Erityisen taitavat opettajat kokoontuivat Tampereella

ETUA – Erityisiä taitoja yksilöllisten ja joustavien oppimispolkujen ohjaukseen -koulutushanke pyörähti käyntiin Tampereella eilen 23.9. kiinnostuneissa ja hyvissä tunnelmissa. Koulutushankkeen tavoitteena on kehittää ammatillisen toisen asteen opetus- ja ohjaushenkilöstön taitoja kohdata ja ohjata erilaisia opiskelijoita sekä käyttää erilaisia oppimisympäristöjä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden oppimisen tukena. Hanke koostuu neljästä koulutuskokonaisuudesta, joiden ilmoittautuminen on avoinna.



Erityisen taitava opettajat -aloitusseminaarissa käsiteltiin muutosta yhteiskunnassa, opetussuunnitelmissa ja opettajan työssä. Osallistujat kokivat aiheen ajankohtaiseksi ja kiinnostavaksi, sillä käsiteltyjen teemojen koettiin hyvin kuvastavan tilannetta ammatillisen toisen asteen oppilaitoksissa. Mukaan muutokseen kaivattiin kuitenkin myös muuta henkilöstöä ja johtoa.

Muutoksen koettiin olevan usein hidasta ja jähmeää. Toisaalta opettajilla ja ohjaushenkilöstöllä on itsenäisinä asiantuntijoina mahdollisuus vaikuttaa oman opetuksensa käytänteisiin melko helposti ja näin edesauttaa muutoksen etenemistä. Opettajien ja ohjaushenkilöstön rohkeutta ja mahdollisuuksia muutoksen käynnistämiseen kuvastaakin hyvin koulutuksessa kuultu sanonta: ”Säätä ei voi valita, mutta reitin voi.”

Tulevissa koulutuksissa käsitellään ammatillisen opettajuuden muutosta tulevaisuudessa, uusia oppimisympäristöjä, arviointia sekä ohjaamista. Osa osallistujista kertoikin jo innoissaan ilmoittautuneensa kaikkiin koulutuksiin ja odottavansa niiltä muun muassa eväitä oman opettajuuden kehittämiseen, ajatusten vaihtoa sekä uusia käytänteitä. Toivotaan, että keskustelut ja osallistuminen tulevat jatkossakin olemaan antoisia kokemuksia!

Lisätietoja hankkeesta ja ilmoittautuminen koulutuksiin: www.tamk.fi/erityisiataitoja

Teksti: Annina Kipponen
Kuvat: Emma Roinila

Järjestystä kaaokseen – oppimisen olemuksesta digitalisoituvassa yhteiskunnassa

TAOKin valmistujaisjuhlassa 22.5.2015 pitämääni puhetta kyseltiin tilaisuuden jälkeen kirjoitettuna versiona. Täältä blogista sen voi nyt lukea.

Kirjassaan Kosmoksen siruja Esko Valtaoja toteaa tiedosta seuraavaa: ”Ihmiskunnan ensimmäisen todellisen renessanssin on tuonut kumuloitua tieto meitä ympäröivästä todellisuudesta, ei ideologia eikä usko. Tieto ei vielä ole ymmärrystä, eikä ymmärrys vielä viisautta, mutta viisaudenkin ensimmäisenä askeleena täytyy olla tieto.”

Voitaisiinko ajatella että tieto on raaka-ainetta jollekin asialle (ymmärrykselle, viisaudelle, osaamiselle) samalla tavalla kuin energia, vesi, mineraalit jne. ovat raaka-ainetta tuotteiden valmistamiselle. Nyt meidän aikanamme tietoraaka-aineen määrä on kasvanut mahtavalla loikkauksella.

Samanlaisia mahtiharppauksia on ollut aikaisempinakin aikoina. Esimerkkinä on vaikkapa agraariyhteiskunnan muuttuminen teollistuneeksi yhteiskunnaksi. Monipuolisuus, monimutkaisuus, vaihtoehtojen ja valinnan mahdollisuuksien määrä lisääntyivät siinä muutoksessa merkittävästi lyhyen ajan sisällä, muutaman vuosikymmenen kuluessa. Syntyi uusia tehtäviä ihmisille, kaikki eivät enää viljelleet maata tai saalistaneet elannon hankkimiseksi Agraariyhteiskunnan aikana ei ollut niin paljon valitsemista, niitä asioita tehtiin, mitkä pitää tehdä. Teollistuminen synnytti lukemattomia uusia ammatteja ja yhteiskunnan monimutkaisuus sen kuin lisääntyi teollistumiskehityksen edetessä.

Sivuutan tässä nyt useita ihmiskunnan kehitysvaiheita ja menen suoraa päätä tietoyhteiskunnan ytimeen. Monimuotoisuus ja monimutkaisuus, vaihtoehtojen määrä ja valinnan mahdollisuuksien määrä ovat jatkaneet taukoamatonta kasvuaan kaikkien ihmiskunnan kehitysvaiheiden läpi. Informaation määrä lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Sitä on joka paikassa, mihin katseemme käännämme. Olemme tässä vaiheessa ja kehitys jatkuu. Valtaosa informaatiosta on sähköisessä muodossa siis hyvin aksessiibelisti kaikkien saatavilla. Vanhatkin kirjat ja asiapaperit on suurelta osin kangettu biteiksi.

Uutta fundamentaalista tietoa syntyy myös koko ajan lisääkin esimerkiksi luonnontieteellisistä lainalaisuuksista mutta meille ei-tiedemiehille, taviksille, oleellinen kysymys on jo olemassa olevan valtavan tietomäärän hallitsemisessa niin, että siitä syntyy ymmärrystä ja viisautta tiettyihin valikoituihin elämän alueisiimme esimerkiksi ammattiosaamiseen. On siis tarpeen kehittää järjestystä kaaokseen, helpotusta tietoähkyyn.

Tietoa voi lähestyä metaforien kautta. Sitä voi ajatella vaikkapa mineraalivarantona, jota louhitaan ja rikastetaan erilaisilla tätä toimintaa varten kehitetyillä työkaluilla. Louhinta- ja kaivuuvälineitä onkin kehitetty lukuisia, aina tikahtumiseen asti. Bitti- informaation ääreen pääseminen edellyttää digitalisaation keskeisten työkalujen, ohjelmien ja teknologioiden soveltamista. Tietoyhteiskuntaskenaaario, josta alettiin puhua joskus 70–80 luvun taitteessa vakavasti, on realisoitunut. Työelämä ja sen myötä koulutusmaailmamme on nopeasti omaksunut digitalisoitumiskehityksen.

Järjestystä kaaokseen! Millä välineillä sitten pitäisi kaivokseen lähteä? Sosiaalisen median avoin temmellyskenttä tarjoaa tietoa, sen louhintavälineitä, kavereita, asiantuntijoita, keskustelufoorumeita ja valintoja, valintoja. Se tarjoaa myös rakennustarvikkeita tiedonrakentamiseen analysointiin jne. sekä mahdollisuuden jakaa omaa tietoa muille ja jalostaa sitä yhteisöllisesti, siis toimia internetin sisällöntuottajana. Tuo valintoja kohta pistää miettimään. Miten osaan valita?

Opiskelija ei voi kasvattaa tietojaan ja osaamistaan riittävästi opettajan antamaan tietoon ja oppikirjoihin syventymällä, opettelemalla niistä asioita Ja harjoittelemalla. Nyt tietoa on saatavissa kaikilta elämänalueilta helposti ja huokeasti enemmän kuin opettajat tai opiskelijat voivat käsittää tai kyetä soveltamaan koskaan elinaikansa puitteissa. Se on keskeinen osa digitalisoituneen yhteiskunnan olemusta. Internet, sosiaalinen media ja muut bitti-digi-jutut eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että tiedon muuttaminen osaamiseksi edelleen edellyttää syventymistä, asioiden opettelemista ja harjoittelemista. Toimintaympäristömme on vain muuttunut paljon haasteellisemmaksi. Tiedon muuttaminen osaamiseksi edellyttää uudenlaisessa toimintaympäristössämme monia muitakin asioita. Opettajan rooli oppimisen ohjaamisessa on siinä tuoksinassa muuttunut ja väittäisin korostunut. TAOKin ammatillinen opettajankoulutus antaa kosketuspintaa näihin uusiin opettajuuden kysymyksiin. Miten saadaan aikaan vähän järjestystä kaaokseen.

Puhumaan oppiminen ihmiseltä kestää pari kolme vuotta. Sen jouduttaminen ei oikein hyvin onnistu. Ensin pitää vaan avata suunsa ja ruveta tuottamaan ääniä. Luulisin, että tietoverkon hallinnan oppiminen siinä määrin, että järjestystä kaaokseen muodostuu, kestää myös oman aikansa ja sen jouduttaminen ei oikein hyvin onnistu. Ensin pitää vain ruveta jostain nurkasta hakulla nakertamaan ja tekemällä oppimaan lisää. Vähitellen ihminen kykenee aina fokusoidumpiin valintoihin. ”Tavoitteellisuus luo merkityksellisyyttä” totesi Anne Rongas AMK-päivillä Tampereella tänä vuonna puhuessaan digitalisaation haasteista opettajille.

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Hietanen eräässä kohtauksessa totesi, että yksi pikku suolasilakka riittää hänelle pitkään, mutta että se olisi kiva saada, kun vähän ahdisti. Hietasen ahdistus oli krapula (se kiljun tekojutun seuraus). Digi-bitti-jututkin voivat alkaa ahdistaa ja silloin voisi tehdä Hietaset, ottaa käsittelyyn joku kiva ”kahoot” tai jotain, jättää muut asiat taka-alalle ja todeta hänen sanoillaan: ”Kyl mää täl ny pärjään pual vuat”. Digitalisaatio tarjoaa vaativan ja haasteellisen pelikentän, jota on enää vaikea kokonaan väistää, mutta kiireeseen tai hätäilyyn ei ole aihetta. Tämä juna ei jätä, jos on kyytiin hypännyt.


Teksti: Pirjo Jaakkola

OPETTAJA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA –vaikuttamisella on useita tasoja

Viimeisten vuosikymmenten aikana opettajan työnkuva ja rooli ovat muuttuneet merkittävästi ja muuttuvat edelleen. Opettamisen lisäksi kasvatustyö vie yhä enemmän aikaa opettajan työstä. Ryhmäkoot ovat varsin suuria. Perusopintoihin kuuluvilla kursseilla 16-vuotiaita opiskelijoita voi olla ryhmässä 25. Oppitunneilla opettajan aika menee opiskelurauhan ylläpitämiseen. Lisäksi opettajan tulee huomioida opiskelijoiden yksilölliset opetustarpeet. Myös uudistuneet oppimiskäsitys ja -ympäristöt ovat muuttaneet opetustyön luonnetta.  

Monet opettajat kokevat työnsä moninaisena ja haasteellisena. Vastuualueet ja vaatimustaso ovat lisääntyneet ja samanaikaisesti pitää pystyä hallitsemaan useita erilaisia kokonaisuuksia. Opettajan työ on luonteeltaan useiden erilaisten vaatimusten ja odotusten ristitulessa sukkuloimista. Ei ole turhaan sanottu, että opettajan ammatti on yksi maailman mahdottomista ammateista.

Opettajan rooli ja vallankäyttö on kiinnostava seikka muuttuvassa yhteiskunnassa. Vuorikosken mukaan opettajan työ on yhteiskunnallista toimintaa sen takia, että opettajat käyttävät yhteiskunnallista valtaa nuorten yhteiskuntaan sosiaalistamiseksi. Koulu on valtiollinen instituutio, joka luo normeja. Kuitenkaan opettajaa ei voida pitää yhteiskunnallisten ongelmien ratkojana. Opettaja ei yksin ole vastuussa kasvatustehtävästä. He ovat ennemminkin yhteiskunnan heijastajia ja selittäjiä kuin luojia ja rakentajia. Selittämisessä on kuitenkin todella painava vastuu asioiden jäsentämisessä ja painottamisessa, joten juuri tämä tulkintojen teko on valikoimista, vallankäyttöä!

Professorit Anna Raija Nummenmaa ja Jouni Välijärvi määrittelevät opettajan työn seuraavasti: “Opettajan työ on tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen perustuvan yhteiskunnan avainammatteja.” Kaksikko on kirjoittanut kirjan Opettajan työ ja oppiminen Suomen Akatemian Life as learning -tutkimusohjelmaan liittyen. Heidän näkemyksensä mukaan suomalainen opettaja on vaikuttaja sekä koulun päätöksenteossa että suhteessa oppilaisiin. Listaan voisi liittää vaikuttamiskanavat oppilaiden vanhempiin, ammatillisessa koulutuksessa työelämäyhteistyökumppaneihin sekä toivottavasti yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Opettajuuteen liittyen on organisoitu monenlaisia projekteja ja tutkimuksia, mm. vuonna 2004 käynnistetty kolmivuotinen Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, valmistaako opettajankoulutus opettajia, jotka ovat valmiita rakentamaan koulusta kansalaisvaikuttamisen kasvualustaa. Opettajaksi opiskelevat kokivat opiskelevansa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, lähinnä esimerkkinä toimimisen kautta. Opettajan työn katsotaan olevan asenne- ja arvotyötä, joka perustuu vuorovaikutukseen. Ajatus opettajuuteen kuuluvasta vuorovaikutuksesta korreloi myös opettajan taitoon toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana, uudistajana ja muutosprosessien käynnistäjänä.

Jyväskylän kasvatustieteiden tiedekunta nostaa opettajan ammattitaidon keskeisiksi asioiksi perusopetustyön lisäksi mm. kyvyn tulkita yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä tutkivan opettajan valmiuksien ja ammatillisen osaamisen tietoisen kehittämisen. Opettajan ammatillisen kehittymisen välineenä pidetään nykyisin reflektoivaa asennetta. Opettajan tulee tarkkailla toimintansa tuloksellisuutta ja kyseenalaistaa aikaisempia toimintatapojaan ja uskomuksiaan.

Paikallinen opetussuunnitelma auttaa muodostamaan joustavaa vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa, varsinkin jos koulu pystyy tekemään opetussuunnitelman jatkuvaa itsearviointia. Paikallisuus ja oppilaan oma kokemuspiiri koettiin tärkeäksi, huomioon otettavaksi seikaksi. Keskustelevalla opetustavalla pystyttiin keräämään tietoa erilaisista opetustavoista ja niiden vaikuttavuudesta.

Vaikuttamista tapahtuu myös työyhteisön sisällä suhteessa kollegoihin ja mahdollisesti moniammatilliseen tiimiin. Kukaan ei saavuta mitään täysin yksin. “Kollegiaalisuus koetaankin menestyvän ja kehittymiskykyisen oppilaitoksen tunnusmerkkinä”, toteaa Välijärvi. Ei ole siis merkityksetöntä, kuinka asioista puhuu, miten niitä pyrkii viemään eteenpäin. Avoin vuorovaikutus opettajien kesken on tärkeää. Tärkeää on, että opettajien henkinen hyvinvointi, oman työn tärkeäksi kokeminen ja ympäröivän yhteisön arvostus heijastuvat työilmapiiriin ja kehittämismyönteisyyteen.

Ammatillisen kehittymisen ja työelämän muutoksessa pysymisen edellytyksenä on, että opettajalla on mahdollisuus reflektoida, ideoita ja toteuttaa suunnitelmiaan. Opettajien osallistuminen hankkeisiin, projekteihin ja työelämäjaksoille mahdollistaa työelämän muutoksessa pysymisen. Sosiaalialalla on ollut suuria muutoksia viime vuosina, kun työkäytännöt, lait ja asetukset ovat muuttuneet. Viimeisin lain muutos oli uusi elokuussa 2014 voimaan astunut opiskelija- ja oppilashuoltolaki.

Opettajat ovat Härkösen (2000) Pro gradu tutkimuksen mukaan kehittämishaluisia ja kokevat kehittämisen mielekkääksi.  Kehittämistyö on vaativaa, joten koulun työyhteisön työskentelyilmapiiri ja opettajien keskinäinen tuki toisilleen ovat tärkeitä, jotta kehitystyössä onnistutaan. Opettajien itsensä ja koko kouluyhteisön kehittäminen vaatii positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä.  Asennetasolla opettajan työ on haasteellista. He vaikuttavat toiminnallaan opiskelijoiden asenteisiin ja ihanteisiin, ovat mahdollisesti tartuttamassa innostusta, pahimmassa tapauksessa sammuttamassa sitä. Tällöin kyseessä on vahva eettinen vastuu. “Opettajan toimilla ja asenteilla on merkittävää vaikutusta ennen kaikkea yksittäisen oppilaan elämään”. Opettaja siis pystyy herättämään innostuksen elämänikäiseen ammattiin ja samoin tappamaan kiinnostuksen kokonaan ja särkemään oppilaan itsetunnon.

Törmän mukaan opettaja vaikuttaa yksilötasolla oppilaisiin monella tavalla. Piilo-opetussuunnitelma sisältää ne opetustyötä ohjaavat periaatteet ja olettamukset, joita ei lausuta ääneen, ja jotka silti toistavat olemassa olevia valtarakenteita. Suurissa ryhmissä opettaja ei pysty tutustumaan jokaiseen oppilaaseen vaan yksilöllistää ja kategorisoi kiltit ja tunnolliset oppilaat mallioppilaiksi ja kerran häiriköt aina häiriköiksi.

Opettajat kokevat tärkeänä sen, että heillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja suunnitella oma opetustyönsä itsenäisesti kehittämällä ja tutkimalla uusia ideoita.  Työssä onnistumisen ja edistymisen kokemukset ovat tärkeitä kannustimia. Voidaan pohtia, onko opettajan mahdollista värittää opetussuunnitelmia omien tarkoitusperiensä mukaan tai ohjailla sukupolvia vinoutuneeseen maailmankuvaan jättämällä puhumatta joistakin aihealueista. Kuinka objektiivista tai puolueetonta nykyopetus on ja miten kriittinen pystyy nykyajan koululainen olemaan opetusta kohtaan?

Gullbergin mukaan opettajat olivat pitkään hyväksytysti paikkakuntiensa näkyviä vaikuttajia, kansankynttilän roolin katsottiin hyvin sisältävän yhteiskunnallisen aktiivisuuden. Tilanne on kuitenkin muuttunut: nykyään opetuksen pitäisi olla objektiivista ja “arvovapaata”. Opettajien pitäisi pysyä rooleissaan kasvattajina. Arola toteaa, että koulu on menettänyt paikkansa keskellä yhteisöä ja kylää.

OECD-maiden välisessä vertailussa suomalaisopettajat vastaavat keskiarvoa useammin opetuksen sisältöihin, oppikirjojen valintaan, kurinpidollisiin toimenpiteisiin sekä arvioinnin linjaukseen. Opettajilla on tutkijoiden mukaan sanasensa myös talousarvioiden ja resurssien jakamisen suhteen. Eu:n tulevaisuusvisiossa opettajan merkitys vaikuttajana on huomioitu: tieto ja osaaminen ovat EU-maiden menestyksen tae ja tässä opettajat ovat tärkeässä roolissa. Heidän toimintansa vaikuttaa kansalaisten valmiuteen oppia koko elämänsä ajan.

Lähteet:

Ammatillisen opettajan rooli muutosten myllerryksessä, kehittämisraportti

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20132/jamk_1235737287_3.pdf?sequence=1

http://www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/9/123_ammattiala

http://www.helsinki.fi/behav/praktikumikasikirja/luku2/index.htm

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2006/06/tiedote-2009-10-01-20-15-45-431183

http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/opettajaksi_opiskelevat_ja_kansalaisvaikuttaminen

Härkönen, J. 2000. Opettaja opetussuunnitelman ja opetuksen kehittäjänä. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu-tutkielma.

Rantala - Salminen (toim.) 2006: Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 5.

Vuorikoski – Törmä - Viskari, 2003: Opettajan vaiettu valta.

Kirjoittajat: Ammatilliset opettajaopiskelijat 13TaPeB –ryhmästä Minna Heikkilä, Nadja Koskinen, Maarit Markkula, Satu Nieminen ja Kristiina Sulkonen. Kuvat Satu Nieminen.