13. kesäkuuta 2018

Antoisaa yhteistyötä Taitaja2018-kisoissa

Jonna ja Kyösti
Taitaja2018-tapahtuma järjestettiin 14. - 17.5.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Päävastuu tapahtuman organisoinnista oli Tampereen seudun ammattiopistolla Tredulla. Keskeisintä tapahtumassa on ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden ammattitaitokilpailun Taitaja-finaali. Kisat ovat yhteistyötapahtuma ja ammatillisen koulutuksen esittelypaikka, jossa vierailee paljon ammatillisen koulutuksen ja peruskoulun toimijoita sekä ammatillisen koulutuksen yhteistyökumppaneita. Tampereen ammattikorkeakoulu oli tapahtuman pääyhteistyökumppani, mikä oli ihan uutta Taitaja-kisojen historiassa.

Kolme Tredu-TAMK-TAOK-yhteistyön toimijaa kertoo tässä omista tapahtumakokemuksistaan.


Kyösti Lehtonen, Taitaja18-kilpailun johtaja

Halusimme ammattikorkeakoulun yhteistyökumppaniksi monesta syystä. Saimme hankittua TAMKilta palveluita, kuten ensiaputoiminnat ja VIP-ruokailun suunnittelun. TAMK ja TAOK olivat vahvasti mukana Työelämäyhteistyö lämmittää -seminaarin toteuttamisessa. Ammattikorkeakoulu on luonnollinen jatkokoulutus ammatillisen koulutuksen päättäneille. Yhteistyön avulla saimme tämän väylän näkyvämmäksi tapahtumassa.

Yhteistyön avulla saimme myös yhden lajin lisää tapahtumaan. TAMK oli toteuttamassa konepajatekniikan lajia, jossa osallistujajoukkueessa oli edustus sekä ammatillisesta koulutuksesta että ammattikorkeakoulusta. Se kuvaa hyvin työelämän aitoa tilannetta. Opinto-ohjaajien PopUp-piste oli näkyvästi esillä. Sen suunnittelu oli yksi esimerkki hyvästä yhteistyöstä.

Yhteistyö toimi suunnittelun ja tapahtuman aikana hyvin. Tapasimme suunnitteluvaiheen aikana useasti, ja asiat etenivät. Tuli olo, että saatiin joitain yhdessä aikaiseksi. Yhteistyö tapahtuman toteuttamisessa oli todella positiivinen ja hyödyllinen asia. Tuleville kisajärjestäjille suosittelen tällaista yhteistyötä ilman muuta. Lisäksi pidän tärkeänä, että joka Taitaja-tapahtumassa olisi mukana ammatillinen opettajakorkeakoulu. Tapahtuma tarjoaa ammatillisille opettaja-, erityisopettaja- ja opinto-ohjaajaopiskelijoille erinomaisen näköalapaikan tapahtumaan ja ammatilliseen koulutukseen.



Ari Jussila, opo-opiskelijoiden opettaja

Taitaja18-kisat tarjosi TAMKille monta yhteistyömahdollisuutta. Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus oli tapahtumassa kaksi päivää oman PopUp-pisteen kanssa. Tapahtuma tarjosi aidon ympäristön, jossa opinto-ohjaajaopiskelijat pääsivät kokemaan, oppimaan ja osoittamaan osaamistaan. Tapahtuma nähtiin heti alussa mahdollisuutena, ja päätös osallistumisesta tehtiin jo hyvissä ajoin.

Miten tapahtuma palvelee oppimista? Valmistautumisessa opiskelijat miettivät ja selvittivät, mitkä ovat ajankohtaisia aiheita, joista ammatillisen koulutuksen kentällä puhutaan, ja joita voidaan nostaa PopUp-pisteen teemoiksi. Sen jälkeen he hankkivat pisteellä tarvittavaa tietoa, analysoivat sitä ja kokosivat sen käyttökelpoiseen muotoon. Samalla käynnistyi myös mietintä, miten saan osallistumisen liitetyksi osaksi opintoja?

Pisteen pyörittäminen vaatii myös paljon osaamista. On pystyttävä kohtaamaan erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia näkemyksiä, ja keskustelemaan heidän kanssaan asiantuntevasti. Keskustelujen tulokset koottiin ja niitä on analysoitu.

Tapahtumaan osallistuminen ylitti meidän kouluttajien odotukset. Opiskelijat hoitivat pisteen hienosti, ja kouluttajien tehtävä oli pysyä poissa tieltä. Kuulimme ja näimme monta asiantuntevaa keskustelua, ja niistä kerätty materiaali odottaa vielä jatkojalostusta. Olemme varmoja, että jokainen opiskelija sai tapahtumasta paljon osaamista ja kokemusta. Tapahtuma oli monelle opiskelijalle myös osaamisen osoittamisen paikka, jossa he oman henkilökohtaisen suunnitelmansa mukaisesti hyödynsivät tapahtumaa ja siihen liittyvää työtä osaamisensa osoittamisissa. Aito ympäristö ja oikeat tilanteet ovat aina tervetulleita koulutukseen.


 


Jonna Majava, Reformi PopUp -koordinaattori

AmisReformi ja ajankohtaisuus uudessa ammatillisessa koulutuksessa herätti ajatuksen pajatoiminnasta Taitaja2018-tapahtuman yhteydessä. Suunnittelu- ja järjestelytyö käynnistyi virallisesti marraskuussa 2017, jolloin kävin ensimmäisen kerran tapaamassa Taitaja2018-järjestäjiä Taitajatoimistossa. Yhteistyö alkoi mallikkaasti heti alkumetreiltä alkaen, teimmehän suunnittelutyötä yhdessä tapahtumakonkareiden kanssa. Järjestelytyössä tuli ottaa huomioon monia erilaisia asioita sekä ennakoida epävarmojakin asioita, kuten osallistujamäärä pajassa.

Opo Reformi PopUpista pyrittiin muodostamaan ohjauksesta kiinnostuneille matalankynnyksen (avoin) keskustelupaikka, johon saataisiin erityisesti peruskoulun opinto-ohjaajat pysähtymään. Tarkoitus ei ollut, että vain me opo-opiskelijat toisimme pajassa tietoa ammatillisen koulutuksen uudistuksesta. Toiveenamme oli, että pysähtyjät toisivat myös meille päin ajankohtaista ja uutta tietoa sekä teemoja, jotka opojen kentällä arjessa puhuttavat. Näin lopulta kävikin, ja saimme erittäin arvokasta materiaalia ajankohtaisista opetuksen ja ohjauksen asioista sekä reformin vaikutuksista koulutuksiin.

Messutapahtumassa olo oli useimmille meistä uutta, mutta osalla ammatillisen opinto-ohjaajakoulutuksen opiskelijaryhmästä oli aikaisempaa kokemusta Taitaja-tapahtumassa mukanaolosta. Nyt olimme mukana kuitenkin erilaisessa roolissa verraten aikaisempiin lajivastaavan, valmentajan, tms. rooleihin verrattuna. Itse Opo Reformi PopUp mahdollisti meille kokemuksellisen oppimisen erilaisista ammatillisista kohtaamisista eri toimijoiden kanssa. Pääsimme keskustelemaan ohjauksesta sekä myös opetuksesta ammatillisen vuorovaikutuksen avulla. Tämä oivallinen oppimistilanne, kuten sitä itse kutsun, antoi meille mahdollisuuden olla ohjauksen asiantuntijoiden kanssa tasavertaisessa asemassa. Meidän viralliset ohjausopintomme ovat loppusuoralla tai takakaarteessa, silti koimme olevamme osa laajaa ohjauksen asiantuntijaverkostoa. Opinto-ohjaajan työhön sisältyy koulutuksien markkinointityötä koulutus-, ja rekry-messuilla sekä oppilaitosesittelyissä, Opo Reformi PopUp antoi esimakua ja kokemusta myös siitä työstä. Kuten sanottu, saimme aikaan loistavia keskusteluja ja erinomaisia viestejä posterseiniin, kaunis kiitos kaikille pajaan poikenneille.

Ohjaus herättää keskustelua helposti, jokainen ohjaustilanne on yksilöllinen. Tämä Opo Reformi PopUp herätti myös keskustelua, siitäkin muodostui yksilöllinen tilaisuus jota ei voi helposti kopioida. Ilman verkostoja tällainen tapahtuma on vaikea toteuttaa. Ilman luottamusta ja yhteistyötä on vaikea toimia. Haluankin kiittää suuresti kaikkia mukana olleita opo-opiskelijoita erinomaisesta työstä pajan eteen, kiitos luottamuksesta opettajat Outi ja Ari, mutta ennen kaikkea iso kiitos Minna, Salme ja Kyösti Taitajatoimistosta! Tämä oli meille opinto-ohjaajiksi valmistuville erinomainen oppismahdollisuus erityisesti kehittämis-, verkosto-, ennakointi- sekä ohjausosaamistyöstä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti