Individual Learning Paths - International Week in May

What are individual learning paths and how do they occure in different educational levels? How can teachers support individual learning paths and what does it require from teachers? 
And what about collaboration with multiprofessional teams and groups, who are the key persons to contribute to students' learning paths, making these paths flowing and flexible learning possibilities? These kind of questions are in focus when teachers, teacher trainers, teacher students and other pedagogical developers get together for international week in School of Vocational Teacher Education in May 2014. The preliminary program is now published and can be seen here. Registration is now open and lasts until 27th March. International partners and friends, welcome!

Osallisuus ja irrallisuus

Erkkaa verkossa toinen osio kertoi nuorten irrallisuudesta ja siitä, miten koulu ja opettajat voivat olla hyvin tärkeä osa nuorten irrallisuuden ehkäisytyössä. Korjaavasta nuorisotyöstä on edetty ehkäisevään nuorisotyöhön. On paljon vaikeampaa korjata ongelmaksi päässyt syrjäytyminen ja irrallisuus. Sen sijaan varhaisessa vaiheessa tehty ehkäisevä nuorisotyö auttaa nuorta sopeutumisessa yhteiskunnan täysvaltaiseksi jäseneksi. 

Irrallinen nuori voidaan määritellä henkilöksi, joka ei ole kiinnittynyt tai joka ei ole saanut kiinnittyä kokonaisuuden osaksi. Kokonaisuudella tarkoitetaan jotain osaa mihin nuori henkilö tuntee kuuluvansa, esimerkiksi opiskeluryhmä tai harrasteryhmä. Jos nuorelta puuttuu tunne kuulua ja tulla hyväksytyksi johonkin kokonaisuuteen, hän tuntee olonsa irralliseksi ja syrjäytyy.  

Mitkä tekijät vaikuttavat irrallisuuteen? Suomalainen hyvinvointijärjestelmä on rakennettu poistamaan pahoinvointia, ei tukemaan hyvinvointia. Järjestetään asuntoja asunnottomille, jaetaan avustuksia. Valitettavasti ne eivät useinkaan johda henkilön oman hyvinvoinnin lisääntymiseen vaan saattavat jopa passivoida henkilön odottamaan seuraavaa avustusta. Voidaan kysyä ehkäiseekö passivointi syrjäytymistä ja irrallisuuden tunnetta?  

Toinen tapa on nähdä hyvinvointi kykynä toimia ja olla osallisena jossain kokonaisuudessa. Tulevaisuuden haasteena on sellaisten palvelukokonaisuuksien luominen, jotka tukevat yhteisöjä ja osallistuvaa kansalaisuutta. Hyvinvointi ja ihmisten arvostus syntyy osallisuudesta ja kokemuksesta olla tekemässä jotain arvokasta yhteisen hyvinvoinnin eteen. Siis hyvinvointiin ei riitä että on katto pään päällä ja tuet. Henkilön pitää tuntea olevansa osa osallistuvaa kokonaisuutta, jossa hän voi vaikuttaa asioihin. Kokonaisuus voi olla esimerkiksi koti, koulu, asuinalue, media, seurakunta tai ABC-asema. Näistä keskitytään seuraavaksi kouluun. Koska koulu ja opettajat pystyvät tekemään hyvinvointityötä. 

Nuori joka on saanut koulupaikan, on hyvässä asemassa. On myös paljon rannalle jääneitä, joilla saattaa olla orastavia irrallisuuden tunteita, ellei sitten kuuluta kokonaisuuteen, jossa saadaan toteuttaa itseä toisten arvostamana. Koulussa opettaja voi tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja toimia niin, että hyvinvointi eikä pahoinvointi lisäänny. Periaatteessa osallistuvaa opetusta suosii myös yrittäjyyskasvatus teema. Eli ollaan oikeilla jäljillä. Miten opettaja voi lisätä hyvinvointia luokassa? 1)Hyvinvointi on toimivuutta ja osallistumista, 2)turvallisessa ryhmässä saa mokata, 3)tuetaan sitä missä ollaan hyviä ja annetaan siitä palautetta, 4)kukaan ei kehitä itsetuntoaan yksin vaan se tulee suhteessa muihin, 5)jokaisen on saatava onnistumisen tunne ainakin kerran viikossa ja 6)epäonnistumisen ansaa pitää välttää, tukemalla ja neuvomalla .

Opettajalla on paikka nähdä luokka kokonaisuutena ja huomata siellä ne aktiiviset ja passiiviset oppilaat. Niiden perusteella hän voi tehdä hyvinvointityötä. Mistä sitten tunnistaa aktiivisen tai passiivisen käyttäytymisen:

Aktiivinen	Passiivinen
Näkee itsensä toimijana. Minä voin vaikuttaa asioihin.	Näkee itsensä toiminnan kohteena. Jää usein odottamaan, että jotain tapahtuisi.
Yrittää ja tekee kaikkensa	Odottaa mieluimmin, että joku muu tekee
Ottaa vastuuta ja vaikuttaa lopputulokseen	Ajattelee, etten minä voi vaikuttaa mihinkään
Tavoitteellinen	Ajautuu
Päämäärätietoinen	Epävarma
Hakee itsenäisesti tietoa	Odottaa että määrätään tekemään jotain

 Omaa toimijuuttaan ei pidä vähätellä, sillä jokaisessa meissä on paljonkin enemmän potentiaalia toimintaan kuin me sitä käytämme. 

Jotta nuori voi toimia ja olla osallisena kokonaisuuksissa on oltava myös resursseja. Valitettavasti suomalaisella nuorella on keskimääräistä vähempi resursseja käytettävänä kuin muilla läntisen Euroopan nuorilla. Käytännön resursseja ovat asuminen, terveydenhuolto ja koulu. Nuoren identiteettiä tukevat symboliset resurssit, kuten harrastukset. Tapojen resurssit, kuten tekemisen tavat, näin toimin ja näin onnistun. Sosiaaliset resurssit, ihmissuhteet, tuki ja arvostus. On tutkittu että syrjäytyneiksi määritellyillä resurssien määrä vaihtelee huomattavasti. Pelkät käytännön resurssit eivät riitä, on oltava myös luottamuksellisia ihmissuhteita. Yhteishenki, hauskuus ja kehittyminen eivät riitä yksin tulee olla 1)osallisuus tunnustettuna asemana, mikä edellyttää että on muodollisesti tunnustettu toimijaksi, eikä toiminnan kohteeksi, 2)osallisuus edellyttää toimintaa ja toiminnan tuloksia, 3)osallisuus synnyttää kokemuksia siitä, että on voitu osallistua ja 4)Osallisuudessa on kyse yksilön ja yhteisön suhteesta.

Ensimmäiseen kohtaan on helppo antaa esimerkkejä. Kouluissa harvoin oppilailta kysytään, mitä he haluavat tai että heille annettaisiin tilaisuus kertoa edes mielipide asioihin. Ylöjärvellä koululaiset saivat kysellä päättäjiltä heille tärkeistä asioista. Yksi kysymys koski isojen liikenneympyröiden kukkaistutuksia ja koristeita. Siinä kyseenalaistettiin niiden tarpeellisuus ja kustannukset niistä, sillä tiedolla, että eivät koululaiset niitä katsele, koska ajavat pyöräteitä pitkin kouluun.  

Osallistava opetus, jossa saadaan onnistumisia kasvattaa oppilaiden itsetuntoa, tuo positiivista yhteishenkeä, luo uusia kokemuksia ja uutta yhteisöllistä oppimista. Ennen kaikkea edistää osallistumista ja ehkäisee irrallisuutta. Ehkä toiminnalla opettajat saavat kasvatettua takapenkkisukupolvesta vielä osallistuvia kansalaisia.

Synkroninen ja asynkroninen verkko-opiskelu yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta

Verkossa tapahtuva oppiminen tietokoneen avulla voi olla synkronista tai asynkronista verkkoviestintää. Verkko-opiskelijat voivat olla yhteydessä toisiinsa samanaikaisesti eli synkronisesti tai eriaikaisesti eli asynkronisesti. Myös opettajan roolilla on oma merkityksensä molemmissa tapauksissa verkko-opiskelun onnistumisessa. Olipa kyseessä verkossa tai lähiopetuksessa tapahtuva oppimistilanne, yhteisöllinen dialogi on oppimisen kulmakivi (Kiviniemi. K 2000, 94)

Yhteisöllinen oppiminen tarkoittaa ryhmää, joka tietoisesti yrittää selittää ilmiötä tai ratkaista ongelmaa. Yhdessä pohtimalla yksilöt tuovat kukin oman tietonsa ryhmän käyttöön ja ilmiöstä tai ongelmasta muodostuu yhteinen käsitys. Se on myös oppimisprosessi, jonka tarkoitus on löytää yhteisiä tavoitteita ja osallistua tavoitteiden asetteluun. Olennaista on siis vuorovaikutus ryhmän jäsenten kanssa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteis%C3%B6llinen_oppiminen.)

Mitä etuja ja haittoja voidaan sitten nähdä yhteisöllisessä oppimisessa verkossa tapahtuvan oppimisen näkökulmasta katsottuna, unohtamatta opettajaa? Yhteisöllinen synkroninen verkossa tapahtuva samaan aikaan tapahtuva keskustelu vaatii videoneuvottelulaitteet tai henkilökohtaisen yhteyden luomisen omalta tiekoneelta. Videoluentoa on mahdollista kommentoida reaaliaikaisesti, mutta varsinainen yhteisöllinen oppiminen on parhaimmillaan yhteisessä ryhmätilassa. Juuri tämän tyyppisiä luentoja järjestetään siten että eri ryhmät voivat sijaita maantieteellisesti kaukana toisistaan. Yhteisöllinen keskustelu on opettajan harkinnan mukaista, ja ryhmätyön purkaminen tapahtuu joko opettajan kootessa ajatukset yhteisesti näytettävälle taululle tai henkilö kertoo ajatukset kaikille mikrofonin välityksellä.

Etuna on massaluento. Luento voidaan järjestää maantieteellisesti hyvinkin etäältä ja silti muut ryhmät voivat tulla siihen mukaan, joko ryhmänä yhteisessä tilassa tai henkilökohtaisen tiekoneen välityksellä. Verkkoluentoa massoille voidaan pitää kustannustehokkaana tapana. Luento voidaan järjestää siellä, missä parhaat asiantuntijat ovat. Yhteisöllinen oppiminen voi toteutua, kunhan opettaja on miettinyt ryhmätyön aiheet etukäteen ja varannut ajan keskusteluun ja keskustelun purkamiseen. Mikäli useampi ryhmä, aikaa voi mennä verkon tekniikan kanssa ja itse opetus voi jumittua.
 

Haittana näkisin sen, että massaluennoilla mennään perinteisen luennoinnin mukaan jolloin kuulijoiden vireystila saattaa herpaantua. On siis hyvä, jos verkkoluennon aikana voidaan esittää kysymyksiä ja tehdä ryhmässä selvitystöitä, mutta ajoitus ja yhteisen ajatuksen löytäminen voi olla haasteellista monelle eri puolilla maantieteellisesti sijaitsevalle ryhmälle.

Fysiikan opiskelussa käyttäisin verkkoluentoja näyttämällä videon välityksellä fysiikan perusteita kokeellisesti. Yleensä oppilaitoksilla ei ole vara rakentaa hienoja fysiikanlaboratoriotiloja. Jollain yrityksellä voi olla oman alan parhaat kokeelliset menetelmät käytössä tai huippuyliopiston fysiikanlaboratoriot. Tarkoista mittalaitteista on hyötyä kun lähdetään teoriassa laskemaan jonkun fysiikanlain mukaan kokeellisesti saatujen tulosten perusteella vastauksia.

Miten sitten yhteisöllisestä päästään yhteistoiminnallisuuteen on eri asia ja näkisin sen verkkoluennon suunnittelussa. Massaluennolla pitäisi silloin sopia yhteisestä tavoitteesta ja aikataulusta, minkä jälkeen ryhmille voitaisiin jakaa osatavoitteet ja tehtävät työt. Tämän jälkeen pidettäisiin vielä yhteinen seminaari verkossa, missä jokainen ryhmä esittäisi oman näkemyksensä asiasta. Pedagoginen arvo tulisi silloin kaikkien käyttöön.