Kirjassaan Kosmoksen siruja Esko Valtaoja toteaa tiedosta seuraavaa: ”Ihmiskunnan ensimmäisen todellisen renessanssin on tuonut kumuloitua tieto meitä ympäröivästä todellisuudesta, ei ideologia eikä usko. Tieto ei vielä ole ymmärrystä, eikä ymmärrys vielä viisautta, mutta viisaudenkin ensimmäisenä askeleena täytyy olla tieto.”
Voitaisiinko ajatella että tieto on raaka-ainetta jollekin asialle (ymmärrykselle, viisaudelle, osaamiselle) samalla tavalla kuin energia, vesi, mineraalit jne. ovat raaka-ainetta tuotteiden valmistamiselle. Nyt meidän aikanamme tietoraaka-aineen määrä on kasvanut mahtavalla loikkauksella.
Samanlaisia mahtiharppauksia on ollut aikaisempinakin aikoina. Esimerkkinä on vaikkapa agraariyhteiskunnan muuttuminen teollistuneeksi yhteiskunnaksi. Monipuolisuus, monimutkaisuus, vaihtoehtojen ja valinnan mahdollisuuksien määrä lisääntyivät siinä muutoksessa merkittävästi lyhyen ajan sisällä, muutaman vuosikymmenen kuluessa. Syntyi uusia tehtäviä ihmisille, kaikki eivät enää viljelleet maata tai saalistaneet elannon hankkimiseksi Agraariyhteiskunnan aikana ei ollut niin paljon valitsemista, niitä asioita tehtiin, mitkä pitää tehdä. Teollistuminen synnytti lukemattomia uusia ammatteja ja yhteiskunnan monimutkaisuus sen kuin lisääntyi teollistumiskehityksen edetessä.
Sivuutan tässä nyt useita ihmiskunnan kehitysvaiheita ja menen suoraa päätä tietoyhteiskunnan ytimeen. Monimuotoisuus ja monimutkaisuus, vaihtoehtojen määrä ja valinnan mahdollisuuksien määrä ovat jatkaneet taukoamatonta kasvuaan kaikkien ihmiskunnan kehitysvaiheiden läpi. Informaation määrä lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Sitä on joka paikassa, mihin katseemme käännämme. Olemme tässä vaiheessa ja kehitys jatkuu. Valtaosa informaatiosta on sähköisessä muodossa siis hyvin aksessiibelisti kaikkien saatavilla. Vanhatkin kirjat ja asiapaperit on suurelta osin kangettu biteiksi.
Uutta fundamentaalista tietoa syntyy myös koko ajan lisääkin esimerkiksi luonnontieteellisistä lainalaisuuksista mutta meille ei-tiedemiehille, taviksille, oleellinen kysymys on jo olemassa olevan valtavan tietomäärän hallitsemisessa niin, että siitä syntyy ymmärrystä ja viisautta tiettyihin valikoituihin elämän alueisiimme esimerkiksi ammattiosaamiseen. On siis tarpeen kehittää järjestystä kaaokseen, helpotusta tietoähkyyn.
Tietoa voi lähestyä metaforien kautta. Sitä voi ajatella vaikkapa mineraalivarantona, jota louhitaan ja rikastetaan erilaisilla tätä toimintaa varten kehitetyillä työkaluilla. Louhinta- ja kaivuuvälineitä onkin kehitetty lukuisia, aina tikahtumiseen asti. Bitti- informaation ääreen pääseminen edellyttää digitalisaation keskeisten työkalujen, ohjelmien ja teknologioiden soveltamista. Tietoyhteiskuntaskenaaario, josta alettiin puhua joskus 70–80 luvun taitteessa vakavasti, on realisoitunut. Työelämä ja sen myötä koulutusmaailmamme on nopeasti omaksunut digitalisoitumiskehityksen.
Järjestystä kaaokseen! Millä välineillä sitten pitäisi kaivokseen lähteä? Sosiaalisen median avoin temmellyskenttä tarjoaa tietoa, sen louhintavälineitä, kavereita, asiantuntijoita, keskustelufoorumeita ja valintoja, valintoja. Se tarjoaa myös rakennustarvikkeita tiedonrakentamiseen analysointiin jne. sekä mahdollisuuden jakaa omaa tietoa muille ja jalostaa sitä yhteisöllisesti, siis toimia internetin sisällöntuottajana. Tuo valintoja kohta pistää miettimään. Miten osaan valita?
Opiskelija ei voi kasvattaa tietojaan ja osaamistaan riittävästi opettajan antamaan tietoon ja oppikirjoihin syventymällä, opettelemalla niistä asioita Ja harjoittelemalla. Nyt tietoa on saatavissa kaikilta elämänalueilta helposti ja huokeasti enemmän kuin opettajat tai opiskelijat voivat käsittää tai kyetä soveltamaan koskaan elinaikansa puitteissa. Se on keskeinen osa digitalisoituneen yhteiskunnan olemusta. Internet, sosiaalinen media ja muut bitti-digi-jutut eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että tiedon muuttaminen osaamiseksi edelleen edellyttää syventymistä, asioiden opettelemista ja harjoittelemista. Toimintaympäristömme on vain muuttunut paljon haasteellisemmaksi. Tiedon muuttaminen osaamiseksi edellyttää uudenlaisessa toimintaympäristössämme monia muitakin asioita. Opettajan rooli oppimisen ohjaamisessa on siinä tuoksinassa muuttunut ja väittäisin korostunut. TAOKin ammatillinen opettajankoulutus antaa kosketuspintaa näihin uusiin opettajuuden kysymyksiin. Miten saadaan aikaan vähän järjestystä kaaokseen.
Puhumaan oppiminen ihmiseltä kestää pari kolme vuotta. Sen jouduttaminen ei oikein hyvin onnistu. Ensin pitää vaan avata suunsa ja ruveta tuottamaan ääniä. Luulisin, että tietoverkon hallinnan oppiminen siinä määrin, että järjestystä kaaokseen muodostuu, kestää myös oman aikansa ja sen jouduttaminen ei oikein hyvin onnistu. Ensin pitää vain ruveta jostain nurkasta hakulla nakertamaan ja tekemällä oppimaan lisää. Vähitellen ihminen kykenee aina fokusoidumpiin valintoihin. ”Tavoitteellisuus luo merkityksellisyyttä” totesi Anne Rongas AMK-päivillä Tampereella tänä vuonna puhuessaan digitalisaation haasteista opettajille.
Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Hietanen eräässä kohtauksessa totesi, että yksi pikku suolasilakka riittää hänelle pitkään, mutta että se olisi kiva saada, kun vähän ahdisti. Hietasen ahdistus oli krapula (se kiljun tekojutun seuraus). Digi-bitti-jututkin voivat alkaa ahdistaa ja silloin voisi tehdä Hietaset, ottaa käsittelyyn joku kiva ”kahoot” tai jotain, jättää muut asiat taka-alalle ja todeta hänen sanoillaan: ”Kyl mää täl ny pärjään pual vuat”. Digitalisaatio tarjoaa vaativan ja haasteellisen pelikentän, jota on enää vaikea kokonaan väistää, mutta kiireeseen tai hätäilyyn ei ole aihetta. Tämä juna ei jätä, jos on kyytiin hypännyt.
Teksti: Pirjo Jaakkola
