Kokemuksia opettajankoulutuksesta

Kokosimme viime vuonna tarinoita Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa TAOKissa tai sen edeltäjissä Kurun normaalimetsäoppilaitoksessa ja Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa sijainneessa Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuskeskuksessa TOPKOssa opettajan-, erityisopettajan- tai opinto-ohjaajankoulutuksen suorittaneilta. Tavoitteena oli saada itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi 100 tarinaa. Sataan emme päässeet, vaan saimme 40 mielenkiintoista tarinaa, jotka on julkaistu tässä blogissa aikaisemmin.

Suurin osa tarinoista on opettajankoulutuksen suorittaneilta. Kaksi kirjoittajaa on suorittanut opinto-ohjaajankoulutuksen ja kaksi TAOKissa sekä opettajan- että erityisopettajankoulutuksen. Koulutusmuistoja on 40 vuodelta: vanhimmat vuodelta 1977 ja uusimmat vuodelta 2017.

Useimmat kirjoittajat (22) olivat opiskelleet TAOKissa tai TAOKKissa^*), 13 oli opiskellut TOPKOssa ja 6 Kurussa. Joukossa on yksi, joka suoritti teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuksen TOPKOssa ja täydensi sen ammatilliseksi opettajankoulutukseksi TAOKKissa.

Suurin osa kirjoittajista oli toiminut opettajana koulutuksessa ollessaan ja toimi edelleenkin. Heistä 9 ei toiminut opettajana opiskelunsa aikana. Kirjoitushetkellä 3 oli eläkkeellä ja 10 muissa tehtävissä kuin opettajana. Näistä opettajana toimimattomista lähes kaikki olivat koulutuksen kehittämis- ja hallintotehtävissä, lähellä opettajuutta siis edelleen. Ohjaavana opettajana oli uransa aikana toiminut 16 kirjoittajaa.

Kaikki kirjoittajat muistelevat koulutustaan ja sen antia lämmöllä ja kokevat saaneensa siitä tarpeellista oppia opettajuutensa kehittämiseen. Selvää tietysti on, että koulutuksensa jotenkin negatiivisena kokeneet eivät vastaa tällaisiin kirjoituspyyntöihin. En pyrikään tässä edustavaan selvitykseen, vaan kokoan joitakin tarinoista nousevia asioita.

Miksi opettajankoulutukseen?

Opettajankoulutukseen oli hakeuduttu lähinnä kahdentyyppisistä syistä: Osa halusi kehittyä opettajana ja saada uutta osaamista opettamiseensa, osalle se oli pakollinen suoritus tai haave vakinaisesta paikasta. Nämä eivät tietysti ole toisiaan pois sulkevia motiiveja. Uteliaisuuskin saattoi olla taustalla.

• Halusin toki kehittyä opettajana, mutta rehellisesti myös pedagoginen pätevyys ja sen kautta saavutettava vakituinen työpaikka kiinnosti.
• Opettajankoulutuksen tarve korostui päivittäisessä opetustyössä, kun asiaosaaminen ei aina riittänyt antamaan tyytyväisyyttä oman työn onnistumiseen.
• Opetusmaailma oli minulle aivan uutta ja pedagoginen koulutus tuli todella tarpeeseen.
• Käsittääkseni olen ensimmäistä tekun opettajasukupolvea, vuonna 1988 aloittanut, jolle pedagogiset opinnot tulivat pakolliseksi virkavelvollisuudeksi.
• Kun kuulin, että Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa järjestettiin pedagogisia kursseja kesäisin, päätin katsoa, mitä uutta sellaisella kurssilla oppisin.

Opettajankoulutuksen anti

Opettajankoulutuksesta koettiin saadun monenlaisia asioita: työkaluja opettamiseen, itseluottamusta, varmuutta toimia opettajana, monialaisia verkostoja, uusia näkökulmia sekä kehittyviä arvoja.

• Opin luottamaan itseeni, mielipiteisiini, näkökantoihini ja muiden näkökantojen arvostamiseen, vaikka ne olisivatkin erilaisia kuin omani.
• Opinnoissa pidin erityisesti lähipäivistä, pienryhmätyöskentelystä eri alojen ammattilaisten kanssa sekä yhteistyöstä ohjaavan opettajan kanssa. Oli hienoa päästä seuraamaan eri alojen opetusta sekä kyselemään ja pohtimaan asioita, joita opettajan arjessa ei välttämättä ehdi tai rohkene ottaa puheeksi.
• Opinnot antoivat uusia näkökulmia oppimiseen ja oivaltamiseen. Ja sitähän opetus ja oppiminen parhaimmillaan on! Että näet välillä asioita muustakin kuin omasta näkökulmastasi.
• Tärkein oppi minulle oli, että ole itsellesi armollinen. Aloittavalla opettajalla riittää työtehtäviä ja pitää muistaa, että kuormitus säilyy kohtuullisena. Itse opettajuuteen kasvaminen oli usean vuoden projekti.
• Käsite opetuksen käyttöteoria oli itselleni löytö, jota olen soveltanut kuluneiden opettajavuosien aikana. Aikojen saatossa se on kiteytynyt lyhyeen muotoon: Parhaimmillaan opettaja ei ole oppimisen este.
• Opekoulutus kolahti minuun kerralla. Kasvatustiedekin, joka aprona aineopintojen yhteydessä oli tuntunut aivan höpöhöpöltä, yhtäkkiä kävi järkeen. Kaikki, mitä opin liittyi suoraan omaan työhöni.
• Pelkän teknisen ajattelun rinnalle sain vähän pehmeämpiäkin arvoja, miten opetusta olisi hyvä toteuttaa.

Myös opetuksen tukihenkilöt kokevat saaneensa hyötyä opettajaopinnoista:

• Opettajankoulutus onkin ollut ehdoton voimavara koulutuksia suunnitellessa, sillä olen saanut varmuutta omaan työhöni nimenomaan opettajankoulutuksen kautta. Lisäksi uskon, että myös opetuksen tukihenkilöstön, kuten verkkopalveluiden kehittäjien ja ylläpitäjien, on hyödyllistä ymmärtää pedagogiikkaa ja opettajan työtä.
• Opettajankoulutuksesta ja opettajuudesta on ollut suuri hyöty myös nykyisissä esimiestehtävissä.

Koulutuksesta oli selvästi saatu varsinaisen ”virallisen opin” lisäksi myös sosiaalisia kontakteja sekä vapaa-ajan iloja. Aikaisemmin vapaa-ajan merkitys korostui, kun lähijaksot olivat nykyistä pitempiä, mutta eivät vapaa-ajan puuhat nykyisinkään merkityksettömiä ole.

• Meillä oli hauskaa koko opiskelun ajan viiden hengen ryhmässä, joka osin kokoontuu edelleen syksyiseen sienimetsään – miettimään mitä jatkossa, mitä ollaan vuoden mittaan tehty ja muutoinkin vain hauska pitämään.
• Ryhmämme oli luvalla sanoen rönsyilevä ja toimelias myös vapaa-aikana.
• Muodostettiin Huvitoimikunta lähijaksojen iloksi. Tarkoituksena oli järjestää jokaiselle illalle jotakin toimintaa koko porukalle. Siihen aikaan lähijaksot kestivät viikon tai pari – ei päivän tai pari kuten nykyään. Joka ilta siis ainakin Huvitoimikunnalla oli hauskaa tekemistä.
• Muistan, kuinka Tampere oli kaunis ja siisti kaupunki. Luonto oli kauneimmillaan kesällä. Opettajalle oli kuin lomaa tulla valmiiseen pöytään. Asuimme hotellissa, päiviä TOPKOssa jaksottivat kahvitauot ja lounastauot, jolloin oli tilaisuus keskustella kollegojen kanssa.

Mikä palkitsee opettajan työssä?

Opettajan työssä koetaan palkitsevana mm. opiskelijoiden oppimisen havaitseminen, saatu positiivinen palaute, vaikutusmahdollisuudet, mahdollisuus omaan oppimiseen ja nuorten kanssa työskentely.

• Ammatillinen opettaja rakentaa yhteiskuntaa yhdessä opiskelijoiden ja työelämän kanssa.
• Opettajan työssä palkitsevinta mielestäni on se hetki, kun näkee oivalluksen syttyvän oppilaan silmissä.
• Opettajan työ on antanut mahdollisuuden toimia nuorten ja yleensä aktiivisten ja tiedonjanoisten ihmisten parissa. Se on pakottanut jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja kehittämiseen.
• Parasta opon työssä on saada olla näköalapaikalla. Toisaalta pääsee tutustumaan opiskelijoiden arkeen iloineen ja suruineen, toisaalta pääsee näkemään ja vaikuttamaan taustalla tapahtuvaan päätöksentekoon.
• Mutta se tunne, kun kaiken epävarmuuden, ponnistelun, stressin ja työn jälkeen yksikin opiskelija kiittää opetuksesta ja oppimisesta! Se tunne on kaiken vaivan arvoinen.
• Opettajan työssä palkitsevaa on sen monipuolisuus ja substanssiosaamisen laaja-alainen ja jatkuva kehittäminen.
• Palkitsevaa työssäni on kuulla huikeita uratarinoita, joissa opiskelijamme ovat sijoittuneet todella vaativiin ja haasteellisiin esimies- ja asiantuntijatöihin.
• Itse opettajan työssä taas voimaa antoi työskentely nuorten ihmisten parissa. Tuntui siltä, että itsekin pysyi sillä tavalla nuorempana.

Opettajan identiteetti

Yksi mielenkiintoinen piirre ammatillisen opettajuuden kehittymisessä on opettajan identiteetin omaksuminen tai hyväksyminen. Aloittelevalla opettajalla on usein vahvana tutkintokoulutuksen ja työkokemuksen mukainen ammatti-identiteetti, ja opettajan identiteetin liittäminen siihen saattaa viedä aikaa.

Yksi vastaaja kertoi vielä opettajankoulutusta aloittaessaan sanoneensa, ettei ole opettaja, vaan insinööri. Toinen kirjoittaja kertoi näin: ”Aiemmin aina esittelin itseni uudelle opetusryhmälle opettavana asiantuntijana. Tunsin olevani pedagogisesti epävarma, mutta asiantuntemukseni työhöni liittyvissä asioissa antoi itseluottamusta. Tänä syksynä olen ajatellut, että alan olla jo asiantunteva opettaja! Mahtava tunne!”


^*) TAMKin opettajankoulutusyksiköstä käytettiin aikaisemmin lyhennettä TAOKK (ammatillinen opettajakorkeakoulu), nykyisin TAOK (ammatillinen opettajankoulutus).

Opettaja on aina opettaja

Tiina Saari
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKKissa 1999

Olen filosofian lisensiaatti ja ammatillinen opettaja, opinto-ohjaaja ja pian valmistuva erityisopettaja sekä musiikki- ja psykoterapeutti. Olen myös työnohjaaja ja työnohjaajien kouluttaja.

Aloitin opettamisen jo 1980-luvun alussa ja olen toiminut pianonsoitonopettajana, musiikinopettajana musiikkileikkikoulussa, peruskoulussa ja lukiossa, kansalaisopistossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Opettajaksi pätevöidyin 1998 - 1999 lukuvuonna, kun suoritin opettajan pedagogiset opinnot Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa oli alkanut musiikkiterapeuttien koulutus, ja pääsin opettajankoulutuksen kautta opettamaan musiikkiterapiaa, jota olin jo pitkään opiskellut ja myös työskennellyt alalla. Ylemmän korkeakoulututkintoni pääaine oli musiikkiterapia.

Opettajankoulutuksella oli käänteentekevä vaikutus uralleni. Sain koottua yhteen osaamiseni, opettajuuteni vahvistui ja ammatillisille valinnoilleni tuli uusia merkityksiä. Koulutus mahdollisti uran ammattikorkeakoulun opettajana. Ennen opettajankoulutusta olin opiskellut lisäkoulutuksena aineopinnot kasvatustieteestä, ja opettajan työn ohessa osallistuin aktiivisesti TAMKin sisäiseen koulutukseen, mutta tein myös aineopinnot erityispedagogiikasta sekä opetushallinnon tutkinnon.

Työskentelin Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa yhteensä 15 vuoden ajan, kunnes minut irtisanottiin syyskuussa 2013. Musiikkiterapeuttien koulutus oli valtakunnallisesti ohjattu yliopistojen tehtäväksi. Sitä ennen olin ehtinyt opettamaan musiikkiterapiaa toistakymmentä vuotta ja tekemään monialaista ja erittäin monipuolista muuta opettajantyötä oppilaitoksessa. Opetin sote-alalla ja musiikissa. Tehtäviini kuului opetusta ja ohjausta tutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta työskentelin myös täydennyskoulutuksen tehtävissä. Koulutin työnohjaajia ja toteutin koulutuksia musiikkiterapiasta myös avoimen ammattikorkeakoulun ja täydennyskoulutuksen opetuksena. Toimin tutoropettajana ja tein opinto-ohjaukseen, erityisopetukseen ja harjoittelunohjaukseen sekä opiskelijavalintoihin liittyviä tehtäviä, mutta toimin myös vastaavana opettajana ja tiimijohtajana ja osallistuin TAMKin esimieskoulutuksiinkin.

Tein useita vuosia projekti- ja hanketyötä ja vastasin yhdestä sisäisenä kehittämishankkeena toteutuneesta hankkeesta sekä toimin kaksi vuotta pianopedagogisen laboratorion tutkimus- ja kehittämiskoordinaattorina. Tein hankehakemuksia, toteutin alumnikyselyn ja täydennyskoulutuskyselyn, osallistuin aktiivisesti erilaiseen dokumentointiin raporttien, blogien ja artikkelien muodossa, mutta myös videotallenteita käyttäen. Osallistuin paljon myös organisaation kehittämiseen, kuten monien toimintamallien kehittämiseen usein niiden pilottivaiheessa. Työhöni kuului verkostotyötä ammattikorkeakoulun sisällä ja ammattikorkeakouluverkostossa, mutta tein myös jonkin verran kansainvälistä verkostotyötä. Minulla oli paljon kontakteja työelämään ja tein aktiivisesti yhteistyötä oppilaitoksen ulkopuolisen työelämän kanssa.

Kun irtisanomiseni tapahtui, jatkoin opiskelua syväjohtamisen valmennusohjelman ryhmässä ja aloitin ohjaavan opettajan koulutuksen. Hanketyön kautta olin jo saanut opettajavalmentajankoulutuksen. Toimin 2013 - 2015 sivutoimisesti TAOKissa ohjaavana opettajana. Tärkeä päätös oli hankkia tutkijakoulutus. Tutkintoni valmistui Jyväskylän yliopistossa 22.11.2016 pääaineenani musiikkikasvatus. Kytkin jatkokoulutusprosessiin Suomen työnohjaajat ry:n työnohjaajien kouluttajakoulutuksen, joka valmistui joulukuussa 2015. Nämä koulutukset vahvistivat sekä kasvatustieteellistä että ohjausalan osaamistani, mutta myös pedagogista osaamistani. Lisäksi sain koulutuksista paljon lisää työelämäosaamista ja tutkimusosaamista. Suoritin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opinto-ohjaajankoulutuksen toukokuussa 2016 ja opiskelen nyt Jyväskylän yliopistossa erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavia opintoja. Erityisopettajanopintoni päättyvät kevään 2018 aikana.

Olen harjoitellut opintoihini liittyen Tampereen ammattikorkeakoulun työnohjaajakoulutuksessa, Tampereen ammattiopisto TREDUssa sekä opinto-ohjausta että erityisopettajan työtä sekä Tampereen klassillisessa lukiossa opinto-ohjausta. Omaa tutkimustani olen päässyt esittelemään työnohjaajille ja musiikkiterapeuteille artikkeleiden kautta ja kouluttajana toimien. Ensimmäinen ja ainoa tieteellinen artikkelini julkaistaan 4/2017 Musiikki-lehdessä. Suomen työnohjaajat ry:n Pirkanmaan aluekoordinaattorina järjestin koulutuksia alueen työnohjaajille. Minulla oli toiminimikin, mutta tavoittelen taas pedagogista työtä koulutusorganisaatiossa uuden osaamiseni pohjalta. Opettajuus on tärkeä osa ammatillista identiteettiäni.

Opettajan ja opiskelijoiden välinen vuorovaikutus mahdollistaa uusien innovaatioiden syntymisen ja tulevaisuuden rakentamisen. Opettaminen sisältää paljon kiinnostavia elementtejä: johtamista, opettamista, ohjaamista, mutta myös opiskelijan kannattelua ja tukemista, rohkaisemista ja innostamista. Opettajan työssä voi käyttää luovuutta ja kaikkea ammattitaitoa opiskelijoiden hyväksi ja työelämän kehittämiseksi. Ammatillinen opettaja rakentaa yhteiskuntaa yhdessä opiskelijoiden ja työelämän kanssa. Opettaja on aina opettaja.

Tiina Saari

Kutsumusopettaja

Esko Heiniemi
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1987
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKKissa 1997

Olen kutsumusopettaja, joka on kutsuttu tehtäväänsä puhelimitse. Näin olen usein elämänkaartani ja uraani kuvannut. Olin vuonna 1967 hyvässä vauhdissa luomassa sotilasinsinöörin uraa pääesikunnan viestiosastolla. Eräänä kauniina kevättalven päivänä minulle soitti kotimaakuntani ammattikoulun rehtori. Hän ilmoitti kuulleensa, että olen opiskellut pääaineena radiotekniikkaa Polilla. Kokkolan ammattikouluun oli hiljattain perustettu radio- ja televisiotekniikan opintosuunta. Siellä tarvittaisiin teorian opettajaa. Asiansa tehostamiseksi hän kertoi, että hänen tietääkseen opettajan palkka on vähintään kaksinkertainen sotilasinsinööriin palkkaan verrattuna ja että niillä tuloilla voisi ryhtyä lyhentämään opintolainaa. Siinä se kutsumus.

En vierastanut opetustyötä, sillä olin toiminut korkeakoulussa assistenttina ja vetänyt useita puolustuslaitoksen sisäisiä kursseja. Niinpä päädyin ensimmäisen kerran päätoimiseksi opettajaksi ja toimin tehtävässä kolme vuotta. Siihen aikaan tarvittiin opettajankoulutukseen pääsemiseksi muistaakseni parin vuoden työkokemus valmistumisen jälkeen. Oli siis lähdettävä oikeisiin töihin.

Hakeuduin Oy Srömberg Ab:lle elektroniikan suunnittelutehtäviin, eikä sekään hullummalta tuntunut, joten jatkoin siellä neljä vuotta. Iltatöinä pidin tuntumaa opettamiseen Vaasan teknillisellä oppilaitoksella. Tekun opettajaksi siirtyminen väikkyi tulevaisuudessa eräänä, mutta ei ainoana mahdollisuutena. Jouduin taas kutsumuksen äärelle. Vaasaan tuli ekskursiolle opiskelijoita minulle ennestään tuntemattomasta Raahen tietokonealan oppilaitoksesta. Joukossa oli muutama entinen oppilas Kokkolan ammattikoulusta. He piirittivät minut ja vaativat hakeutumaan välittömästi Raahessa avoinna olevaan opettajan virkaan. Otin vaatimuksen lähinnä kohteliaisuutena. En saanut oppilaitokseen minkäänlaista yhteyttä mutta lähetin kuitenkin hakemukseni, kun paperit sattuivat olemaan valmiina. Niinpä aloitin syksyllä 1974 elektroniikan yliopettajan viran hoitamisen Raahessa.

Opettajankoulutuksen tarve korostui päivittäisessä opetustyössä, kun asiaosaaminen ei aina riittänyt antamaan tyytyväisyyttä oman työn onnistumiseen. Hakeuduin 1977 opetushallituksen Tampereella järjestämälle pedagogiselle kurssille. Keväällä -83 täydensin opintoja pedagogisella jatkokoulutuskurssilla ja samana syksynä suoritin aikuiskasvatuksen approbaturin Kanta-Hämeen kesäyliopistossa. Kevättalvella -86 koitti sitten kolmannen kutsumuksen aika. Kari Karvonen soitti Tampereelta ja kertoi tekujen opettajakoulutuksen uusista tuulista pyytäen minua mukaan kehitystyöhön sivutoimisen ohjaavan opettajan roolissa.

Vuoteen -89 mennessä suoritin ammattikasvatushallituksen ohjaavalta opettajalta edellyttämän koulutuksen ja täydensin sen myöhemmin vuoden -96 lain edellyttämäksi tutkinnoksi. Tämän opiskeluprosessin aikana jatkoin päätoimista elektroniikan, radiotekniikan ja myöhemmin neuroverkkopohjaisen tekoälytekniikan opetusta tuleville insinööreille Raahen tietokonealan oppilaitoksessa, Oulun seudun ammattikorkeakoulussa ja Oulun yliopistossa. Valmistuvat insinöörit löysivät työpaikkansa pääasiassa Nokian ja sen alihankkijoiden palveluksessa.

Opettajan työ on antanut mahdollisuuden toimia nuorten ja yleensä aktiivisten ja tiedonjanoisten ihmisten parissa. Se on pakottanut jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja kehittämiseen. Oma opetusalueeni on lisäksi vaatinut jatkuvaa ja monipuolista tutkimuksen ja teknillisten toteutusten kehityksen seurantaa. Toiminta opettajankoulutuksessa on tuonut kovaan tekniikkaan inhimillisen näkökulman ja opettanut ottamaan opiskelijat huomioon itsenäisesti ja joskus haastavastikin ajattelevina ihmisinä. Ennen kaikkea opettajankoulutus ja ohjaavien opettajien piiri on antanut laajan ystäväjoukon, jota näin eläköityneenä usein kaivaten muistelen.

Nykyään me eläkeläispariskuntana elämme lastenlasten ja golfin ehdoilla. Molemmat pitävät mielen virkeänä ja tarjoavat sekä liikunnallisia että mentaalisia haasteita.

Esko Heiniemi

Tenavatähdestä ohjaavaksi opettajaksi

Arto Vettenranta
Ammatillinen opettajankoulutus Kurussa 1983

Metsäalan opettajat pätevöityivät aikoinaan Kurun normaalimetsäoppilaitoksessa. Itse olin aiemmin metsäalan alkeita opiskellessani kavereiden kanssa naureskellut tuolle etuliitteelle ”normaali”. Muutamia auskultoijia Kurusta kävi tuolloin meitä opettamassa ja koimme olevamme ikään kuin koeoppilaita. Olimme mukana auskultoijien loppuhuipennuksissa eli näytetunneilla, joihin auskultantin piti sijoittaa kaikki oppimansa ja vielä ehkä harjoittelemattomat opettamiseen liittyvät temput tyydyttävää parempien arvosanojen toivossa. En tuolloin, noin vuonna 1980, uskonut olevani joskus itsekin metsäalalle pätevöitynyt opettaja ja jopa näiden kouluttaja. Tuohon mennessä elämä oli ollut pelkkää koulunkäyntiä. Kaivattiin pääsyä ”oikeisiin töihin”.

Myöhemmin olen kritisoinut äänekkäästikin tuota oikeiden töiden ja opettajuuden vertailua. En ole malttanut olla puuttumatta keskusteluun, jos joku jo opettajana toimiva tokaisee, vaikkapa vain leikillään, lähtevänsä välillä ”oikeisiin töihin”. Sen sijaan, että halveksii omaa opettajaprofessiotaan, kannattaa pysähtyä miettimään, mitä opettajuus oikeasti on ja mitä se pitää sisällään ja mitä se tekijältään menestyksekkäästi hoidettuna vaatii! Opettajan työ on ihmisenä olemisen tapa ja samalla (jatkuva) koulutus on parhaimmillaan itsensä löytämisen matka. Tietäminen, osaaminen ja identiteetti rakentuvat samanaikaisesti. Ihminen rakentaa itseään ja sitä kautta myös yhteisöään peilaamalla tekemistään ja ottamalla vastaan mahdollisesti muuttuneen heijasteen.

Kurun normaalimetsäoppilaitos koulutti siis aikanaan kaikki maamme metsäopettajat. Nykyisinhän ei erillisiä, eri alojen opettajankoulutuslaitoksia juuri ole, vaan eri alojen ihmiset opiskelevat yhdessä ja kehittävät pedagogisia taitojaan toinen toistaan rikastaen. Toisaalta noissa metsäalan ammattilaisille suunnatuissa opinnoissa oli puolensa ”metsämieshenkeä” nostattavine tempauksineen.

Opettajatarpeen lisääntyessä valmistumiseni aikoihin Kurulla oli sivupisteitä, joista itse suoritin opettajaopintoni Jämsänkoskella. Ellen väärin muista, kyseinen kurssi oli tarkoitettu työttömyysuhan alla oleville metsäalalla työskenteleville opettajille. Työttömyysuhka ei tuohon aikaan kuitenkaan ollut kovin suuri vaan työpaikkoja oli tarjolla tuleviin vuosiin ja nykyaikaankin verrattuna ruhtinaallisesti. Jostain syystä kuitenkin opettajan tehtävät alkoivat kiinnostaa vaikka olinkin opiskeluaikanani suunnannut tulevaisuuttani toisin.

Metsäalan opetus on opettajien ikärakenteen kannalta mielenkiintoinen. Suomen ammatillinen metsäopetus käynnistettiin 1960-luvun alussa. Opettajiksi rekrytoitiin sen ajan nuoria metsäalan ammattilaisia, jotka ovat nyt suurin joukoin jääneet eläkkeelle. Kului useita vuosikymmeniä rekrytoinnin hiljaiselossa. Uusia opettajia alalle otettiin varsin niukasti. Kun itse aloitin opetustyöni vuonna 1982, olin kauan talomme ”tenavatähti”. Parinkymmeneen vuoteen ei opettajakuntamme ollut juuri vaihtunut. Ei myöskään minun jälkeeni. Vasta nyt on tapahtumassa voimakas sukupolvenvaihdos. Uusien opettajien ja eläkkeelle lähtevien opettajien arvomaailmat, ihmis- ja oppimiskäsitykset ovat erilaiset. ”Siirtäjäsukupolvi” hiljaisine tietoineen, joka olisi tasoittanut muutosta, on puuttunut.

Hiljainen tieto on tarpeellinen asia puhuttaessa oppivasta organisaatiosta. Se ei kuitenkaan ole aina positiivinen asia. Hiljaista tietoa on yksilöiden lisäksi myös erilaisissa organisaation virallisissa ja epävirallisissa rakenteissa. Organisaation pitkään toimineilla työryhmillä tai tiimeillä voi toiminnassaan olla arvoja, rutiineja tai toimintamalleja, jotka on omaksuttu vuosikymmenten aikana. Ne ovat saattaneet olla olleet toimivia esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, mutta eivät enää nykyisin edistä ryhmän ja sitä kautta organisaation etuja. Nämä toimimattomat mallit ovat kuitenkin juurtuneet syvälle ryhmän alitajuntaan. Niitä ei osata edes kyseenalaistaa. Jossain yhteyksissä on puhuttu organisaation ydinjäykkyyksistä. Ne ovat tavallaan ydinpätevyyksien kääntöpuoli. Halutaan ylläpitää tuttua ja turvallista, joskin toimimatonta rakennetta. Tällöin vahvistetaan samanlaisuutta toimintaa rikastavan erilaisuuden sijaan. Tällaisiin yhteisöongelmiin törmäsin, tenavatähtenä, omaa positiota etsiessäni.

En tiedä, olinko oikeassa vai väärässä, mutta sen oivalsin, että valittamisella ja työpaikan ongelmien märehtimisellä ei mitään paranneta. Jos jotain haluaa muuttaa tai kehittää, on paras lähteä itsestä. Omaa opettajuuttani olen tarkastellut välillä kriittisestikin. Ehkä oivallus, että ei loppujen lopuksi tiedä tai osaa juuri mitään, on tavallaan mahdollistaja sille, että jotain voi oppiakin. Vaikka viihdyin opettajan työssä, niin jossain vaiheessa leipääntyminen valtasi mielen. Tarvitsin jonkinlaisen heijastimen työyhteisöstäni. Ja mikäpä tämän mahdollistaisi paremmin kuin ohjaavana opettajana toimiminen. Hakeuduin TAOKKiin näitä opintoja tekemään. Kyseiset opinnot ovat tuoneet hyviä, mielenkiintoisia ystäviä ja verkostoja. Samalla ne ovat auttaneet ohjaustoiminnan kautta näkemään tuttujakin asioita alati vaihtuvasta, itselle uudesta näkökulmasta. Tätä kautta myös oma leipääntyminen estyy ja arkinenkin työ saa uusia ulottuvuuksia.

Eläkkeellekö? Vaikka pyrinkin tekemään työni helpoksi, en aina mene aidan matalimmasta kohdasta. Olen vuosien mittaan tarttunut erilaisiin opettajien edunvalvontaan liittyviin haasteisiin. Näihin tehtäviin kuuluu sisäänrakennettuna velvollisuus kehittää työpaikkaa ja työoloja niin, että työssä jaksaminen ei vaarannu ja kaiken ikäiset työntekijät löytävät paikkansa. Nämä ovat olleet itselleni mieluisia haasteita ja ovat ylläpitäneet työnimua hankalinakin aikoina.

Työssä jaksamista ja uusia haasteita kohti
Toivoo
Arto Vettenranta
Metsäalan opettaja Jämsänkoskelta

Ohjaavan opettajan muistelmia

Karl-Erik ”Kalle” Hasa
Ammatillinen opettajankoulutus Kurussa 1977

Olen kotoisin Länsi-Lapista ”nuuskakairasta” Ylitornion kunnasta ja vielä tarkemmin Tengeliön kylästä. Tengeliö sijoittuu jonkin verran napapiirin alapuolelle Aavasaksan kupeeseen liki Tornionjokea.

Näiltä kairoilta olen ammentanut metsäoppini ja kokemukset metsätyöstä 1970-luvulta alkaen. Kuten muutkin ikätoverini tuohon aikaan, niin myös minä pääsin tai oikeammin jouduin tekemään oikeaa metsurintyötä. Sen jälkeen osaamiseni on karttunut eri metsäopintojen kautta.

Ensimmäisen ja viimeisen metsäalan tutkinnon suorittamisen väli on peräti 40 vuotta. Metsäopinnot lähtivät liikkeelle vuonna 1971 Lapin metsäkoulun metsätalouden perusoppijaksolta ja viimeisin tutkintoni on vuodelta 2011 Mikkelin ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööri YAMK. Tähän väliin mahtuu monenlaista opiskelua kuten ammatillinen opettajankoulutus, opinto-ohjaajan- ja ohjaavan opettajan koulutukset sekä urheiluharrastuspuolelta useita valmentajakoulutuksia mm. lentopallon huippuvalmentajatutkinto 1990-luvulta.

Suurimman osan työurastani olen ollut erilaisissa ammatillisen koulutuksen opetustehtävissä Pohjois-Savossa sekä alueellisissa ja valtakunnallisissa projekteissa. Lisäksi ”reppuun” on mahtunut erilaisia luottamus- ja harrastustoimia. Nykysin tärkeimpänä on omassa maakunnassa vaikuttava Maaseutuammattiin ry.

Monialainen oppilaitoksemme on uudelta nimeltään Savon ammattiopisto ja sijaintipaikkani on aina ollut Toivalan koulutusyksikkö. Tehtävänimikkeitä on vuosien varrella ollut monia kuten lehtori, kurssiteknikko, osastonjohtaja, yksikönjohtaja, tulosaluejohtaja, vs. rehtori ja koulutuspäällikkö.

Työhöni on keskeisesti kuulunut myös koulutuksen kehittämistehtäviä. Oman oppilaitoksen lisäksi vastuullani on ollut Ammattikasvatushallituksen ja nykyisen Opetushallituksen toimeksiantoja. Jo 1980-luvulla toimin valtakunnallisena keskiasteen koulunuudistuksen toimeenpanokouluttajana. Samanaikaisesti toimin myös useissa opetuksen kehittämisryhmissä. Viimeiset kolme vuotta tehtävänimikkeeni on ollut metsäopetuksen erityisasiantuntija. Tärkeimpänä valtakunnallisena tehtävänä oli kokoon juosta ja valmistella uutta eri koulutusasteiden sekä metsäorganisaatioiden ja järjestöjen yhteistä Metsäkoulutus ry:tä. Yhdistys perustettiin toukokuussa 2016. Pohjois-Savossa olen tällä hetkellä vastuullisena johtajana noin 3 miljoonan euron metsä- puunkuljetuslogistiikan koulutushankkeissa.

Oma opettajakoulutukseni Kurun normaalimetsäopistossa ajoittui vuosille 1976–1977. Aloittelin tuolloin opettajauraani Hirvaan metsätyökoulussa silloisessa Rovaniemen maalaiskunnassa. Lähialueella sijaitsi myös kolme muuta alan oppilaitosta: Rovaniemen metsäopisto, Hirvaan metsäkonekoulu ja Lapin metsäkoulu. Alueen oppilaitoksiin tarvittiin ohjaava opettaja ja se pesti lankesi minulle heti oman opettajakoulutukseni jälkeen. Jo seuraavana syksynä toimin ohjaavana opettajana muutamille metsätyönopettajille. Tästä se kaikki lähti liikkeelle ja sitä on nyt kestänyt jo 40 vuotta.

Ohjaustyön alkuaikoina kohderyhmänä olivat vain metsäalan opetustehtäviin auskultoivat opettajat. Myöhemmin ohjaus on laajentunut koskemaan eri koulutusaloja mikä on ollut kaikella tavalla rikastuttavaa ja opettavaista aikaa myös itselleni. Lisäksi opettajankoulutukseen hakeudutaan yhä enemmän suoraan yrityksistä ja muualta työelämästä.

Toki näiden vuosikymmenien aikana myös opettajakoulutuksen opetussuunnitelmat ja itse toteutus ovat kehittyneet monella tavoin. Lisäksi TAMKin johtamana koulutuksen tavoitteellisuus, suunnitelmallisuus sekä käytänteet ovat yhdenmukaistuneet ja kehittyneet ajan vaatimusten mukaisesti. Erityisen tärkeää ovat olleet ohjaavien opettajien omat koulutukset, rooli sekä ohjaustyön merkitys ohjattaville.

Omaa osaamistani ja työmotivaatiotani on lujasti vahvistanut työskentely opettajana, valmentajana, esimiehenä sekä koulutusten kehittäjänä. Näissä kaikissa tehtävissä on hurjan paljon samoja elementtejä ja niitä on pystynyt hyödyntämään myös ohjaavan opettajan työssä. Vastaavasti ohjaavana opettajana toimiminen on antanut uutta sisältöä muihin arkiaskareisiin.

Henkilökohtaisesti olen saanut erityisen paljon elämänoppia kaikilta niiltä ihmisiltä joita olen eri koulutus-, työ-, ohjaus- ja muissa vastaavissa tilanteissa kohdannut. On ollut hienoa tavata heitä myöhemmin ”turuilla ja toreilla”. Varsinkin kun on huomannut, että ”siivet” ovat kantaneet ja monet heistä ovat edenneet hyvin myös omalla työsarallaan. Se on ollut kaikkein palkitsevinta.

Nuorissa on voimaa ja heidän vastuullaan on 100-vuotiaan Suomen tulevaisuus. Meidän yhteinen tehtävämme on tarjota heille oma osaamisemme, kokemuksemme ja tarvittavat elämän eväät.

Toivalassa 30.11.2017
Karl-Erik Hasa