12. huhtikuuta 2017

Oi, tudo bem?




Aurinko ja ihmiset ovat kuumia Brasiliassa. Kun yli neljäkymmentä brasilialaista kasvatusalan ammattilaista esiopetuksesta lukiokoulutukseen saadaan työskentelemään yhteistoiminnallisesti, on ilmassa ääntä ja tunnetta.

Tampereen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammattikorkeakoulu saivat mahdollisuuden toteuttaa kolme opetushenkilöstön täydennyskoulutusohjelmaa Brasiliassa maaliskuussa 2017. Olin matkassa mukana TAMK:n kouluttajana, HAMK:sta kouluttajana sokeritoppamaassa oli yliopettaja Irma Kunnari ja kullanarvoisena asiantuntija-assistenttinamme koko kolmen viikon round-tripin ajan mukanamme matkusti Jamyille Ouverney-King, yksi TAMK/HAMK VET-ohjelman suorittaneista brasilialaisopettajista. Ilman Jamyillea olisimme todennäköisesti a) eksyneet b) hukanneet passimme/lentolippumme c) tulleet sekä ryöstetyiksi että huijatuiksi. Tosin varoitteluista ja ennakkopelotteluista huolimatta kokonaistunnelmaksi Brasilian viikoistamme jäi lähinnä vieraanvaraisuus ja ystävällisyys.

Koulutus toteutettiin kolmena intensiiviviikkona kolmella eri paikkakunnalla: Rio de Janeiron lähellä sijaitsevassa öljykaupunki Macaessa, dyyneistään kuuluisassa Natalissa sekä Sao Paulon lähettyvillä ilmailukaupunki Sao Jose dos Campoksessa. Jokaisessa ryhmässä oli reilut neljäkymmentä opetusalan toimijaa Salesiana-yksityiskouluista. Salesiana-koulut ovat katolisen salesiaani-sääntökunnan ylläpitämiä kouluja ja niitä on eri puolilla maailmaa yli tuhat, kaikilla kouluasteilla.

Koulutusviikkojen osallistujat työskentelivät varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Heitä kiinnostivat erityisesti opettajien ja koulujen mahdollisuudet toimia luovasti opetussuunnitelman rajoissa, projekti-/ilmiöoppiminen, oppijakeskeisyys ja kompetenssiperustaisuus opetussuunnitelmissa, yhteistoiminnalliset menetelmät ja opettajuuden muutos. Kaikki teemat olivat meille hyvin tuttuja suomalaisen koulutusjärjestelmän muutoksen tiimoilta sekä opettajuuden ja valmentavan muutosagenttiopettajuuden näkökulmista. Yhden päivän teemana oli myös e-oppimisympäristöt ja harjoittelimmekin innokkaasti erilaisten sähköisten oppimista tukevien ohjelmien käyttöä.

Kaikissa kolmessa koulutusryhmässä yli neljänkymmenen hengen joukko jaettiin noin seitsemään kehitysryhmään, joiden tehtävänä on edistää ryhmän tuottamaa kehittämistehtävää kahden intensiivijaksoa seuraavan kuukauden aikana. Toukokuun lopulla järjestämme suuren palautesession verkossa, jolloin kehittämisryhmät saavat esitellä aikaansaannoksiaan. Kaikilla kolmella koulutusryhmällä on oma Whatsapp-rinkinsä ja niissä käytävän portugalinkielisen keskustelun pohjalta tuntuu siltä, että ryhmät työskentelevät innokkaasti.

 Millaista siellä Brasiliassa sitten oli, kyselevät kollegat ja siviilituttavat.

Brasiliassa oli kuumaa, ruoka oli hyvää ja sitä oli totta vieköön riittävästi, ihmiset olivat ystävällisiä ja kovaäänisiä, aurinko laski nopeasti niin, että koulutuspäivän jälkeinen ulkoilu oli hämärän hyssyä, opettajat olivat sitoutuneita ja halukkaita kehittämään opetustaan opiskelijalähtöisemmäksi, ilmiöoppiminen kiinnosti heitä ja he halusivat häivyttää oppiaineiden välisiä rajoja, lapset olivat iloisia ja tuttavallisia, hedelmät olivat tuoreita ja monipuolisia, päivämme alkoivat rukouksin ja saamamme palaute oli liikuttavaa ja rohkaisevaa. Vaikka matka oli hyvin raskas ja työteliäs, vapaat sunnuntait palauttivat meitä sopivasti, ja nyt kun reilu viikko on kulunut, olisin valmis vaikka lähtemään uudelleen.

Juha Lahtinen, TAOK


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti