Ammatillinen identiteetti ja ohjaaminen

Oman identiteetin äärelle pysähdytään arjessa  harvoin. Kuka minä olen? Millaisia käsityksiä minulla on itsestäni? Herää kysymys, onko se identiteettimme, joka pakottaa pohtimaan elämää ikävuosikymmenten vaihtuessa? Ajoittainhan ihminen joutuu tekemään välitilinpäätöstä. ”Käsitys itsestä ja omasta elämästä muuttuu ja rakentuu vähitellen, kun ihminen suhteuttaa uusia kokemuksia aiempiin elämäntapahtumiin.” Näin toteaa Jussi Onnismaa kirjassaan Ohjaus- ja neuvontatyö. Näitä uusia kokemuksia sulatellessa valmistaudumme jo seuraaviin identiteetin kerrostumiin.

Minäidentiteetti

Identiteetti muodostuu oman elämän narraatiosta. Se muovautuu elettäessä, tarinaa punottaessa, oman kertomuksen äärellä. Tarinassa on kuitenkin myös paljon ulkopuolelta tulevia vaikutteita. Vuorovaikutus ystävien, kumppanien, vanhempien, opettajien, työkavereiden ja muiden elämämme tärkeiden ihmisten kanssa muovaa tarinaamme . Ulkoisena taustatekijänä vaikuttaa kulttuuri, jossa elämme:  sen historian kasaumat, kieli ja tavat, yhteiskuntamme arvot ja viitekehykset. Kenen joukoissa seison? Elänkö niin kuin opetan?  Näiden ulkoisten  ja sisäisten tekijöiden kautta  muovautuu kokemus omista mahdollisuuksista  ja kyvyistä, niiden kautta  rakentuu niin kutsuttu  oman elämän hallinnan tunne. Onnismaa toteaa, että ”Tosi olemusta ei voida koskaan saavuttaa, sillä identiteetti on jatkuvasti epätäydellinen, prosessissa ja alati muotoutuva.”

Ammatillinen identiteetti

Minäidentiteetti luo pohjaa ammatillisen identiteetin syntymiselle ja vahvistumiselle. Ammatillinen identiteetti koostuu sekä persoonallisista että sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä: se on ihmisen elämänhistoriaan perustuva käsitys itsestä ammatillisena toimijana. Richard Sennet on todennut, että “ammatillisuus merkitsee työn tekemistä hyvin sen itsensä vuoksi.” Ammatti-identiteetti rakentuu käsityksistä siitä mihin kuulun ja samaistun, mitä pidän työssä tärkeänä (arvot ja etiikka) ja  miten siihen sitoudun. Mikäli ei voi allekirjoittaa työnsä arvoja ja tehdä työtään haluamallaan tavalla suurimman osan aikaa, ammatti-identiteetti joutuu konfliktitilaan.

Nykyisin työn jatkuvuus ei ole yhtä itsestään selvää kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Ammatillisen identiteetin rakentuminen ja vahvistuminen edellyttävät työn jatkuvuutta ja ennustettavuutta. Uudet nopeat tilanteiden vaihtelut, lyhyet työsuhteet, vaihtuvat työkaverit, tiuhaan tapahtuvat tietotekniset päivitykset ja monet muut muutostekijät vaikeuttavat ammatti-identiteetin syntymistä. Miten jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on mahdollista saavuttaa hallinnan tunne ja asiantuntijan rooli?

Hyvällä ohjauksella identiteetti vahvistuu

Ammatillisen opettajan tehtävänä on ohjata ja tukea opiskelijaa ammattiin kasvamisessa,  ammatillisen identiteetin löytämisessä.  Hyvä ohjaus ja neuvonta lähtee hyvästä ohjattavan tarpeen arvioinnista. Kun alkukartoitus on tehty, asetetaan tavoite ja lähdetään tutkimaan elämän aikajanaa menneisyys – nykyisyys – tulevaisuus.

Onnismaa toteaa: ”Ohjaus, kuten johtaminenkin, perustuu viisauteen. Uskotaan ohjattavien / johdettavien viisauteen.” Ohjattavalla itsellään on paras asiantuntijuus omasta elämästään, elinoloistaan ja niiden vaihtelusta. Ohjaajalla voi olla “työkalupakki”, josta ammentaa menetelmiä kaivaa tuota viisautta esiin. Ohjattava on käynyt elämänsä aikana läpi monenlaisia menettelytapoja ja ongelmanratkaisutilanteita. Hänellä on myös oma käsityksensä elämänsä asioiden suhteellisuudesta, jota ohjaaja ei voi tietää. Hän todennäköisesti arvottaa omassa elämässään asian toisin, mutta ohjaustilanteessa ei saa kyseenalaistaa ohjattavan käsitystä. Kyse on eettisestä näkökulmasta.

Ohjaajan on oltava hienovarainen lähtiessään ohjaamaan muutosta. Ohjattavalla on tietty kyky sietää epävarmuutta ja muutosta. Ihmiset pystyvät ennakoimaan muutoksia hyvin eri tavoin: joillekin muutos ja eteenpäin meneminen on elinehto, toisille pysäyttävä aikalisän paikka. Ohjauksessa on aina, mikäli suinkin mahdollista, edettävä ohjattavan aikataulun mukaan.

Jos kyky sietää muutosta on kullakin yksilöllinen, on myös jokaisella omanlaisensa oivaltamisen kyky. Kovastikin voi varioida ohjaajan antaman lisätiedon, tsemppauksen ja rohkaisun määrä eri tilanteissa. Jokaisella ohjattavalla on oma käsitys siitä, kuinka paljon ohjausta kokee tarvitsevansa, kuinka paljon on sopivaa, koska mennään tyrkyttämisen puolelle. Ohjaajan tulee aina pystyä arvioimaan ohjaustilanteen tuloksia suhteessa ohjattavan tavoitteeseen ja hänen arviointiskaalaansa. On huomioitava myös se, millainen on ohjattavan kyky vastaanottaa ja käsitellä monimutkaisia ja -ulotteisia ongelmia. Ohjaaminen parhaimmillaan antaa tukea ristiriitatilanteissa, tarjoaa aikaa, huomiota ja kunnioitusta.      

Muutos vaatii usein uudenlaisia ratkaisuja. Ohjaajan on oltava selvillä ohjattavan luovasta kyvystä ja ongelmanratkaisukyvystä. Hyvä ohjattavan historian tuntemus auttaa tässä. Ohjaajuus tukee toimijuutta, valtaistaa (voimauttaa). Sen kautta voi ammentaa ohjattavan valmiutta toimia luovasti, kehittävästi ja vastuullisesti vuorovaikutustilanteissa ja erilaisissa tehtävissä. Hyvä tasa-arvoinen ohjaus on Onnismaan sanoin identiteettineuvottelua. Se voi myös tukea elinikäiseen oppimiseen.

  Ohjauksen välineitä

Seuraavassa olemme koonneet ohjauksen työvälineitä kirjasta Ohjaus- ja neuvontatyö (s. 29-33). Kirja tarjoaa hyvän pohjan luoda omaa ohjaajuutta opettajana.

-          Asioista sopiminen: selventää, tavoitteet ja muutostarve, puitteet, säännöt, kesto, ajankäyttö

-          Tavoite ja toiminnan suunnittelu: ohjaajan toiminnallisia ydintaitoja, prosessin hallinta

-    Sanat ja sanaton viestintä: yhdenmukaisuus, merkityksellisiä ovat myös tauot ja hiljaisuus, ajankäytön tauotus (tarkoittaa, jos puhuminen tyrehtyy, pidetään jaloittelutauko ja aloitetaan uudelleen). "Hyvä kommunikaatio tekee ihmiselle hyvää. Voidaan ajatella, että sanat ovat kuin käsiä, joilla voi koskettaa toisia, ja samalla myös puhuja tulee kosketetuksi." (Onnismaa, s. 45)

   -          Kysyminen, selventäminen: ohjattavan ymmärtäminen, välineitä keskusteluun, interventiona avoimet, suljetut ja selventävät kysymykset, avoimuus –> pois uskomuspohjaisesta ajattelusta. Onnismaa sanoo: “Ennalta tietäminen estää dialogisuuden toteutumista”

-          Kohdentaminen: huomion kiinnittäminen ja / tai rajoittaminen, palauttaa käsiteltävään aiheeseen, mikäli sivujuonne ei kuulu asiaan

            -          Konkretisointi: lisää ymmärrystä, tekee näkyväksi käytännön kautta

            -          Kannustus, vahvuuksien havainnointi ja verbalisointi, “tsemppipuhe”

       -          Konfrontointi: eri näkemyksen, sanojen tai tekojen asettaminen vastakkain, ohjaaja on peili, joka pysäyttää katsomaan, muttei nolaa

       -          Määräävä ote: ohjaaja määrittelee ongelman ja antaa toimintaohjeita (poikkeuksellinen esim. tilanteessa, jossa ohjattava välttelee päätöksen tekoa) Keinon käyttämisen vaarana voi olla riippuvuuden syntyminen ohjaajaan.   

-          Huumori: vakavuus ja hauskuus eivät ohjauksessa ole vastakohtia. Huumorin tilannekohtaisuus, soveliaisuus ja ohjattavan persoonallinen tapa täytyy huomioida.

-          Kokoaminen: miten tehty, mitä tehty, arviointi, mistä lähdetty - suuntaus tulevaan

-          Prosessin havainnollistaminen: Tarvittaessa yhteistyötä voi tehdä näkyväksi esim. kuvan, musiikin, sopimuspaperin, draaman, kirjoittamisen avulla

Lopuksi

        "Totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään."Mihail Bahtin (Onnismaa, s.44)

"Yhteys toiseen on läheisyyttä, kasvokkain oloa ja yhteisöllisyyttä, ei niinkään tietoa. Kasvojen kohtaaminen ja toista kohti kurottuminen on sosiaalisuutta. - - Olen vastuussa toisesta heti, kun hän katsoo minua, ilman että edes otan vastuun hänestä." Emmanuel Levinas (Onnismaa, s.43)

LÄHDE: 

Onnismaa Jussi: Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Gaudeamus, 2011

Taokk -opinnot 13-14

Satu Nieminen ja Kreettaliisa Rahkamaa-Alingue, 13TaPeB