OPETTAJA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA –vaikuttamisella on useita tasoja

Viimeisten vuosikymmenten aikana opettajan työnkuva ja rooli ovat muuttuneet merkittävästi ja muuttuvat edelleen. Opettamisen lisäksi kasvatustyö vie yhä enemmän aikaa opettajan työstä. Ryhmäkoot ovat varsin suuria. Perusopintoihin kuuluvilla kursseilla 16-vuotiaita opiskelijoita voi olla ryhmässä 25. Oppitunneilla opettajan aika menee opiskelurauhan ylläpitämiseen. Lisäksi opettajan tulee huomioida opiskelijoiden yksilölliset opetustarpeet. Myös uudistuneet oppimiskäsitys ja -ympäristöt ovat muuttaneet opetustyön luonnetta.  

Monet opettajat kokevat työnsä moninaisena ja haasteellisena. Vastuualueet ja vaatimustaso ovat lisääntyneet ja samanaikaisesti pitää pystyä hallitsemaan useita erilaisia kokonaisuuksia. Opettajan työ on luonteeltaan useiden erilaisten vaatimusten ja odotusten ristitulessa sukkuloimista. Ei ole turhaan sanottu, että opettajan ammatti on yksi maailman mahdottomista ammateista.

Opettajan rooli ja vallankäyttö on kiinnostava seikka muuttuvassa yhteiskunnassa. Vuorikosken mukaan opettajan työ on yhteiskunnallista toimintaa sen takia, että opettajat käyttävät yhteiskunnallista valtaa nuorten yhteiskuntaan sosiaalistamiseksi. Koulu on valtiollinen instituutio, joka luo normeja. Kuitenkaan opettajaa ei voida pitää yhteiskunnallisten ongelmien ratkojana. Opettaja ei yksin ole vastuussa kasvatustehtävästä. He ovat ennemminkin yhteiskunnan heijastajia ja selittäjiä kuin luojia ja rakentajia. Selittämisessä on kuitenkin todella painava vastuu asioiden jäsentämisessä ja painottamisessa, joten juuri tämä tulkintojen teko on valikoimista, vallankäyttöä!

Professorit Anna Raija Nummenmaa ja Jouni Välijärvi määrittelevät opettajan työn seuraavasti: “Opettajan työ on tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen perustuvan yhteiskunnan avainammatteja.” Kaksikko on kirjoittanut kirjan Opettajan työ ja oppiminen Suomen Akatemian Life as learning -tutkimusohjelmaan liittyen. Heidän näkemyksensä mukaan suomalainen opettaja on vaikuttaja sekä koulun päätöksenteossa että suhteessa oppilaisiin. Listaan voisi liittää vaikuttamiskanavat oppilaiden vanhempiin, ammatillisessa koulutuksessa työelämäyhteistyökumppaneihin sekä toivottavasti yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Opettajuuteen liittyen on organisoitu monenlaisia projekteja ja tutkimuksia, mm. vuonna 2004 käynnistetty kolmivuotinen Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, valmistaako opettajankoulutus opettajia, jotka ovat valmiita rakentamaan koulusta kansalaisvaikuttamisen kasvualustaa. Opettajaksi opiskelevat kokivat opiskelevansa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, lähinnä esimerkkinä toimimisen kautta. Opettajan työn katsotaan olevan asenne- ja arvotyötä, joka perustuu vuorovaikutukseen. Ajatus opettajuuteen kuuluvasta vuorovaikutuksesta korreloi myös opettajan taitoon toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana, uudistajana ja muutosprosessien käynnistäjänä.

Jyväskylän kasvatustieteiden tiedekunta nostaa opettajan ammattitaidon keskeisiksi asioiksi perusopetustyön lisäksi mm. kyvyn tulkita yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä tutkivan opettajan valmiuksien ja ammatillisen osaamisen tietoisen kehittämisen. Opettajan ammatillisen kehittymisen välineenä pidetään nykyisin reflektoivaa asennetta. Opettajan tulee tarkkailla toimintansa tuloksellisuutta ja kyseenalaistaa aikaisempia toimintatapojaan ja uskomuksiaan.

Paikallinen opetussuunnitelma auttaa muodostamaan joustavaa vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa, varsinkin jos koulu pystyy tekemään opetussuunnitelman jatkuvaa itsearviointia. Paikallisuus ja oppilaan oma kokemuspiiri koettiin tärkeäksi, huomioon otettavaksi seikaksi. Keskustelevalla opetustavalla pystyttiin keräämään tietoa erilaisista opetustavoista ja niiden vaikuttavuudesta.

Vaikuttamista tapahtuu myös työyhteisön sisällä suhteessa kollegoihin ja mahdollisesti moniammatilliseen tiimiin. Kukaan ei saavuta mitään täysin yksin. “Kollegiaalisuus koetaankin menestyvän ja kehittymiskykyisen oppilaitoksen tunnusmerkkinä”, toteaa Välijärvi. Ei ole siis merkityksetöntä, kuinka asioista puhuu, miten niitä pyrkii viemään eteenpäin. Avoin vuorovaikutus opettajien kesken on tärkeää. Tärkeää on, että opettajien henkinen hyvinvointi, oman työn tärkeäksi kokeminen ja ympäröivän yhteisön arvostus heijastuvat työilmapiiriin ja kehittämismyönteisyyteen.

Ammatillisen kehittymisen ja työelämän muutoksessa pysymisen edellytyksenä on, että opettajalla on mahdollisuus reflektoida, ideoita ja toteuttaa suunnitelmiaan. Opettajien osallistuminen hankkeisiin, projekteihin ja työelämäjaksoille mahdollistaa työelämän muutoksessa pysymisen. Sosiaalialalla on ollut suuria muutoksia viime vuosina, kun työkäytännöt, lait ja asetukset ovat muuttuneet. Viimeisin lain muutos oli uusi elokuussa 2014 voimaan astunut opiskelija- ja oppilashuoltolaki.

Opettajat ovat Härkösen (2000) Pro gradu tutkimuksen mukaan kehittämishaluisia ja kokevat kehittämisen mielekkääksi.  Kehittämistyö on vaativaa, joten koulun työyhteisön työskentelyilmapiiri ja opettajien keskinäinen tuki toisilleen ovat tärkeitä, jotta kehitystyössä onnistutaan. Opettajien itsensä ja koko kouluyhteisön kehittäminen vaatii positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä.  Asennetasolla opettajan työ on haasteellista. He vaikuttavat toiminnallaan opiskelijoiden asenteisiin ja ihanteisiin, ovat mahdollisesti tartuttamassa innostusta, pahimmassa tapauksessa sammuttamassa sitä. Tällöin kyseessä on vahva eettinen vastuu. “Opettajan toimilla ja asenteilla on merkittävää vaikutusta ennen kaikkea yksittäisen oppilaan elämään”. Opettaja siis pystyy herättämään innostuksen elämänikäiseen ammattiin ja samoin tappamaan kiinnostuksen kokonaan ja särkemään oppilaan itsetunnon.

Törmän mukaan opettaja vaikuttaa yksilötasolla oppilaisiin monella tavalla. Piilo-opetussuunnitelma sisältää ne opetustyötä ohjaavat periaatteet ja olettamukset, joita ei lausuta ääneen, ja jotka silti toistavat olemassa olevia valtarakenteita. Suurissa ryhmissä opettaja ei pysty tutustumaan jokaiseen oppilaaseen vaan yksilöllistää ja kategorisoi kiltit ja tunnolliset oppilaat mallioppilaiksi ja kerran häiriköt aina häiriköiksi.

Opettajat kokevat tärkeänä sen, että heillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja suunnitella oma opetustyönsä itsenäisesti kehittämällä ja tutkimalla uusia ideoita.  Työssä onnistumisen ja edistymisen kokemukset ovat tärkeitä kannustimia. Voidaan pohtia, onko opettajan mahdollista värittää opetussuunnitelmia omien tarkoitusperiensä mukaan tai ohjailla sukupolvia vinoutuneeseen maailmankuvaan jättämällä puhumatta joistakin aihealueista. Kuinka objektiivista tai puolueetonta nykyopetus on ja miten kriittinen pystyy nykyajan koululainen olemaan opetusta kohtaan?

Gullbergin mukaan opettajat olivat pitkään hyväksytysti paikkakuntiensa näkyviä vaikuttajia, kansankynttilän roolin katsottiin hyvin sisältävän yhteiskunnallisen aktiivisuuden. Tilanne on kuitenkin muuttunut: nykyään opetuksen pitäisi olla objektiivista ja “arvovapaata”. Opettajien pitäisi pysyä rooleissaan kasvattajina. Arola toteaa, että koulu on menettänyt paikkansa keskellä yhteisöä ja kylää.

OECD-maiden välisessä vertailussa suomalaisopettajat vastaavat keskiarvoa useammin opetuksen sisältöihin, oppikirjojen valintaan, kurinpidollisiin toimenpiteisiin sekä arvioinnin linjaukseen. Opettajilla on tutkijoiden mukaan sanasensa myös talousarvioiden ja resurssien jakamisen suhteen. Eu:n tulevaisuusvisiossa opettajan merkitys vaikuttajana on huomioitu: tieto ja osaaminen ovat EU-maiden menestyksen tae ja tässä opettajat ovat tärkeässä roolissa. Heidän toimintansa vaikuttaa kansalaisten valmiuteen oppia koko elämänsä ajan.

Lähteet:

Ammatillisen opettajan rooli muutosten myllerryksessä, kehittämisraportti

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20132/jamk_1235737287_3.pdf?sequence=1

http://www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/9/123_ammattiala

http://www.helsinki.fi/behav/praktikumikasikirja/luku2/index.htm

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2006/06/tiedote-2009-10-01-20-15-45-431183

http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/opettajaksi_opiskelevat_ja_kansalaisvaikuttaminen

Härkönen, J. 2000. Opettaja opetussuunnitelman ja opetuksen kehittäjänä. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu-tutkielma.

Rantala - Salminen (toim.) 2006: Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 5.

Vuorikoski – Törmä - Viskari, 2003: Opettajan vaiettu valta.

Kirjoittajat: Ammatilliset opettajaopiskelijat 13TaPeB –ryhmästä Minna Heikkilä, Nadja Koskinen, Maarit Markkula, Satu Nieminen ja Kristiina Sulkonen. Kuvat Satu Nieminen.