Yhteinen näkemys erityisopiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen

Koko oppilaitoksella tulee olla yhteinen näkemys siitä, kuinka toimitaan opiskelijan opiskeluhyvinvoinnin parantamiseksi. Etenkin johdolla tulee olla selkeän näkemyksen lisäksi myös halua toimia opiskelijan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kun koko oppilaitoksen henkilöstö, johto mukaan lukien, on sitoutunut ja osallistuu, ajatuksena voi olla “koko koulu kasvattaa”.

Kuka vastaisi ennaltaehkäisevästä toiminnasta? Useimmiten tukitoimet alkavat vasta sitten, kun opiskelijan ongelmat ovat jo kasautuneet. Ei ole mahdollistettu aikaa, jolloin voitaisiin luoda yhteiset toimintatavat opiskelijan hyvinvoinnin tukemiseksi. Osallistujat toimivat tilanteissa omiin tavoitteisiinsa ja tehtäviinsä peilaten, esimerkiksi opiskelija, opettaja, tukipalvelut ja johto. Toisaalta opiskelijan hyvinvoinnin edistämiseksi tehdään paljon asioita, mutta pitäisikö opiskelijaa vastuuttaa enemmän oman hyvinvoinnin edistämiseksi. Opiskelija muistaa usein oikeutensa erittäin hyvin, unohtaen velvollisuutensa. Tietenkin opiskelijoilla on haastavia taustoja ja elämäntilanteita, joten heidän itsetuntoaan ja arvomaailmaansa tulisi vahvistaa oikeaan suuntaan. Jos oppilaitos ei tarjoa tukea, he saattavat hakea vaikutteita esimerkiksi epäasiallisesta käyttäytymisestä, väkivallan teoista tai kiusaamisesta.

Yhteistyötä tarvitaan koulun ja kodin välillä heti opintojen alun nivelvaiheesta opintojen päättymiseen asti. Merkityksellistä on, että yhteistyötä kodin kanssa tehdään niin hyvissä kuin haasteellisissakin tilanteissa. Tiiviillä verkostoyhteistyöllä voidaan edistää opiskelijan hyvinvointia. Toimiva verkosto tukee opiskelijaa myös opintojen päätyttyä.

Opetus on kuitenkin tärkein opiskelijan hyvinvoinnin lähde. Opetuksen kautta pystytään opastamaan opiskelijoita itsearviointiin ja samalla kasvattamaan itsetuntoa onnistumisien myötä. Osallistamisen ja onnistumisen kokemuksien kautta voimme vastuuttaa opiskelijaa opintojen edistämiseen sekä vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Tällä tavalla voimme edistää myönteisen koulukokemuksen muodostumista. Opiskelijan kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee, kun häntä ohjataan löytämään mielekäs päämäärä. Tällöin hän on opiskelijana parhaimmillaan. Hyvinvoinnin ytimessä on kokemus oman olemassaolon merkityksellisyydestä. Hyvä koulutus ehkäisee syrjäytymistä ja ennustaa hyvää terveyttä ja tulevaisuutta.

ammatilliset erityisopettajaopiskelijat Heidi, Minna, Sirja, Maija ja Katri 

Ennen oli kaikki paremmin, vai oliko?

Teemu Leppänen Photography

Perheen ja nuorten arvomaailman murenemisen vaikutuksia erityisopetuksen näkökulmasta.

Mietittäessä syitä nuorten pahoinvointiin, arvomaailman murenemiseen ja vanhojen käytänteiden unohtamiseen, voidaan todeta, että jotakin oli ennen sittenkin paremmin. Perhekeskeisyys, toisesta välittäminen ja yhteisöllisyys ovat irtautuneet arjesta. Erityisopetuksesta iso osa on nykyisin niiden asioiden opettamista, joita olisi pitänyt kotona opettaa nuoren elämänkaaren alusta asti.

Ammatillinen oppilaitos on instituutio, jonka eräänä tehtävänä on opiskelijoiden sosiaalistaminen toimiviksi yhteiskunnan jäseniksi siten, että opiskelijat saavat käyttöönsä tärkeimmät elämässään tarvittavat taidot ja tiedot. Tavoitteena on kouluaikana ja sen jälkeen tapahtuvaa yhteiskuntaan sopeutumista. Jokainen opiskelija sopeutuu näihin tavoitteisiin omista lähtökohdista. Nykyisin kotoa saatavat sosiaalista toimintaa edistävät mallit ja käytänteet ovat hyvin vajaita ja monesti hyvin vääristyneitä.

Nuoren oireilu kanavoituu usein kouluyhteisössä. Kodin murheet näkyvät erilaisin tavoin, kuten myöhästelynä, poissaolona, häiritsevänä käyttäytymisenä ja päihteiden käyttönä. Minkälainen jälki on jäänyt nuoren henkiseen kasvuun, jos vasta toisen asteen opinnoissa nuori kuulee ensimmäistä kertaa, että hän osaa jotakin ja ei ole huono. Lämsän toimittamassa kirjassa ”Mun on paha olla” (2009) Lea Veivo-Lempinen sivulla 208 avaa ongelmaa otsikolla “Tavoitteena nuoren kannustaminen elämässä eteenpäin”. Erityisopetuksen avaimia ovat juuri nuoren aito kohtaaminen, motivoinnin ja myönteisyyden kautta itsetunnon rakentaminen ja vahvistaminen.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden vähäinen motivaatio koulutyöhön, työrauhaongelmat työllistävät opettajia yhä, vaikka asiaa on työstetty jo vuosikymmeniä. Lisäksi uutena opiskelun häiriötekijänä ovat matkapuhelinten käyttö ja tietokoneriippuvuus. Jatkuva tiedon virta sosiaalisessa mediassa kiinnostaa enemmän kuin formaali opetus pulpetissa istuen.

Opiskelijoilla on kuitenkin aikuisen nälkä. Heiltä puuttuu läheltä vastuuta ottavia aikuisia, monet vanhemmat ja opettajatkaan eivät välitä. Yhteisöllisyys yhteiskunnassa on kaupungistumisen myötä vähentynyt, vaikkakin sen merkityksestä puhutaan paljon.

Ammatillisen erityisopettajan haasteena on toimia erilaisia arvoja edustavien ihmisten kanssa. Erityisnuorten vanhempien arvomaailma saattaa olla hyvin erilainen verrattuna opettajaan. Vanhempien elämästä, arjesta kuin myös kasvatustehtävästä selviytymisen keinot voivat olla hyvin vähäiset. Opettajan on hyvä verkostoitua moniammatillisesti ja samalla pitää mielessä oma tavoitteensa tukea ja ohjata oppimisen vaikeuksien kanssa ponnistelevaa opiskelijaa.

Jokaisen nuoren perustarpeet on tyydytettävä, koulutus ja vapaus toteuttaa itseään antavat mahdollisuuden hyvään elämään. Pelkästään tämä ei kuitenkaan riitä, sillä opiskelun tehtävä on sekä opettaa, että kasvattaa ja sen kautta liittää nuori ympäröivään maailmaan mielekkäällä tavalla toimivaksi ja kantaa ottavaksi yhteiskunnan jäseneksi. Ihminen ei ala elää hyvää elämää vain ulkoisten asioiden ollessa kunnossa, vaan vastuuta itsestään ja muista ottavana yhteisön jäsenenä verkostoituessaan ja sopeutuessaan alati muuttuvaan yhteiskuntaan.

Sosiaalipedagogiikka on yleisellä tasolla yhteiskuntaan ja toisten ihmisten kanssa toimeen tulemiseen kasvattamista. Se on eri tavoin syrjäytyneiden tai sen vaarassa olevien ihmisten ja heidän toimintaympäristönsä tukemista kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena se, että nuoret kykenevät ottamaan vastuuta omasta ja ympäristönsä hyvinvoinnista sekä löytävät keinoja kehittää elämäänsä paremmaksi. Vahvistuu käsitys kokonaisvaltaisesta työskentelystä: sosiaalipedagogiikan mukaan koulun kasvatustyön pitää vahvistaa nuoren persoonaa itsenään ja yhteisön jäsenenä eli siihen kuuluu oppilaan arkipäivän kasvuympäristö. Oppimisympäristöä ja toimintoja muokataan opiskelijan tavoitteen mukaan. Myös tunteet tarttuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa yksilöstä toiseen. Innostuneisuus tarttuu koko koulun henkilökunnasta opiskelijaan ja päinvastoin.

www.pinterest.com/johnkremer/the-quotable-dalai-lama

Ammatinopiskelun siirtyessä yhä enemmän työssäoppimispaikoille nousee arvojen merkitys opetuksessa tärkeämmäksi.  Moniammatillisen yhteistyön olisi oltava entistä vahvempaa. Ammatinopettajan tehtävä muuttuu paljon, kun työn oppiminen siirtyy työpaikoille. Samalla yhteistyö eri toimijoiden välillä tiivistyy, ammatinopettajan lisäksi opiskelijasta pitävät huolta työnohjaaja, terveydenhoitaja, erityisopettaja ja kuraattori, mutta myös toivottavasti perhe.

LÄHTEET  

Kurki Leena, Nivala Elina, Sipilä-Lähdekorpi Pirkko. 2006. Sosiaalipedagoginen sosiaalityö koulussa. Helsinki. Oy Finnlectura Ab.

Lämsä Anna-Liisa (toim.) 2009. Mun on paha olla. Näkökulmia lasten ja nuorten

psyykkiseen hyvinvointiin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Salovaara Timo. 2007. Työrauha luokkaan, Löydä omat toimintamallisi. Juva. Ps-kustannus.

Kirjoittaneet AEO-14 opiskelijat Reijo Leppänen, Pirjo Moisio ja Päivi Rantamäki