Tämän päivän koulutusmaailmaa ajatellen työelämän tarpeet muuttuvat aivan liian nopeasti. Koulujen opetussuunnitelmat laaditaan useiksi vuosiksi ja niiden laadukkaaseen ja perinpohjaiseen suunnitteluunkin menee jokunen vuosi varsinkin, jos prosessin aikana tehdään työelämän edustajille suunnattu, laadukas tarvekartoitus. Tilanne on käytännössä se, että koulujen opetussuunnitelmia laativien henkilöiden pitäisi osata katsoa kristallipalloon uutta opetussuunnitelmaa luodessaan ja osata ennustaa minkälaisia tietoja ja taitoja työelämässä tullaan tarvitsemaan yli kymmenen vuoden päästä.
Esimerkiksi ammattikorkeakoulussa useimmissa koulutusohjelmissa opiskeluaika on 3,5 - 4 vuotta, mikäli opiskelijan opinnot toteutuisivat ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti. Käytännössä kuitenkin suurella osalla opiskelijoista on tarvetta vähintään vuoden mittaiselle lisäajalle. Eli käytännössä suuri osa opiskelijoista valmistuu ammattikorkeakoulusta noin viidessä vuodessa. Jos opetussuunnitelman laatiminen ja suunnitteleminen kestää kaksi vuotta, ensimmäiset opiskelijat tulevat valmistumaan vasta noin seitsemän vuoden päästä suunnitteluprosessin aloittamisesta. Nykypäivän maailmassa kuitenkin työelämän tarpeet ovat joillakin aloilla ehtineet muuttua täysin seitsemän vuoden aikana. Kuitenkin opetussuunnitelmat laaditaan useammaksi vuodeksi. Jos opetussuunnitelmaa käytetään koulussa esimerkiksi viisi vuotta, käytännössä pitäisi osata ennustaa jopa 12 vuoden päähän. Tällöin joillakin aloilla suurempi muutos on tapahtunut jo parikin kertaa.
Esimerkiksi ohjelmistomaailmassa ohjelmointikielet vaihtuvat tiuhaan. Ensin käytettiin paljon C ja C++, joista nopeasti siirryttiin 2000-luvun alussa Javakieleen. Joitakin vuosia myöhemmin siirryttiin taas takaisin C maailmaan kun Microsoft alkoi panostamaan C# -kielen kehitykseen ja otti sen käyttöön omissa sovellustyökaluissaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon mobiilikehityksestä ja ollaankin taas liukumassa takaisin Java-ohjelmointiin Android-maailman myötä.
Nyt tämä työelämän nopea muutos on ajanut koulut siihen, että opetussuunnitelman laaditaan niin ympäripyöreästi ja geneerisesti siten, ettei niillä juurikaan enää ole mitään merkitystä. Opintojaksokuvaukset ovat toteutettu siten, että niiden alla voidaan toteuttaa lähes mitä vaan.
Käytännön ratkaisu olisi nykyisen opetussuunnitelmajärjestelmän poistaminen ja siirtyminen joustavampaan järjestelmään, jossa opintojen kehitystyötä voitaisiin tehdä osana jokapäiväistä jatkuvaa opintojen kehitysprosessia. Samaan prosessiin voisi tällöin liittää myös tutkintojen perusvaatimusten uudelleenarvioinnin ja sitä kautta entistä joustavammat opintopolut opiskelijoille. Tiettyjen perinteisten esimerkiksi ns. perusinsinöörin osaamisvaatimusten määrittelyä jouduttaneen tällöin väljentämään, mutta tämä mahdollistaisi koulutuksen paremman reagoinnin työelämän nopeisiin muutoksiin.
Yhtenä ratkaisuna työelämälähtöiseen koulutukseen voisi toimia entistä vahvempi työelämäyhteistyö. Tällöin oppiminen tapahtuisi entistä enemmän työpaikoilla, jolloin käytettävissä olisivat nykyaikaiset välineet ja työkalut. Sekä opettajat että opiskelijat olisivat paremmin tietoisia muutoksista ja korjaavia liikkeitä voitaisiin tehdä joustavasti ja nopeasti. Näin opiskelijoilla olisi myös mahdollisuus hankkia juuri se spesifinen osaaminen, jonka he tarvitsevat tai haluavat tutkintovaatimusten sallimissa rajoissa.
Kirjoittajat: Kari Kallioharju, Pertti Mehtola, Antti Mäkinen, Pasi Pekkanen, Mikko Ukonaho
Itseäni pohdituttaa ja on jo vuosikymmeniä pohdituttanut, pitääkö koulun opettaa opiskelijoille juuri se taito esimerkiksi juuri se ohjelmointikieli mitä he tarvitsevat ensimmäisessä työpaikassaan. Itse olen ohjelmoinut (vähän) sekä C++ että Javalla että C# ja en näe näissä niin isoa eroa. Ratkaiseva ero verrattuna vanhoihin ohjelmointikieliin kuten Fortran tai C on objekti-orientoituneisuus. Mielestäni opiskelijoille pitäisi opettaa, mitä on OO ohjelmointi, ja jatkokursseilla mitä on OO suunnittelu ja OO ohjelmistoarkkitehtuuri. Harjoitustöitä yms varten on tietysti opiskeltava jonkin kielen tarkka syntaksi, mutta itse pidän tätä vähäisempänä haasteena kuin edellä luettelemiani. Sama pätee myös moneen muuhun ainakin tekniikan asiaan eli ei se yksittäinen työkalu ole tärkein vaan tämän työkalun takana oleva metodi.
VastaaPoistaJo 90-luvun alussa minulta yhtenä Nokia yhtymän päälliköistä kysyttiin useampaan kertaan, mitä korkeakoulussa tai opistossa pitäisi opettaa. Vastaukseni oli aina "opettakaa oppilaat ajattelemaan kuin insinöörit". Eikä minun näkemykseni tästä asiasta ole parin vuosikymmenen aikana muuttunut miksikään.