Villivarsa vai kesy kani?

Kaikkialle levittäytyvä pelillisyys oli Frans Mäyrän key-note esityksen aiheena TAMKin ammatillisen opettajankoulutuksen TEKSO-hankkeen päätösseminaarissa 3.10.2014.

Frans Mäyrän mukaan peleissä on mukana samankaltainen testaamisen, kokemisen, kokemuksellisen oppimisen ja uudelleen oppimisen kehä kuin oppimisessa yleensäkin ja siten pelillisyydellä on yhteys hyvään oppimiseen. Olipa mielenkiintoista kuultavaa, piti oikein höristellä korvia. Tällaisena keski-ikäisenä taviksena ei juurikaan ole tullut pelailtua tietokoneella. Afrikan tähteä, monopolia ja korttipelejä pelanneena voin ehkä vähän ymmärtää, mistä on kysymys. Onko jälleen näin, että tietokone ja internetti ovat vain uusi työkalu, joka räjäyttää pelikentän uusiin laajuuksiin uusine mahdollisuuksineen?

Paneeli otti kantaa pelillisyyteen ja nettijuttuihin hyvin asiantuntevasti. Paneelin nuoret jäsenet näkivät lähinnä mahdollisuuksia sosiaalisen median ja pelien mukaantulossa oppimiseen ja opetukseen. Paneelin varttuneemmat ja kokeneemmat jäsenet katsoivat asiaa laajemmin ja varovaisemmin. Olipa ilo kuunnella hyvin perusteltuja argumentteja. Pelillisyys puhuttaa. Nuorista ihmisistä voi tuntua, että asioihin paneutumiseen ei voi uhrata enempää kuin sekunteja, mutta minua keski-ikäisenä kyllä puhuttelivat sellaiset Frans Mäyrän sanat kuin ”levollisesti ja rauhallisesti hakea itselleen luontaisia pelillisyyden muotoja”, samoin kuin Annukka Tapanin ajatukset siitä, että nettimaailmaan voi lähteä tutustumaan yhdessä tyttären kanssa. Pelillisyys haastaa meitä sukupolvien väliseen vuoropuheluun. Mielestäni on hyvä asia, että me aikuiset jaamme oman elämänkokemuksemme mukanaan tuomaa viisautta nuorten kanssa erilaisissa virtuaalitiloissa samalla tavoin kuin meidän tulee olla terveesti aikuisia nuorillemme kaikilla muillakin elämänalueilla.  Mikähän olisi hyvä tapa lähteä kahlaamaan yhteisöllisiä verkkopelejä ja miten siellä liikutaan? Mielessäni on yksi tuttu kaveri (14 v). Minun on helppo myöntää, että hän on alan asiantuntija. Me eri-ikäiset tarvitsemme toisiamme.

Paneeli pohtii sosiaalisen median ja pelillisyyden merkitystä oppimisessa ja ohjaamisessa.

Sosiaalisen median soveltamisessa oppimiseen ja ohjaamiseen kesyyntyminen näkyi jo jollakin tasolla TEKSO-hankkeen yhteydessä tekemässämme tutkimuksessa, jota Päivi Lehtonen ja Maija Kärnä esittelivät seminaarissa. Melko pienen väliintulon tuloksena nähtiin selkeä muutos opettajaopiskelijoiden tarinoissa, joiden avulla valotettiin heidän suhtautumistaan sosiaaliseen mediaan opettamisen ja oppimisen työvälineenä. Kun opiskelijat menivät itse mukaan sosiaalisen median sovellutuksiin ja toimivat aidosti yhteisöllisesti käyttäen siihen soveltuvia työskentelyn ja tiedonrakentamisen menetelmiä, koko aihepiiriin alettiin suhtautua vähäisemmällä tunnelatauksella ja argumentointi muuttui oleellisesti asiapitoisemmaksi ja faktoihin perustuvaksi opiskelijoiden tarinoissa.

Sosiaalinen media on jo alkanut minulle kesyyntyä. Pelillisyys näyttäytyy vielä vähän villivarsalta. Tuskin se kuitenkaan puree.