27. syyskuuta 2017

Teoreettinen pohja + käsillä tekeminen = akateeminen asentaja


Pekka Rantala
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1990
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKKissa 2001


Tekun opettajuus on ollut minulle toiveammatti. Kävin jo noin 20-vuotiaana Oulun yliopiston opiskelijana kirjastossa lukemassa säädöskokoelmista, mitkä ovat tekun opettajan kelpoisuusvaatimukset, kuten ” DI-tutkinto vähintään hyvin arvosanoin”. Tämän tiedon motivoimana kävin jopa arvosanan korotustentissäkin. Pelasin kuitenkin varmemman päälle ja suoritin tekniikan lisensiaatin tutkinnon. Opiskelualani oli sähkötekniikka, joka omaksi harmikseni oli vain ”ohutta sähköä”. Oulussa oli päätetty keskittyä tietoliikenteeseen ja jättää vahva sähkö vähemmälle. Opiskelujeni jälkeen aloitin tekun opettajalta vaaditun vähintään kolmen vuoden työkokemuksen hankkimisen. Opettajan työn todellisuutta kokeilin vielä sivutoimisena opettajana töiden ohessa. Kun vaaditut kelpoisuuspalaset olivat koossa, niin sitten aloin odottelemaan avoimia opettajan paikkoja eli virkoja siihen aikaan.

Kotipaikastani Oulusta tulikin hakuun tietokonetekniikan lehtorin virka. Olin aivan innoissani, kun sain pitää hakuprosessin aikana näytetunnin. Siellä esitin tiukkoja kysymyksiä mm. silloiselle rehtorille, ja yritin saada keskustelua aikaan. Sain paikan, ja siitä alkoi opettajan urani, josta nyt on menossa 30. vuosi.

Olen jollakin tapaa vanhan klassisen opettajuuden kannattaja. Omimmakseni koen sen, kun yritän tehdä abstrakteja asioita ymmärrettäviksi. Minusta siihen tarvitaan tänäkin päivänä elävää opettajaa, kun opiskelijoiden pitäisi vaikkapa oppia, miten kolmivaihejärjestelmä toimii ja mitä se loisteho oikein on.

Käsittääkseni olen ensimmäistä tekun opettajasukupolvea, vuonna 1988 aloittanut, jolle pedagogiset opinnot tulivat pakolliseksi virkavelvollisuudeksi. Näitä opintoja suoritin tietenkin Tampereella TOPKOssa, tuohon aikaan ainoassa mahdollisessa paikassa Suomessa. TOPKOsta sainkin hyvät eväät opettajuuteeni. Pelkän teknisen ajattelun rinnalle sain vähän pehmeämpiäkin arvoja, miten opetusta olisi hyvä toteuttaa. Opettajankoulutuksessa oli mukava jakaa kokemuksia, ja kokemattomuuttaan, muiden samassa tilanteessa olevien kollegojen kanssa. Maaritin aina iloisten vastaanottohalausten myötä jäykkä insinöörin luonteenikin vähitellen pehmeni.

Opetusasiat kiinnostivat sitten niin paljon, että kouluttauduin TOPKOssa myös ohjaavaksi opettajaksi. Toimin ohjaavana opettajana Oulussa ”Tampereen piikkiin” pyöreästi kymmenen vuoden ajan. Rahoitustilanteen tiukentuessa pääsin oman kouluni johtoryhmään haastateltavaksi, miksi OAMK:n pitäisi maksaa minulle ohjaavan opettajan lisäpalkkaa, kun teen töitä Tampereelle. Tuossa vaiheessa tekniikan opettajien oli jo mahdollista suorittaa opettajankoulutus Oulussakin. Niinpä ohjaavan opettajan roolini vähitellen hiipui pois. Ohjaavana olin kuitenkin uskollinen Tampereelle, TOPKOlle ja TAOKille loppuun asti.

Jotta opettajan työ pysyy mukavana, niin jonkinlaista työn kuvan muutosta saisi tapahtua koko ajan, ei liikaa, mutta ei liian vähääkään. Itselläni yksi kehityskeino oli suorittaa sähköasentajan tutkinto aikuiskoulutuksessa noin 50-vuotiaana. Nyt pääsin lopultakin kunnolla paksun sähkön pariin, mikä ei nuorena opiskelijana Oulun yliopistossa vielä onnistunut.

Vahvan sähkön opintoni avasikin antoisan uuden jakson opettajan uralleni. Pääsin puoleksi vuodeksi työelämäjaksollekin sähköasentajan töihin Raaheen Rautaruukin terästehtaalle. Oli tosi mukavaa vaihtelua tehdä ”oikeita töitä” haalarit päällä siistin sisätyön vastapainoksi. Uusi kouluttautumiseni osui sopivasti siihen vaiheeseen, kun Oulussa Nokia-vetoinen tietotekniikan huuma hiljeni, ja Oulun AMK:ssa alkoi uusi sähkötekniikan koulutusohjelma. Nyt teen opettajan työtä sähkötekniikan yliopettajana. Aktiivisia työvuosia on vielä muutamia jäljellä, mikäli yt:t ja omat voimat sen sallivat.

Nykyisessä työnkuvassa nousee turhankin suureen rooliin taloudelliset mittarit ja niiden seurauksena suoritusten määrä laadun kustannuksella. ”Vanhaan hyvään aikaan” oli resursseja enemmän ja opetuksessa saattoi keskittyä tekniikan asioihin syvällisemmin ja perusteellisemmin. Opettajan työ on kuitenkin nykyisissäkin olosuhteissa pysynyt mielenkiintoisena. Opetuksen ohessa olen päässyt tekemään käytännön asennustöitäkin, kun laboratorioihin on toteutettu uusia oppimisympäristöjä.

Pekka Rantala

15. syyskuuta 2017

Haaveesta totta

Pirjo Männynsalo 
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alussa

Pirjo Männynsalo kertoo opettajatarinansa videolla:


11. syyskuuta 2017

Sähköinsinööri – opettaja – ohjaava opettaja

Jari Halme
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alussa


Opiskelin Teknillisessä korkeakoulussa, Otaniemessä (sähkölaitokset, sähkömekaniikka, sähkövoimakäyttö ja tehoelektroniikka). Diplomi-insinöörin tutkinnon suoritin vuonna 1983. Diplomityöni tarkasteli liikerakennusten valaistusta.

1980-luvulla työskentelin asennusinsinöörinä prosessisähköistyksessä ja tuotekehitysinsinöörinä valaisinteollisuudessa. Vuonna 1989 tulin lehtoriksi Ylivieskan teknilliseen oppilaitokseen. Samassa paikassa olen työssä edelleen, nyt yliopettajana Centria-ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan koulutuksessa.

Tekniikan lisensiaatin tutkinnon suoritin Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2005 (sähköverkot ja suurjännitetekniikka, valaistustekniikka). Lisensiaatintutkimuksen kohteena oli jakelumuuntajien huollon kannattavuus.

Miksi ryhdyin opettajaksi? Sitä kyselen itseltäni aika ajoin vieläkin. No, isäni oli opettaja, ja siskoni on opettaja.

Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutukseen (TOPKO) osallistuin työnantajan lähettämänä heti lehtorin tehtävän vastaanoton jälkeen. Kuljimme Tampereella yhdessä Markku Limingojan kanssa. Muistan, kuinka Tampere oli kaunis ja siisti kaupunki. Luonto oli kauneimmillaan kesällä. Opettajalle oli kuin lomaa tulla valmiiseen pöytään. Asuimme hotellissa, päiviä TOPKOssa jaksottivat kahvitauot ja lounastauot, jolloin oli tilaisuus keskustella kollegojen kanssa.

Uutena opettajana monet kursseista omassa opetustyössä olivat aiheeltaan ennestään tuntemattomia. En ollut opiskellut niitä aiemmin, eivätkä ne olleet työtehtävien kautta tuttuja. Tarve saada oppimateriaalia tuntui kiireisemmältä kuin pedagogisten kysymysten tarkastelu. Jälkeenpäin niiden merkitys on auennut. Myöhemmin innostuin kouluttautumaan ohjaavaksi opettajaksi (TAOKK).

Opettajan työssä palkitsee ilo onnistumisesta. Opiskelijoilta saatava myönteinen palaute auttaa meitä jaksamaan.

On monta hyvää tapaa hoitaa opetustehtävä. Vuosien varrella oppii, että mikä sopii minulle ei välttämättä sovi kollegalle.

Jari Halme

Ensimmäinen Tamperella opiskellut opo

Harri Pääkkönen
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus TAOKissa 2017


Mikä sai minut hakeutumaan opinto-ohjaajankoulutukseen?

Toimin päätoimisena tuntiopettajana SASKY koulutuskuntayhtymässä / Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Ehkä tärkein syy koulutukseen hakeutumiselleni oli jonkinlainen ammatillisen osaamisen lisäämisen ja uudistumisen ”palo”. Minulla on kuitenkin takana opetustyötä jo 25 vuotta, joten kaipasin työn tekemiseeni jotain uusia tuulia ja virikkeitä. Toinen, ulkoinen syy tuli ammatillinen koulutuksen muutospaineista ja ns. ammatillisen koulutuksen reformista.

Reformihan tuo koulukseen/opettajille uutena haasteena oppijoiden aikaisemman osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen vaatimuksen. Sen mukaan jokaiselle oppijalle on tehtävä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma. Tämä muutos asettaa opettajille ja koulutuksen järjestäjille melkoisen suuria haasteita ja vaatimuksia. Siinä onnistuminen edellyttää mielestäni aikaisempaa syvällisempää osaamisen tunnistamisen tuntemusta (myös ajatusmaailman muutosta ja teoreettista tuntemista) minkä seurauksena opintojen henkilökohtaistamisen ja ohjaamisen vaatimukset opettajille ja opinto-ohjaajalle kasvavat. Nämä tulevaisuuden (työni) muutospaineet ja henkilökohtaisesti haluni laajentaa ammatillista osaamistani saivat hakeutumaan opinto-ohjaajankoulutukseen.

Mitä koulutus antoi minulle?

Kuten edellä kerroin, niin esim. ulkopuolelta tulevat syyt hakeutumiselleni koulutukseen olivat melkoisen painavat. Sen vuoksi myös asetin melko kovat vaatimukset koulutukselle ja itselleni opiskelijana. Toisaalta, näin jälkikäteen ajateltuna, oli myös erittäin mielenkiintoista, joskin hiukan pelottavaa ja hämmentävää istua uudessa roolissa oppijana ”pulpetin toisella puolella” etsimässä omaa osaamistani. Kokemassa niitä opintojen alun pelottaviakin tunteita, kun kaikki tuleva tuntui sekavalta ja miettiessä, josko tästä opiskelusta mitään tulee. Tämä kokemus varmisti sen, ettei sitä omaa osaamista olekaan niin helppoa tunnistaa ja kirjata sen pohjalta omia osaamisvajeita ja miettiä, kuinka nämä vajeet tulisi täytettyä. Huomasinkin keskusteluissani ohjaajieni kanssa, että juuri siihen osaamisen etsimiseen ja tunnistamiseen tarvitaan opettajan/ohjaajan/opon tukea ja ammattitaitoa. Sen vuoksi pidän tätä kokemusta erittäin tärkeänä ja kasvattavana. Tämähän tietotaito on juuri sitä tulevan opettajan/opon ammattitaitoa.

Kokonaisuutena koulutus antoi minulle uskoa ja luottoa omaan osaamiseeni opettajana/opona. Koulutuksen aikana opin löytämään ja tunnistamaan opettajan urani ja elämänkokemukseni mukana tullutta osaamista. Erityisen antoisaa ja vahvistavaa oli huomata, että tähän työhön soveliasta osaamista oli kertynyt myös ns. koulumaailman ulkopuoleltakin laaja-alaisesti. Ja se oli myös hyödynnettävissä niin opinnoissa kuin opettajan/opon työssäkin. Tämä oivallus ja oppimiskokemus on erityisen tärkeää ja siirrettävissä myös omaan opettajan/opon työhön, kun ammatillinen reformi astuu voimaan.

Koulutus muistutti minua myös siitä, kuinka virkistävää ja palkitsevaa uuden oppiminen ja opiskelu kaikkinensa on. Oppimisprosessi on itsessään, ei tutkinto sinänsä, (ammatillisen) kasvamisen ydin ja perusta. Tähän sopii hyvin motoristien motto: Matka sinänsä on tärkeää, ei niinkään perille pääsy. Ts. nauti matkasta.

Mikä palkitsee opettajan/opinto-ohjaajan työssä?

Palkitsevinta on juuri se, että saa saatettua oppijan turvallisesti tälle oppimisen matkalle.  

Harri Pääkkönen

P.S. Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus aloitettiin TAOKissa elokuussa 2016, eikä Tampereella ole muutenkaan ollut tarjolla opinto-ohjaajankoulutusta aiemmin. Harri on siten ensimmäinen paitsi TAOKissa, myös koko Tampereella opinto-ohjaajaksi opiskellut henkilö.