Valtioneuvoston julkaiseman tulevaisuusselonteon
(2013) mukaan menestyksen ja hyvinvoinnin perustana on sivistys, yhteisöllisyys
ja osallisuus. Sivistystä on jokaisen ihmisen arvostaminen ja hyväksyminen,
avoin asenne ja halu oppia uutta. Näiden perusteiden tulisi olla hyvin
näkyvillä myös ammatillisen erityisopettajan koulutuksessa. Jotta pystymme
vastaamaan tuleviin tarpeisiin, tarvitaan koulutusjärjestelmän kriittistä
arviointia ja jatkuvaa uudistamista. Vastuu itsestä ja muista tulee kasvamaan,
ja turvan ja hyvinvoinnin tueksi tarvitsemme yhteisöllisyyttä.
Kuva: Mervi Järvinen
Yhteisö-käsitteellä herätetään mielikuvia vuorovaikutuksesta, keskinäisestä
huolenpidosta ja läheisyydestä. (Kurki, Nivala & Sipilä-Lähdekorpi 2006,156).
Koulu rakennuksena on usein kolkko, mutta kouluyhteisön tulisi olla lämmin
kasvuympäristö. Voimmekin miettiä, onko koulu automaattisesti yhteisö.
Muodostuuko yhteisö ihmisistä, jotka ovat kokoontuneet samaan paikkaan tekemään
samoja asioita? Sosiaalipedagogiikan näkökulmasta näin ei ole, vaan
yhteisöllisyyteen vaaditaan vuorovaikutuksen kulttuuria, välittämistä sekä
huolenpitoa. Yhteisön jäsenillä, tässä tapauksessa kaikilla kouluympäristössä
toimivilla henkilöillä, tulisi myös olla yhteinen ymmärrys toimintansa tarkoituksesta.
Yhteisö muodostuu yksilöistä, joilla yhdessä on monia mahdollisuuksia ja
monenlaista osaamista. Monet opettajat ovat tottuneet selviytymään
luokkatilanteessa yksin, ja usein tuntuu siltä, että monet vain puurtavat
omissa oloissaan. Opettajilla ei ole esimerkiksi tapana opettajanhuoneessa
esitellä materiaalejaan, vaan olemme edelleenkin arkoja oman työmme suhteen.
Pelkäämmekö kenties sitä, että materiaalimme päätyy arvioinnin kohteeksi?
Ovathan opettajat arvioinnin ammattilaisia. Kuitenkin opettajan ammatillisuuden
edellytys on yhteistyö sekä kollegoitten että kotien kanssa, ja
yhteisökeskeinen opettajakulttuuri vaatii luottamusta, avunantoa sekä
laaja-alaista vuorovaikutusta opettajien kesken (Husu &Jyrhämä 2006, 78).
Lähtökohtana yhteisöllisyyden kehittymiselle voidaan siis pitää keskustelulle
avointa ilmapiiriä. Erityisopettajan rooli työyhteisössä liittyy usein
konsultointiin ja koordinointiin, joten hän on paljon tekemisissä muiden
opettajien kanssa. Tätä kautta erityisopettaja voi pitää huolta siitä, että
erityisopetus olisi koko koulun toimintaa.
Kuva: Päivi Leppämäki
Ihminen ei voi yksin luoda yhteisöllisyyttä, joten kaikkea vastuuta emme voi asettaa erityisopettajan harteille. Maija-Leena Setälän mukaan terveessä ja toimivassa organisaatiossa kukin työntekijä tietää oman työnsä päämäärät ja on selvillä siitä, mitä työelämässä ja toimintaympäristössä on tapahtumassa (Setälä 2011, 27). Jotta työyhteisöä voi kehittää ja tarkastella kriittisesti, on jokaisen työntekijän otettava kantaa asioihin ja ryhdyttävä kehittämään omaa ja työyhteisönsä toimintaa.
Yhteisöllisyyden kehittämisen
tulisikin olla yhteinen päämäärä ja tavoite, ja opettajilla tulisi olla halu
edetä hyvässä hengessä sitä kohti, unohtamatta reilun pelin sääntöjä.
Kuten emme voi valita opiskelijoita tai ryhmiä, emme voi valita
kollegoitammekaan. Jokaisen kanssa voi kuitenkin pyrkiä toimivaan
vuorovaikutukseen sekä läpinäkyvään toimintaan. Silloin voi ajatella ainakin
itse toimivansa yhteisöllisyyttä edistävästi.
Lähteet:
Husu,J.&Jyrhämä, R.(toim.) 2006. Suoraa puhetta. Kollegiaalisesti
opetuksesta ja kasvatuksesta. WS Bookwell Oy. Juva.
Setälä, Marja-Leena 2011.Organisaatioiden kehittämisen turbulenssi ja
työnohjaus. Teoksessa Ranne K., Markkanen H. &Malo, T. Työnohjaus - ryhmien
ja organisaatioiden kehittämisen välineenä. Tampereen ammattikorkeakoulun
julkaisuja.
Kurki, L., Nivala E. &Sipilä- Lähdekorpi, P. 2006. Sosiaalipedagoginen
sosiaalityö koulussa. FINN LECTURA.
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 2013. http://
vnk.fi/tulevaisuusselonteko. Viitattu 4.3.15.
Kirjoittajat: Mervi Järvinen, Päivi Leppämäki, Ella Nietola, Petteri Tikkanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti