TAOKK 2013 Aloitustilaisuudessa

Nämä piti olla ammatillisen opettajakoulutuksen ja erityisopettajakoulutuksen avajaiset, eikä mitkään kevätjuhlat. Niin vain kävi että tunteellinen ja ajatuksia herättävän musiikkiesityksen aikana meinasi tippa tulla linssiin. Musiikki oli Charles Aznavourin Eilen kun mä tienyt en. Maistelkaa itse:
Mä haavein tuhansin luo lensin pilvien, mä hiekkaan rakensin kun vielä tiennyt en.
Ei aina käydä voi kuin elämältä odottaa, ei kestä linnat nuo, jos pettää alta maa.

Ei auta itku markkinoilla, sanoisi vanha tätini tässä vaiheessa. Mietin, onko minusta opettajana muuttamaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää? On niin paljon asioita, mitä pitäisi korjata: työttömyyttä, perheiden pahoinvointia ja nuorten syrjäytymistä. Puuttumatta nyt hallitus- tai työmarkkinapolitiikkaan, jotka nekin tuntuvat olevan kuin syntipukin etsintää sille, kun mitään ei tapahdu. Niin ja miten maapallo makaa. On sotia, nälänhätää, mielenosoituksia ja nuorisotyöttömyyttä. Ei vedä Kiinan markkinat. Mitä tähän nyt voisi vielä lisätä? Aaah, parempi, ei mitään.

Ketä tästä kamalasta kehityksestä sitten pitäisi syyttää? Ihminen tämän kaiken on saanut aikaan, tyytymätön ihminen, joka haluaa ja haluaa, eikä koskaan ole tyydytetty. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Opettajaopiskelija kuin opettaja on myös ihminen, ainakin minun mielestä. Kysyttäessä yläasteen Anssilta, hän saattaisi vetää pipoa tiukemmin päähän ja örähtää pää pulpettia vasten jotain eläimellistä. Kyllä OPETTAJA VOI MUUTTAA maailmaa, juurihan se todettiin, ihmisen aikaansaannoksia tässä katsellaan. Siis yritä edes muuttaa!

Avajaisissa meille näytettiin luokkakuvaa vuosien takaa. Kuvassa alakoululaiset istuivat kiltisti pulpettien ääressä ja opettaja valvoi luokkaa takaoikealta. Kaikki katsoivat luottavaisen hymyillen kameraan. Kaikki näyttävät iloisilta ja hyvinvoivilta. Oliko asiat silloin paremmin? Ei varmaan paremmin, mutta elämä pyöri pienemmissä piireissä ja oli yksinkertaisempaa. Ei tullut infoähkyjä. Ei kyllä ollut kännyköitä tai tabletteja, eikä pelattu netissä sotapelejä. Kylän lapset pelasivat kesällä jalkapalloa ja talvella luisteltiin ja hiihdettiin.

Menneeseen ei voi palata. Ei ainakaan vielä, tiedä noista nykyisistä fyysikoista, mitä tuleman pitää, jos ne aika-akselit riittävästi kaareutuvat. Mitä tässä sitten pitää tehdä? Vastaus löytyy jokaiselta ihmiseltä korvien välistä. Tosin ei ole sellaista mekanismia, mitä vääntämällä kaikkien asenteet muuttuisivat kerralla. Voimme sanoa työmarkkinajohtajille että ” Älkää kyykyttäkö toisianne vaan tehkää jotain yhdessä asioiden puolesta.” Tuskin mitään tapahtuu, jos lehdistä lukee.

Opettajat tietävät että muutokset ihmisten asenteissa oikeaan suuntaan tulee aloittaa jo lapsena. Jos lapsi löytää innostuksen kipinän, tulee edistystä tapahtumaan. Innostunut ihminen on taistelija ja hänessä on rohkeutta toteuttaa unelmansa. Innostus tarttuu myös kanssaihmisiin. Pienistä lumipalloista voi kasvaa isoja palloja, kun niitä tekemään saadaan paljon innostuneita ihmisiä.

Vaikka tuo aloitusesitys otti kantaa myös homekouluihin ja huonoon rakentamiseen, jäi se kauniisti mieleen. Opettaminen on myös tunnetta, tunnetta toimia oikeitten asioiden puolesta.

Teksti: Atte Marttinen