”Helpoin tie ei ole paras” – OPEKE-opettajankoulutusryhmän kuulumisia

Mikä Opeke-pilotti?

Valtakunnallisen OPEKE (Ammatillisen opettajankoulutuksen uudistaminen) -hankkeen TAMK/TAOKin pilottiryhmän kanssa on taivallettu eteenpäin nyt puolisen vuotta. Meidän pilottiryhmäämme kuuluu 21 ammatillista opettajaopiskelijaa, jotka kaikki toimivat jo opettajan työssä joko ammatillisessa koulutuksessa toisella asteella tai ammattikorkeakouluissa. Ryhmä on hyvin monialainen, ja substanssiosaamista löytyy aina kauneudenhoidosta lentokonemoottoreihin.

Ammatillinen opettajuus keskiössä

Ryhmän yhteinen nimittäjä on opettajuus ja siihen liittyvä osaaminen. Opettajaidentiteetin rakentuminen on sidottu vahvasti työelämälähtöiseen, henkilökohtaiseen ja osaamisperustaiseen koulutusprosessiin. Lyhyesti tämä tarkoittaa perinteisen koulutusajattelun kääntämistä: Opettajaopiskeijat eivät tule TAOKiin opiskelemaan opetussuunnitelman sisältöjä, vaan opettajankouluttajat jalkautuvat opiskelijoiden työpaikoille pohtimaan, millaisia työtehtäviä tekemällä ja millaisissa verkostoissa toimimalla ammatillisen opettajan osaamista voidaan saavuttaa. Tätä suunnittelua, ohjausta ja arviointia tehdään yhteistyössä työpaikkamentorin kanssa. Työpaikkamentori on opiskelijan itsensä hankkima kokenut kollega, joka tukee, ohjaa, suunnittelee ja arvioi osaamisen hankkimista (ja osoittamista) opiskelijan omalla työpaikalla.

Osaamisen hankkimisen tavat ja suunnitelmat kirjataan verkossa olevaan HOKS-asiakirjaan, ja osaamisen kertymistä ja opettajana kehittymistä reflektoidaan oppimispäiväkirjan avulla. Hankittu osaaminen myös osoitetaan, ja näitä osaamisen osoittamisia on ryhmässä valmisteltu ja toteutettu opiskelijoiden omilla työpaikoilla, opiskelijoiden työverkostoissa (esim. oppisopimustoimijat) ja OPEKE-pilottiryhmän omissa tapaamisissa.

Mitä on pohdittu ja tehty?

Menneen puolen vuoden teemat ovat sisällöllisesti toki samat kuin TAOKin muilla opettajankoulutusryhmillä, koska noudatamme samaa opetussuunnitelmaa. Opekelaiset ovat pohtineet omaa käyttötietoaan (ihmis-, tieto-, ja oppimiskäsitys) ja jalkauttaneet teoriaa keskusteluissa mentoreiden kanssa sekä arjen opetustyössään. Erilaisia oppimisympäristöjä on nähty ja pohdittu sekä omassa työssä että yhteisillä vierailuilla mm. Murikka-opistolle ja Polamkin simulaatio-opetustiloihin. Oppilaitoksen toimintakulttuureja on analysoitu, ja tutustuttu mm. henkilökohtaistamisen, osaamisperustaisuuden/-perusteisuuden käytäntöihin sekä hyvinvointi- ja turvallisuustekijöihin oppilaitosympäristöissä. Tekemisen kautta otetaan haltuun myös ohjauksen ja oppimisen tukemisen menetelmiä ja kerrytetään digipedagogista osaamista ja työkalupakkia.

Tasaisen vauhdin taulukko?

Juoksuharrastajalle tuttu termi, mutta soveltuu melko huonosti henkilökohtaiseen ja osaamisperustaiseen prosessiin. Tämä on huomattu ilolla myös meidän pilotissa, eli ensimmäiset ryhmäläiset alkavat valmistua – siinä missä jonkun kanssa vielä asetellaan lähtötelineitä. Tämä on yksi konkreettinen merkki siitä, että ainakin henkilökohtaiseen aikatauluun ja etenemiseen on aito mahdollisuus. Jokaisen aikataulu ja suunnitelma on yhtä tärkeä – juoksukilpailu tukee huonosti aikaa vaativaa opettajan identiteettityötä.

Mitä sanovat opiskelijat?

TAOKissa on tapana järjestää seminaareja, jossa kokoonnutaan pohtimaan saavutettua osaamista ja arvioimaan myös opettajaidentiteetin rakentumisen vaiheita. Opekelaiset kokoontuivat yhteen 27.11. ja tässä muutamia ”käyttökokemuksia”: Vaikka näemme toisiamme kohtuullisen harvoin, ryhmästä on muodostunut kiinteä, ja tämä oli monen palautteen perusteella keskeinen voimavara. Someviestintä on lähes päivittäistä, ja se on tuonut ryhmään kiinteyttä.

Työelämä on kuitenkin tällä hetkellä melko hektistä ja haastavaa, monella työkuormaa on melkoisesti. Tämä luonnollisesti haastaa opettajankoulutusta, sillä itsestään homma ei kuitenkaan etene, vaikka oppimista pyritään nivomaan mahdollisimman paljon omiin työprosesseihin. Kiinteä ja matalan kynnyksen ohjaussuhde ryhmänopettajiin koettiin tärkeäksi, ja ”persuksille potkiminen” tulkittiin ainakin täällä TAOKin päässä vain positiiviseksi palautteeksi, toivottiinpa sen jopa jatkuvan aktiivisena.

Mistä sitten otsikko koko tälle blogijutulle: ”Helpoin tie ei ole aina paras”? Eräässä palautteessa todettiin, että olisi ollut varmaan helpompaa tulla ”istumaan TAMKille nämä jutut”. Teksti kuitenkin jatkui niin, että osaamisen hankkiminen ja osoittaminen yksilöllisen suunnitelman mukaan omalla työpaikalla on rankempaa, mutta huomattavasti antoisampaa. Välillä opettajankoulutuksen teemojen ja oman arjen tekemisen yhdistäminen ja dokumentointi saattaa tuntua sekavalta, mutta palkitsee kyllä lopulta.

Ryhmänopettajan loppukaneetit

Tässä voisi sortua jopa melkoiseen kliseeseen, eli tästä on hyvä jatkaa. Opettajankouluttajan näkökulmasta on ollut erittäin antoisaa jalkautua oppilaitosten arkeen ihan käytännössä (HOKS-keskustelut pidetty pääosin opeopiskelijoiden työpaikoilla) ja pakottaa myös itsensä etsimään ja löytämään opetussuunnitelman abstrakteille käsitteille arjen vastaavuuksia ammatillisen opettajuuden arkityössä.

Jo tässä kohtaa on sellainen tuntemus, että tästä pilotista tulisi seurata pysyvämpiä polkuja ja toteutustapoja TAOKin tulevillekin opiskelijoille. Onneksi pilotissa ei jäädä vain tuntemuksen tasolle, vaan OPEKE-pilotin tiimoilta tehdään myös tieteellistä tutkimusta, jossa pyritään selvittämään syvällisemmin tämänkaltaisen toteutustavan haasteita ja mahdollisuuksia vahvan ammatti-identiteetin ja dynaamisen osaamisperustan omaavaksi opettajaksi kasvulle.


Jiri Vilppola

Kokemuksia opettajankoulutuksesta

Kokosimme viime vuonna tarinoita Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa TAOKissa tai sen edeltäjissä Kurun normaalimetsäoppilaitoksessa ja Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa sijainneessa Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuskeskuksessa TOPKOssa opettajan-, erityisopettajan- tai opinto-ohjaajankoulutuksen suorittaneilta. Tavoitteena oli saada itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi 100 tarinaa. Sataan emme päässeet, vaan saimme 40 mielenkiintoista tarinaa, jotka on julkaistu tässä blogissa aikaisemmin.

Suurin osa tarinoista on opettajankoulutuksen suorittaneilta. Kaksi kirjoittajaa on suorittanut opinto-ohjaajankoulutuksen ja kaksi TAOKissa sekä opettajan- että erityisopettajankoulutuksen. Koulutusmuistoja on 40 vuodelta: vanhimmat vuodelta 1977 ja uusimmat vuodelta 2017.

Useimmat kirjoittajat (22) olivat opiskelleet TAOKissa tai TAOKKissa^*), 13 oli opiskellut TOPKOssa ja 6 Kurussa. Joukossa on yksi, joka suoritti teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuksen TOPKOssa ja täydensi sen ammatilliseksi opettajankoulutukseksi TAOKKissa.

Suurin osa kirjoittajista oli toiminut opettajana koulutuksessa ollessaan ja toimi edelleenkin. Heistä 9 ei toiminut opettajana opiskelunsa aikana. Kirjoitushetkellä 3 oli eläkkeellä ja 10 muissa tehtävissä kuin opettajana. Näistä opettajana toimimattomista lähes kaikki olivat koulutuksen kehittämis- ja hallintotehtävissä, lähellä opettajuutta siis edelleen. Ohjaavana opettajana oli uransa aikana toiminut 16 kirjoittajaa.

Kaikki kirjoittajat muistelevat koulutustaan ja sen antia lämmöllä ja kokevat saaneensa siitä tarpeellista oppia opettajuutensa kehittämiseen. Selvää tietysti on, että koulutuksensa jotenkin negatiivisena kokeneet eivät vastaa tällaisiin kirjoituspyyntöihin. En pyrikään tässä edustavaan selvitykseen, vaan kokoan joitakin tarinoista nousevia asioita.

Miksi opettajankoulutukseen?

Opettajankoulutukseen oli hakeuduttu lähinnä kahdentyyppisistä syistä: Osa halusi kehittyä opettajana ja saada uutta osaamista opettamiseensa, osalle se oli pakollinen suoritus tai haave vakinaisesta paikasta. Nämä eivät tietysti ole toisiaan pois sulkevia motiiveja. Uteliaisuuskin saattoi olla taustalla.

• Halusin toki kehittyä opettajana, mutta rehellisesti myös pedagoginen pätevyys ja sen kautta saavutettava vakituinen työpaikka kiinnosti.
• Opettajankoulutuksen tarve korostui päivittäisessä opetustyössä, kun asiaosaaminen ei aina riittänyt antamaan tyytyväisyyttä oman työn onnistumiseen.
• Opetusmaailma oli minulle aivan uutta ja pedagoginen koulutus tuli todella tarpeeseen.
• Käsittääkseni olen ensimmäistä tekun opettajasukupolvea, vuonna 1988 aloittanut, jolle pedagogiset opinnot tulivat pakolliseksi virkavelvollisuudeksi.
• Kun kuulin, että Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa järjestettiin pedagogisia kursseja kesäisin, päätin katsoa, mitä uutta sellaisella kurssilla oppisin.

Opettajankoulutuksen anti

Opettajankoulutuksesta koettiin saadun monenlaisia asioita: työkaluja opettamiseen, itseluottamusta, varmuutta toimia opettajana, monialaisia verkostoja, uusia näkökulmia sekä kehittyviä arvoja.

• Opin luottamaan itseeni, mielipiteisiini, näkökantoihini ja muiden näkökantojen arvostamiseen, vaikka ne olisivatkin erilaisia kuin omani.
• Opinnoissa pidin erityisesti lähipäivistä, pienryhmätyöskentelystä eri alojen ammattilaisten kanssa sekä yhteistyöstä ohjaavan opettajan kanssa. Oli hienoa päästä seuraamaan eri alojen opetusta sekä kyselemään ja pohtimaan asioita, joita opettajan arjessa ei välttämättä ehdi tai rohkene ottaa puheeksi.
• Opinnot antoivat uusia näkökulmia oppimiseen ja oivaltamiseen. Ja sitähän opetus ja oppiminen parhaimmillaan on! Että näet välillä asioita muustakin kuin omasta näkökulmastasi.
• Tärkein oppi minulle oli, että ole itsellesi armollinen. Aloittavalla opettajalla riittää työtehtäviä ja pitää muistaa, että kuormitus säilyy kohtuullisena. Itse opettajuuteen kasvaminen oli usean vuoden projekti.
• Käsite opetuksen käyttöteoria oli itselleni löytö, jota olen soveltanut kuluneiden opettajavuosien aikana. Aikojen saatossa se on kiteytynyt lyhyeen muotoon: Parhaimmillaan opettaja ei ole oppimisen este.
• Opekoulutus kolahti minuun kerralla. Kasvatustiedekin, joka aprona aineopintojen yhteydessä oli tuntunut aivan höpöhöpöltä, yhtäkkiä kävi järkeen. Kaikki, mitä opin liittyi suoraan omaan työhöni.
• Pelkän teknisen ajattelun rinnalle sain vähän pehmeämpiäkin arvoja, miten opetusta olisi hyvä toteuttaa.

Myös opetuksen tukihenkilöt kokevat saaneensa hyötyä opettajaopinnoista:

• Opettajankoulutus onkin ollut ehdoton voimavara koulutuksia suunnitellessa, sillä olen saanut varmuutta omaan työhöni nimenomaan opettajankoulutuksen kautta. Lisäksi uskon, että myös opetuksen tukihenkilöstön, kuten verkkopalveluiden kehittäjien ja ylläpitäjien, on hyödyllistä ymmärtää pedagogiikkaa ja opettajan työtä.
• Opettajankoulutuksesta ja opettajuudesta on ollut suuri hyöty myös nykyisissä esimiestehtävissä.

Koulutuksesta oli selvästi saatu varsinaisen ”virallisen opin” lisäksi myös sosiaalisia kontakteja sekä vapaa-ajan iloja. Aikaisemmin vapaa-ajan merkitys korostui, kun lähijaksot olivat nykyistä pitempiä, mutta eivät vapaa-ajan puuhat nykyisinkään merkityksettömiä ole.

• Meillä oli hauskaa koko opiskelun ajan viiden hengen ryhmässä, joka osin kokoontuu edelleen syksyiseen sienimetsään – miettimään mitä jatkossa, mitä ollaan vuoden mittaan tehty ja muutoinkin vain hauska pitämään.
• Ryhmämme oli luvalla sanoen rönsyilevä ja toimelias myös vapaa-aikana.
• Muodostettiin Huvitoimikunta lähijaksojen iloksi. Tarkoituksena oli järjestää jokaiselle illalle jotakin toimintaa koko porukalle. Siihen aikaan lähijaksot kestivät viikon tai pari – ei päivän tai pari kuten nykyään. Joka ilta siis ainakin Huvitoimikunnalla oli hauskaa tekemistä.
• Muistan, kuinka Tampere oli kaunis ja siisti kaupunki. Luonto oli kauneimmillaan kesällä. Opettajalle oli kuin lomaa tulla valmiiseen pöytään. Asuimme hotellissa, päiviä TOPKOssa jaksottivat kahvitauot ja lounastauot, jolloin oli tilaisuus keskustella kollegojen kanssa.

Mikä palkitsee opettajan työssä?

Opettajan työssä koetaan palkitsevana mm. opiskelijoiden oppimisen havaitseminen, saatu positiivinen palaute, vaikutusmahdollisuudet, mahdollisuus omaan oppimiseen ja nuorten kanssa työskentely.

• Ammatillinen opettaja rakentaa yhteiskuntaa yhdessä opiskelijoiden ja työelämän kanssa.
• Opettajan työssä palkitsevinta mielestäni on se hetki, kun näkee oivalluksen syttyvän oppilaan silmissä.
• Opettajan työ on antanut mahdollisuuden toimia nuorten ja yleensä aktiivisten ja tiedonjanoisten ihmisten parissa. Se on pakottanut jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja kehittämiseen.
• Parasta opon työssä on saada olla näköalapaikalla. Toisaalta pääsee tutustumaan opiskelijoiden arkeen iloineen ja suruineen, toisaalta pääsee näkemään ja vaikuttamaan taustalla tapahtuvaan päätöksentekoon.
• Mutta se tunne, kun kaiken epävarmuuden, ponnistelun, stressin ja työn jälkeen yksikin opiskelija kiittää opetuksesta ja oppimisesta! Se tunne on kaiken vaivan arvoinen.
• Opettajan työssä palkitsevaa on sen monipuolisuus ja substanssiosaamisen laaja-alainen ja jatkuva kehittäminen.
• Palkitsevaa työssäni on kuulla huikeita uratarinoita, joissa opiskelijamme ovat sijoittuneet todella vaativiin ja haasteellisiin esimies- ja asiantuntijatöihin.
• Itse opettajan työssä taas voimaa antoi työskentely nuorten ihmisten parissa. Tuntui siltä, että itsekin pysyi sillä tavalla nuorempana.

Opettajan identiteetti

Yksi mielenkiintoinen piirre ammatillisen opettajuuden kehittymisessä on opettajan identiteetin omaksuminen tai hyväksyminen. Aloittelevalla opettajalla on usein vahvana tutkintokoulutuksen ja työkokemuksen mukainen ammatti-identiteetti, ja opettajan identiteetin liittäminen siihen saattaa viedä aikaa.

Yksi vastaaja kertoi vielä opettajankoulutusta aloittaessaan sanoneensa, ettei ole opettaja, vaan insinööri. Toinen kirjoittaja kertoi näin: ”Aiemmin aina esittelin itseni uudelle opetusryhmälle opettavana asiantuntijana. Tunsin olevani pedagogisesti epävarma, mutta asiantuntemukseni työhöni liittyvissä asioissa antoi itseluottamusta. Tänä syksynä olen ajatellut, että alan olla jo asiantunteva opettaja! Mahtava tunne!”


^*) TAMKin opettajankoulutusyksiköstä käytettiin aikaisemmin lyhennettä TAOKK (ammatillinen opettajakorkeakoulu), nykyisin TAOK (ammatillinen opettajankoulutus).

Verkkopedagogina Lontoossa

Karoliina ”Karo” Leikomaa
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKissa 2014 

Suoritin TAOKin ammatillisen opettajankoulutuksen yrittävyyspedagogiikan ryhmässä Tampereella, valmistuin keväällä 2014. Taustalla minulla oli insinööri AMK -tutkinto TAMKin Environmental Engineering -linjalta, yrittäjän ammattitutkinto Tampereen aikuiskoulutuskeskuksesta, kasvatustieteen perusopinnot Tampereen yliopistosta sekä johtamistaidon erikoistumisopinnot TAMKista.

Opettajankoulutukseni jälkeen muutin Lontooseen, jossa työskentelin Online Learning Coordinatorina CIPD-nimisessä koulutusinstituutissa. Työnkuvaani kuului pääosin Moodle-ylläpitoa, mitä olin Suomessakin tehnyt, mutta myös verkko-opetuksen kehittämistä yhdessä kurssien tuutoreiden kanssa. CIPD tuottaa HR-henkilöstön koulutusta ja sertifiointia, jota täällä Britanniassa arvostetaan melko tavalla. Kurssit käsittelivät paitsi HR-työtä niin myös mm. Britannian työlakia. Räätälöityjä koulutuksia pidettiin myös mm. Lähi-Itään, Afrikkaan ja Aasiaan verkon välityksellä.

Määräaikaisen sopimukseni päätyttyä jäin äitiyslomalle, mutta koska halusin pysyä mukana ammatillisessa kehityksessä myös vauva-arjessa, hain opiskelemaan University College Londonin (UCL) Institute of Educationin maisterilinjalle MA in Education and Technology. Pääsyvaatimuksena UCL:iin oli paitsi vähintään Bachelor's Degree, myös opettajankoulutus. Tällä hetkellä teenkin päättötyötäni, Dissertation, pelillisestä oppimisesta ja sen hyödyntämisestä opettajankoulutuksessa.

Vaikka en ole itse suoranaisesti opettaja, olen silti kouluttanut mm. työkalujen käyttöä, myyntiä (Sales Coachin roolissa), sekä verkkopedagogiikkaan liittyviä asioita. Opettajankoulutus onkin ollut ehdoton voimavara näitä koulutuksia suunnitellessa ja pitäessä, sillä olen saanut varmuutta omaan työhöni nimenomaan opettajankoulutuksen kautta. Lisäksi uskon, että myös opetuksen tukihenkilöstön, kuten verkkopalveluiden kehittäjien ja ylläpitäjien, on hyödyllistä ymmärtää pedagogiikkaa ja opettajan työtä, mihin TAOK on antanut loistavat valmiudet!

Karoliina Leikomaa