiden mahdollisuus monenlaisten taitojen, tietojen ja tunteiden oppimiseen viihtymisen ja yhdessä toimimisen ohessa. Peleihin liittyykin usein löytöretkeilyn, tutkimisen, keksimisen, ongelmien ratkaisun, strategisen ajattelun sekä tilan ja tilanteen hallinnan oppimista. Vaikka nämä taidot eivät ole tyypillisiä perinteisessä kouluoppimisessa, näillä voi kuitenkin olla tärkeä rooli tulevaisuuden arkitodellisuudessa toimimiselle. Peleissä voi oppia myös yhteisten sääntöjen noudattamista, kilvoittelua, voittamista ja häviämistä, iloitsemista ja turhautumista sekä itselle sopivien haasteiden ja kiinnostuksen kohteiden tunnistamista. (Ermi ym. 2004: 80-81, 84.) 

Pelaajat keskittyä pelaamiseen usein niin hyvin, että ulkopuolinen maailma hämärtyy. Oppilaiden motivaatio oppia uusia käytänteitä on usein perinteisessä luokkaopetuksessa niin ja näin. Kun oppilaat pääsevät tietokoneiden äärelle oppimispelien maailmaan, vaikeakin asia imaistaan keskittyneen motivoituneesti, kunhan riittävät taitotasot ja haastavuus otetaan huomioon. 

Pelit voivat toimia ajattelun konteksteina, työkaluina ja motivoijina, joista oppiminen seuraa palkintona. Kun peleissä voi kokeilla erilaisia rooleja ja identiteettejä, se ei tarkoita, että pelihahmon identiteetti ja oma identiteetti sekoittuisivat. Erilaisten pelimaailmojen kokeileminen auttaa pohtimaan ja arvioimaan elämyksiä, kiinnostavuutta ja oppimisen laatua. Oppimisen laatua ja oppijan roolia arvioitaessa huomio olisi Geen mukaan (2003, 2004,2005: 34-37) kiinnitettävä seuraaviin pelien piirteisiin:

 

• Identiteettiin: Kuinka paljon pelaaja pääsee osallistumaan pelin tapahtumiin, muokkaamaan ja sitoutumaan peliympäristöönsä ja”peli-identiteettiinsä”?
• Vuorovaikutukseen: Edistääkö peli vuorovaikutusta pelaajienvälillä ja ympäristön kanssa?
•  Tuottamiseen: Onko pelissä mahdollisuus luoda itse ja tuottaa opittavia sisältöjä sekä vaikuttaa omaan opetussuunnitelmaan ja oppimistehtäviin?
•  Riskienottamiseen: Joutuuko pelissä ottamaan myös riskejä, olemaan rohkea löytöretkeilijä ja oppia myös häviämään sekä saamaan onnistumisen kokemuksia?
• Muuntamiseen: Onko pelissä erilaisia tasoja ja etenemistapoja, jotka sopivat erilaisille pelaajille, joiden kiinnostuksen kohteet, toiveet ja oppimistyylit vaihtelevat?
• Toimijuuteen: Saako oppilas pelissä aktiivisen toimijan ja oman toimintansa kontrolloijan roolin?
• Hyvin jäsentyneisiin ongelmiin: Opettaako peli sekä ratkaisemaan ongelmia että luomaan uusia hypoteeseja ja asettamaan uusia ongelmia?
• Sopiviin haasteisiin: Ovatko pelin haasteet sopivan vaativia, jotta ne kiinnostavat, mutta eivät ahdista?
•  Mukavaan turhautumiseen: Onko peli tarpeeksi vaativa, jotta epäonnistumiset motivoivat jatkamaan?
•  Ajankohtaisiin tavoitteisiin: Sopiiko peli oppijoiden senhetkisiin tavoitteisiin, toiveisiin ja kiinnostuksen kohteisiin?
• Tilannesidonnaisuuteen: Liittyvätkö pelin sisällöt, tapahtumat, vuorovaikutus ja merkitykset tilannekontekstiin, niin pelimaailmassa kuin sen ulkopuolellakin?
• Tutkimiseen ja keksimiseen: Edistääkö peli pikemminkin elämyksellistä, tutkivaa ja pohtivaa oppimista kuin nopeaa selviytymistä?
•  Systeemiseen ajatteluun: Rohkaiseeko peli näkemään yksittäisten tietojen, taitojen ja tapahtumisen välisiä yhteyksiä,syy-ja seuraussuhteita?
• Älykkäät välineet tiedon jakamiseen: Mahdollistaako peli oppijoiden todellisen vuorovaikutuksen, yhteistyön ja tiedon jakamisen?
• Toimiviin tiimeihin: Mahdollistaako peli osallistujien erilaisiin tehtäviin perustuvan ryhmäytymisen ja yhteistoiminnan?
• Suoritukseen ennen kompetenssia: Tarjoaako peli mahdollisuuksia, joissa pelaaja pääsee harjoittelemaan peliä ja suoriutumaan pelin haasteista, vaikka ei kaikkea vielä täydellisesti osaakaan?

Koska oppilaat kuitenkin pelaavat tietokonepelejä vapaa-aikana, tulisi sitä hyödyntää informaalisena oppimisympäristönä. Uudenlaisen kouluympäristön luomisessa tulisi Buckinghamin mielestä ottaa huomioon seuraavat tekijät (2007:178-183):

 

• Modernistinen näkökulma kouluun: koulun tulisi toimia kaikille avoimena foorumina keskustelulle ja kriittiselle ajattelulle.
• Koulun tulisi tarjota kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää uutta teknologiaa ja sen tarjoamia oppimismahdollisuuksia.
• Koulun tulisi toimia siltana oppijan ja yhteiskunnan välissä.
• Opettajille tulee taata monipuolinen koulutus ja entistä enemmänvaltaa päättää opetuksen järjestämisestä.
• Koulun tulisi toimia yhteistyössä muiden julkisen sektorin toimijoiden, kuten kirjastojen, museoiden ja yritysten kanssa.

Suomessa on tutkittu paljon nuorten pelaamista ja aina kaikki ei mene hyvin. Ihmissuhteissaan pettyneet, sosiaalisista ongelmista kärsivät sekä aggressiiviset lapset ja nuoret saavat tietokonepelien väkivaltaisesta maailmasta vahvistusta väkivaltaiselle käytökselleen. Aggressiovaikutukset etenevät Mustosen mukaan kehämäisesti: aggressiivisuuteen taipuvaiset herkistyvät helposti väkivaltaviihteelle ja omaksuvat väkivaltaa hyväksyviä ajatuksia ja toimintamalleja. Toinen riskiryhmä Mustosen mukaan ovat ujot ja pelokkaat lapset ja nuoret, jotka etsivät piristyksekseen toiminta- ja väkivaltaviihdettä. Vaikka viihde piristää mieltä väliaikaisesti, se voi myös lisätä ahdistusta maailmasta pelottavana paikkana. Mustosen mielestä lasten hyvinvointia edistetään parhaiten mediakasvatuksen keinoin innostamalla etsimään iloa, hyötyä ja mielihyvää tuottavia sisältöjä sekä ohjaamalla arvioimaan kriittisesti pelejä ja niiden kokemista. Mustonen näkee sekä opettajien että vanhempien roolin tärkeänä lasten ja nuorten pelikokemusten ohjaamisessa (Mustonen 2004:185-188.) Taulukko positiivisista ja negatiivisista pelaamisen vaikutuksista.

Positiivisiä vaikutuksia	Negatiivisia vaikutuksia
Kongnitiivisten taitojen kehitystiedon prosessoinnin taidot tilan ymmärtäminen strateginen ajattelu silmän ja käden koordinaatio  kielelliset taidot liikunnalliset taidot	Fyysiset vaikutukset selkä- ja niskakivut väsymys unettomuus silmien väsyminen
Sosiaalisia vaikutuksia vuorovaikutuksen taidot yhdessä toimiminen uusia ystäviä voimaantumisen tunne ryhmiin kuuluminen	Sosiaalisia ja mentaalisia vaikutuksia huonot käytöstavat eristäytyminen, peliriippuvuus vääristynyt maailmankuva

Linkit:

http://peda.net/veraja/petajavesi/ya/oppiaineet/tietotekniikka/opimispelit

http://www.earlylearning.fi/product_catalog.php?c=7

http://ouluma.fi/tunniste/oppimispeli/

http://pelikone.fi/pelit/tagi/matematiikka

http://www.muoviteollisuus.fi/fin/muovitieto/opetusmateriaalit/muovi-ilmio/

http://www.eoppimiskeskus.fi/images/stories/SeOppi/lehdet/SeOppi-lehti_2_13.pdf

http://www.peda.net/img/portal/2830568/Loytoretkilla_toisessa_maailmassa_vol_1.pdf?cs=1370864620