Opettajuuden monet roolit!

Opettajan työ on opettamista, mutta onko se sittenkään vain niin? Opettajan työ on edelleenkin arvostettua yhteiskunnallista työtä, josta monet ihmiset ajattelevat sen olevan asiantuntijatyö, jossa opettajan tehtävä on opettaa lapsia, nuoria tai aikuisia, riippuen millä opintoasteella opettaja työtään tekee.

Kun eri asteen opettajien kanssa käy keskustelua, tulee ilmi että opettajan työhönhän kuuluu huomattavan paljon muutakin kuin opettamista. Yhteiskunnallinen rooli on opettajan työssä tärkeä ja ehkä koko ajan merkittävämpi. Ammatillisten oppilaitosten opettajan tärkeimpiä tehtäviä on saada oppilaat ensinnäkin oppimaan, mutta myös pysymään opinnoissaan ja valmistumaan koulusta, sekä siirtymään työelämään.

Ammatillisten oppilaitosten koulukentältä tulee jatkuvasti informaatiota siitä, että on enemmän ja enemmän oppilaita, jotka tarvitsevat tukea opinnoissaan. On paljon oppilaita, jotka tippuvat ”kelkasta” jostain syystä, joko henkilökohtaisista syistä johtuen tai esim. oppimisvaikeuksien takia. Tämä ryhmä on se, johon pitäisi voida panostaa enemmän, jotta myös he valmistuvat, saavat itselleen ammatin ja pääsevät työelämään. On yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää että kouluissa ”roikkuvat” nuoret ja aikuisetkin saadaan eläköityvään työelämäämme ja löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa. Opettajan tehtävä on luoda uskoa oppilaille heidän valitsemaansa alaan ja saada opiskelu ja sen mukana tulevaisuuden työ mielenkiintoiseksi ja tavoittelemisen arvoiseksi.

Opettajan roolissa joutuu tai pääsee välillä myös sosiaalityöhön käsiksi. Opettajalla voi olla merkittävä rooli opiskelijalle hankalassa tilanteessa, jossa opiskelija tarvitsee kuuntelijaa, ymmärtäjää, kannustajaa tai auttajaa erilaisissa tilanteissa. Mielestämme hyvä opettaja osaa ottaa kopin myös siitä tilanteesta. On tärkeää että opettaja on helposti lähestyttävä, jolle opiskelija uskaltaa tulla kertomaan omista asioistaan, oli ne sitten liittyen opiskeluun tai omiin henkilökohtaiin asioihin. On vain surullista että ammatillisille opettajille ei ole laskettu tähän niin tärkeään osaan työssä yhtään resursseja. On myös opettajia, jotka rajaavat työnsä tarkasti siihen, mistä heille maksetaan ja ”sulkevat” silmänsä näiltä asioilta. ”En halua tietää opiskelijan henkilökohtaisista asioista, se ei kuulu työnkuvaani, minulla ei ole aikaa siihen”. ajattelee varmasti jotkut opettajista. Tässä kohtaa olisi hyvä miettiä yhteiskunnallisuuden merkitystä kokonaisprosessissa. Sitä ei kuitenkaan pitäisi miettiä opettajien selkänahan kautta, vaan laajemmalti esim. resurssien laajentamisella jollakin tapaa.

Opettajan työ on yhteiskunnallista vaikuttamista monellakin tapaa. Opettajat näkevät kyllä työnsä merkityksen ja ymmärtävän työn mahdollisuudet suhteessa yhteiskuntaan. Jokainen opettaja varmasti tai ainakin toivottavasti tekee parhaansa siinä suhteessa, että yrittää saada oppilaistaan oman alansa ammattilaisia, jotka löytävät paikkansa yhteiskunnassa.

Kirjoittajat: Tuomas Isola, Helinä Knuutila, Marika Perämäki, Katja Vastamäki

OPETTAJA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA –vaikuttamisella on useita tasoja

Viimeisten vuosikymmenten aikana opettajan työnkuva ja rooli ovat muuttuneet merkittävästi ja muuttuvat edelleen. Opettamisen lisäksi kasvatustyö vie yhä enemmän aikaa opettajan työstä. Ryhmäkoot ovat varsin suuria. Perusopintoihin kuuluvilla kursseilla 16-vuotiaita opiskelijoita voi olla ryhmässä 25. Oppitunneilla opettajan aika menee opiskelurauhan ylläpitämiseen. Lisäksi opettajan tulee huomioida opiskelijoiden yksilölliset opetustarpeet. Myös uudistuneet oppimiskäsitys ja -ympäristöt ovat muuttaneet opetustyön luonnetta.  

Monet opettajat kokevat työnsä moninaisena ja haasteellisena. Vastuualueet ja vaatimustaso ovat lisääntyneet ja samanaikaisesti pitää pystyä hallitsemaan useita erilaisia kokonaisuuksia. Opettajan työ on luonteeltaan useiden erilaisten vaatimusten ja odotusten ristitulessa sukkuloimista. Ei ole turhaan sanottu, että opettajan ammatti on yksi maailman mahdottomista ammateista.

Opettajan rooli ja vallankäyttö on kiinnostava seikka muuttuvassa yhteiskunnassa. Vuorikosken mukaan opettajan työ on yhteiskunnallista toimintaa sen takia, että opettajat käyttävät yhteiskunnallista valtaa nuorten yhteiskuntaan sosiaalistamiseksi. Koulu on valtiollinen instituutio, joka luo normeja. Kuitenkaan opettajaa ei voida pitää yhteiskunnallisten ongelmien ratkojana. Opettaja ei yksin ole vastuussa kasvatustehtävästä. He ovat ennemminkin yhteiskunnan heijastajia ja selittäjiä kuin luojia ja rakentajia. Selittämisessä on kuitenkin todella painava vastuu asioiden jäsentämisessä ja painottamisessa, joten juuri tämä tulkintojen teko on valikoimista, vallankäyttöä!

Professorit Anna Raija Nummenmaa ja Jouni Välijärvi määrittelevät opettajan työn seuraavasti: “Opettajan työ on tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen perustuvan yhteiskunnan avainammatteja.” Kaksikko on kirjoittanut kirjan Opettajan työ ja oppiminen Suomen Akatemian Life as learning -tutkimusohjelmaan liittyen. Heidän näkemyksensä mukaan suomalainen opettaja on vaikuttaja sekä koulun päätöksenteossa että suhteessa oppilaisiin. Listaan voisi liittää vaikuttamiskanavat oppilaiden vanhempiin, ammatillisessa koulutuksessa työelämäyhteistyökumppaneihin sekä toivottavasti yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Opettajuuteen liittyen on organisoitu monenlaisia projekteja ja tutkimuksia, mm. vuonna 2004 käynnistetty kolmivuotinen Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, valmistaako opettajankoulutus opettajia, jotka ovat valmiita rakentamaan koulusta kansalaisvaikuttamisen kasvualustaa. Opettajaksi opiskelevat kokivat opiskelevansa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, lähinnä esimerkkinä toimimisen kautta. Opettajan työn katsotaan olevan asenne- ja arvotyötä, joka perustuu vuorovaikutukseen. Ajatus opettajuuteen kuuluvasta vuorovaikutuksesta korreloi myös opettajan taitoon toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana, uudistajana ja muutosprosessien käynnistäjänä.

Jyväskylän kasvatustieteiden tiedekunta nostaa opettajan ammattitaidon keskeisiksi asioiksi perusopetustyön lisäksi mm. kyvyn tulkita yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä tutkivan opettajan valmiuksien ja ammatillisen osaamisen tietoisen kehittämisen. Opettajan ammatillisen kehittymisen välineenä pidetään nykyisin reflektoivaa asennetta. Opettajan tulee tarkkailla toimintansa tuloksellisuutta ja kyseenalaistaa aikaisempia toimintatapojaan ja uskomuksiaan.

Paikallinen opetussuunnitelma auttaa muodostamaan joustavaa vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa, varsinkin jos koulu pystyy tekemään opetussuunnitelman jatkuvaa itsearviointia. Paikallisuus ja oppilaan oma kokemuspiiri koettiin tärkeäksi, huomioon otettavaksi seikaksi. Keskustelevalla opetustavalla pystyttiin keräämään tietoa erilaisista opetustavoista ja niiden vaikuttavuudesta.

Vaikuttamista tapahtuu myös työyhteisön sisällä suhteessa kollegoihin ja mahdollisesti moniammatilliseen tiimiin. Kukaan ei saavuta mitään täysin yksin. “Kollegiaalisuus koetaankin menestyvän ja kehittymiskykyisen oppilaitoksen tunnusmerkkinä”, toteaa Välijärvi. Ei ole siis merkityksetöntä, kuinka asioista puhuu, miten niitä pyrkii viemään eteenpäin. Avoin vuorovaikutus opettajien kesken on tärkeää. Tärkeää on, että opettajien henkinen hyvinvointi, oman työn tärkeäksi kokeminen ja ympäröivän yhteisön arvostus heijastuvat työilmapiiriin ja kehittämismyönteisyyteen.

Ammatillisen kehittymisen ja työelämän muutoksessa pysymisen edellytyksenä on, että opettajalla on mahdollisuus reflektoida, ideoita ja toteuttaa suunnitelmiaan. Opettajien osallistuminen hankkeisiin, projekteihin ja työelämäjaksoille mahdollistaa työelämän muutoksessa pysymisen. Sosiaalialalla on ollut suuria muutoksia viime vuosina, kun työkäytännöt, lait ja asetukset ovat muuttuneet. Viimeisin lain muutos oli uusi elokuussa 2014 voimaan astunut opiskelija- ja oppilashuoltolaki.

Opettajat ovat Härkösen (2000) Pro gradu tutkimuksen mukaan kehittämishaluisia ja kokevat kehittämisen mielekkääksi.  Kehittämistyö on vaativaa, joten koulun työyhteisön työskentelyilmapiiri ja opettajien keskinäinen tuki toisilleen ovat tärkeitä, jotta kehitystyössä onnistutaan. Opettajien itsensä ja koko kouluyhteisön kehittäminen vaatii positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä.  Asennetasolla opettajan työ on haasteellista. He vaikuttavat toiminnallaan opiskelijoiden asenteisiin ja ihanteisiin, ovat mahdollisesti tartuttamassa innostusta, pahimmassa tapauksessa sammuttamassa sitä. Tällöin kyseessä on vahva eettinen vastuu. “Opettajan toimilla ja asenteilla on merkittävää vaikutusta ennen kaikkea yksittäisen oppilaan elämään”. Opettaja siis pystyy herättämään innostuksen elämänikäiseen ammattiin ja samoin tappamaan kiinnostuksen kokonaan ja särkemään oppilaan itsetunnon.

Törmän mukaan opettaja vaikuttaa yksilötasolla oppilaisiin monella tavalla. Piilo-opetussuunnitelma sisältää ne opetustyötä ohjaavat periaatteet ja olettamukset, joita ei lausuta ääneen, ja jotka silti toistavat olemassa olevia valtarakenteita. Suurissa ryhmissä opettaja ei pysty tutustumaan jokaiseen oppilaaseen vaan yksilöllistää ja kategorisoi kiltit ja tunnolliset oppilaat mallioppilaiksi ja kerran häiriköt aina häiriköiksi.

Opettajat kokevat tärkeänä sen, että heillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja suunnitella oma opetustyönsä itsenäisesti kehittämällä ja tutkimalla uusia ideoita.  Työssä onnistumisen ja edistymisen kokemukset ovat tärkeitä kannustimia. Voidaan pohtia, onko opettajan mahdollista värittää opetussuunnitelmia omien tarkoitusperiensä mukaan tai ohjailla sukupolvia vinoutuneeseen maailmankuvaan jättämällä puhumatta joistakin aihealueista. Kuinka objektiivista tai puolueetonta nykyopetus on ja miten kriittinen pystyy nykyajan koululainen olemaan opetusta kohtaan?

Gullbergin mukaan opettajat olivat pitkään hyväksytysti paikkakuntiensa näkyviä vaikuttajia, kansankynttilän roolin katsottiin hyvin sisältävän yhteiskunnallisen aktiivisuuden. Tilanne on kuitenkin muuttunut: nykyään opetuksen pitäisi olla objektiivista ja “arvovapaata”. Opettajien pitäisi pysyä rooleissaan kasvattajina. Arola toteaa, että koulu on menettänyt paikkansa keskellä yhteisöä ja kylää.

OECD-maiden välisessä vertailussa suomalaisopettajat vastaavat keskiarvoa useammin opetuksen sisältöihin, oppikirjojen valintaan, kurinpidollisiin toimenpiteisiin sekä arvioinnin linjaukseen. Opettajilla on tutkijoiden mukaan sanasensa myös talousarvioiden ja resurssien jakamisen suhteen. Eu:n tulevaisuusvisiossa opettajan merkitys vaikuttajana on huomioitu: tieto ja osaaminen ovat EU-maiden menestyksen tae ja tässä opettajat ovat tärkeässä roolissa. Heidän toimintansa vaikuttaa kansalaisten valmiuteen oppia koko elämänsä ajan.

Lähteet:

Ammatillisen opettajan rooli muutosten myllerryksessä, kehittämisraportti

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20132/jamk_1235737287_3.pdf?sequence=1

http://www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/9/123_ammattiala

http://www.helsinki.fi/behav/praktikumikasikirja/luku2/index.htm

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2006/06/tiedote-2009-10-01-20-15-45-431183

http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/opettajaksi_opiskelevat_ja_kansalaisvaikuttaminen

Härkönen, J. 2000. Opettaja opetussuunnitelman ja opetuksen kehittäjänä. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu-tutkielma.

Rantala - Salminen (toim.) 2006: Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 5.

Vuorikoski – Törmä - Viskari, 2003: Opettajan vaiettu valta.

Kirjoittajat: Ammatilliset opettajaopiskelijat 13TaPeB –ryhmästä Minna Heikkilä, Nadja Koskinen, Maarit Markkula, Satu Nieminen ja Kristiina Sulkonen. Kuvat Satu Nieminen.

TAOKK 2013 Aloitustilaisuudessa

Nämä piti olla ammatillisen opettajakoulutuksen ja erityisopettajakoulutuksen avajaiset, eikä mitkään kevätjuhlat. Niin vain kävi että tunteellinen ja ajatuksia herättävän musiikkiesityksen aikana meinasi tippa tulla linssiin. Musiikki oli Charles Aznavourin Eilen kun mä tienyt en. Maistelkaa itse:
Mä haavein tuhansin luo lensin pilvien, mä hiekkaan rakensin kun vielä tiennyt en.
Ei aina käydä voi kuin elämältä odottaa, ei kestä linnat nuo, jos pettää alta maa.

Ei auta itku markkinoilla, sanoisi vanha tätini tässä vaiheessa. Mietin, onko minusta opettajana muuttamaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää? On niin paljon asioita, mitä pitäisi korjata: työttömyyttä, perheiden pahoinvointia ja nuorten syrjäytymistä. Puuttumatta nyt hallitus- tai työmarkkinapolitiikkaan, jotka nekin tuntuvat olevan kuin syntipukin etsintää sille, kun mitään ei tapahdu. Niin ja miten maapallo makaa. On sotia, nälänhätää, mielenosoituksia ja nuorisotyöttömyyttä. Ei vedä Kiinan markkinat. Mitä tähän nyt voisi vielä lisätä? Aaah, parempi, ei mitään.

Ketä tästä kamalasta kehityksestä sitten pitäisi syyttää? Ihminen tämän kaiken on saanut aikaan, tyytymätön ihminen, joka haluaa ja haluaa, eikä koskaan ole tyydytetty. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Opettajaopiskelija kuin opettaja on myös ihminen, ainakin minun mielestä. Kysyttäessä yläasteen Anssilta, hän saattaisi vetää pipoa tiukemmin päähän ja örähtää pää pulpettia vasten jotain eläimellistä. Kyllä OPETTAJA VOI MUUTTAA maailmaa, juurihan se todettiin, ihmisen aikaansaannoksia tässä katsellaan. Siis yritä edes muuttaa!

Avajaisissa meille näytettiin luokkakuvaa vuosien takaa. Kuvassa alakoululaiset istuivat kiltisti pulpettien ääressä ja opettaja valvoi luokkaa takaoikealta. Kaikki katsoivat luottavaisen hymyillen kameraan. Kaikki näyttävät iloisilta ja hyvinvoivilta. Oliko asiat silloin paremmin? Ei varmaan paremmin, mutta elämä pyöri pienemmissä piireissä ja oli yksinkertaisempaa. Ei tullut infoähkyjä. Ei kyllä ollut kännyköitä tai tabletteja, eikä pelattu netissä sotapelejä. Kylän lapset pelasivat kesällä jalkapalloa ja talvella luisteltiin ja hiihdettiin.

Menneeseen ei voi palata. Ei ainakaan vielä, tiedä noista nykyisistä fyysikoista, mitä tuleman pitää, jos ne aika-akselit riittävästi kaareutuvat. Mitä tässä sitten pitää tehdä? Vastaus löytyy jokaiselta ihmiseltä korvien välistä. Tosin ei ole sellaista mekanismia, mitä vääntämällä kaikkien asenteet muuttuisivat kerralla. Voimme sanoa työmarkkinajohtajille että ” Älkää kyykyttäkö toisianne vaan tehkää jotain yhdessä asioiden puolesta.” Tuskin mitään tapahtuu, jos lehdistä lukee.

Opettajat tietävät että muutokset ihmisten asenteissa oikeaan suuntaan tulee aloittaa jo lapsena. Jos lapsi löytää innostuksen kipinän, tulee edistystä tapahtumaan. Innostunut ihminen on taistelija ja hänessä on rohkeutta toteuttaa unelmansa. Innostus tarttuu myös kanssaihmisiin. Pienistä lumipalloista voi kasvaa isoja palloja, kun niitä tekemään saadaan paljon innostuneita ihmisiä.

Vaikka tuo aloitusesitys otti kantaa myös homekouluihin ja huonoon rakentamiseen, jäi se kauniisti mieleen. Opettaminen on myös tunnetta, tunnetta toimia oikeitten asioiden puolesta.

Teksti: Atte Marttinen