TAMK osallistui vuosina 2012–2014 valtakunnalliseen
Osataan-hankkeeseen, jossa tavoitteena oli kehittää erilaisia opiskelijoiden
osaamisen arvioinnin käytänteitä ja työvälineitä, erityisesti työpaikkojen ja
työpaikkojen yhteistyönä. Hankkeeseen osallistuminen opetti paljon, mutta nosti
esiin myös uusia tulevaisuuden kehittämiskohteita. Esittelen seuraavassa ensin
lyhyesti osahankettamme ja sen jälkeen niitä teemoja, joihin haluamme
jatkossakin pureutua.
TAMKin osahankkeessa kehitettiin osaamistavoitteiden
sanoittamista sekä arviointia hoitotyön koulutukseen sisältyvällä ensimmäisellä
harjoittelujaksolla. Yhteistyökumppaninamme toimi yksi Tampereen kaupungin
julkisia terveyspalveluja tuottavista sairaaloista, Kaupin sairaala. Tässä
esiin nostetut teemat nousivat esiin työpaikkapalavereissa sairaalassa, hankkeessa
järjestetyissä työpajoissa sekä ohjaaville hoitajille keväällä 2013 järjestetyssä
kyselyssä. Hankkeessa tutustuttiin myös eri osapuolten osaamisen kielentämisen
(Blom, Lepänjuuri, Niskanen & Nurminen 2014) työvälineisiin, kuten kohdetyöpaikan
laatukäsikirjaan sekä hoitotyön koulutusohjelman opetussuunnitelmaan ja harjoittelujaksojen
arviointilomakkeisiin.
TAMKille on määritelty yleiset pedagogiset periaatteet,
jotka toimivat pohjana kaikelle opetussuunnitelmille sekä niissä esiintyvien
opintojaksojen osaamistavoitteille. Näitä ovat tietäminen, tekeminen ja
oleminen (ammattimainen työote sekä identiteetti, being, Barnett & Coate
2005) Pohdimme sitä, miten nämä eri ulottuvuudet tulevat harjoittelijan
ohjauksessa ja arvioinnissa esiin. Päädyimme korostamaan arvioinnin
ohjausnäkökulmaa ja prosessimaisuutta, ts. oppiminen ja osaamisen kehittyminen
jatkuvat harjoittelun jälkeenkin ja sen on opintojen aikana kytkeydyttävä
aiemmin opittuun ja ammattikorkeakoulussa opiskeltaviin asioihin. Kunkin
opiskelijan opintojen vaihe ja osaamisen lähtötaso pitäisi voida ottaa
ohjauksessa sekä opiskelijan henkilökohtaisten osaamistavoitteiden muotoilussa
huomioon, samoin kuin työpaikkojen erilaisuus oppimisympäristöinä.
Opiskelijan osaamistavoitteiden kuvaus tulee olla ymmärrettävää
kieltä sekä opiskelijalle että harjoittelupaikan ohjausta tekeville
työntekijöille ja arviointiin liittyvän tiedonvaihdon pitäisi työpaikkojen ja
amk:n välillä olla jatkuvaa. Yhteisen kielen löytämistä hoitotyön ammateissa
helpottaa kuitenkin se, että alalla paljon kansallista sääntelyä sekä
sopimuksia, mitkä helpottavat yhteisen käsitteistön rakentamista, verrattuna
esimerkiksi huomattavasti heterogeenisempiin liiketalouden alan työpaikkoihin.
Opiskelijalta odotetaan opintojen kuluessa kasvavaa
valmiutta kokonaisuuksien näkemiseen, ei vaan tiettyjen osaamisalueiden
tarkasteluun (työnkuvan hahmotusta, ammatillisuutta, yleisiä työelämätaitoja
jne.) Opiskelijat tarvitsevat kuitenkin tukea ja aikaa kehittymiseen, koska osalle
opiskelijoista ensimmäinen harjoittelupaikka saattaa olla ensimmäinen
työpaikka. Toiset opiskelijoista taas saattavat omata kokemusta hoitotyöstä
niin paljon, ettei erillisen harjoittelujakson suorittaminen ole tarpeellista
vaan aiempi osaaminen voidaan hyväksilukea harjotteluksi.
Aiemmin (tai opiskelujen aikana) hankitun osaamisen
tunnistaminen ja tunnustaminen tulisikin ottaa entistä laajemmin puheeksi
opiskelijoiden kanssa opintojen alussa. Olemassa olevan osaamisen tunnistamista
pitäisikin opetella jo ennen harjoittelua. Aidon, olemassa olevan osaamisen
hyväksilukeminen on eduksi kaikille. Myös organisaatio ja siellä toimivat
opettajat voivat oppia erilaisista osaamisen näyttämisen ja arvioinnin
tilanteista. Ainakin TAMKissa erilaiset osaamisen näyttämisen tavat ovat
tuoneet esiin harjoittelun arviointikriteeristön viilaamistarpeita myös ns.
normaaliopinnoissa. Kaikki osapuolet hyötyvät siitä, että harjoittelun
ohjauksen ja arvioinnin kehittäminen on osa koko koulutusohjelman tai
ammattikorkeakoulun pedagogisten prosessien kehittämistä, ei vain ”erillinen palikka”.
Parhaat käytännöt valuvat tällöin helpommin muihinkin opintoihin ja
koulutusaloille. Opettajan paikka opiskelijan ammatillisen kasvun ohjaajana
muuttuu jatkuvasti, mutta ennen kaikkea hänen tehtävänään on pitää huolta
ammatillisen osaamisen kokonaisuudesta ja viestiä se opiskelijalle.
Miten jatkossakin kehitetään ja levitetään yhteistä ja
prosessimaista ohjaus- ja arviointikulttuuria työpaikkojen ja oppilaitosten
välillä? Ongelmana on se, että esimerkiksi hoitoalalla harhoittelujaksojen
ohjaukseen suunnattu taloudellinen resurssi pienenee jatkuvasti ja toisaalta
erilaiset julkisen sektorin leikkaukset ja tehostamistoimenpiteet heikentävät
työpaikalla tapahtuvan henkilökohtaisen ohjauksen määrää ja intensiteettiä.
TAMKissa tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan esim. sähköisellä harjoittelun ohjausjärjestelmällä
(eTaitava). Opiskelija reflektoi siinä esitettyjen tehtävien ja kysymysten
avulla säännöllisesti omia kokemuksiaan ja kehittymistään sekä tekee
osaamistaan näkyväksi opettajalle. Karttunen & Mettiäinen (2013) ovat
havainneet, että eTaitavan avulla opiskelijat ja ohjaajat tulevat tietoiseksi
opiskelijan osaamistavoitteista. Tämä tukee heitä taas opiskelijan ohjauksessa
ja arvioinnissa.
Lähteet:
Barnett, R. & Coate, K. 2005. Engaging the curriculum in
higher education. Glasgow: Bell & Bain Ltd.
Karttunen, S-L. & Mettiäinen, S. 2013. Teoksessa S. Blom,
A. Lepänjuuri, A. Niskanen & R. Nurminen (toim.) Opintopisteistä
osaamiseen: Työvälineitä ja tarinoita työelämäyhteistyössä. JAMK-julkaisuja
172. Ladattu 18.6.2013 osoitteesta: http://www.theseus.fi/handle/10024/72138
kirjoittaja: Liisa Marttila, erikoissuunnittelija, Tampereen
ammattikorkeakoulu
