Neljännesvuosisata ammatillisen koulutusjärjestelmän muutoksessa

Ismo Trast
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1995

Työskentelen Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulussa opettajana. Nykyinen toimeni on tietotekniikan lehtori. Aikaisempaan Porin teknilliseen oppilaitokseen tulin tuntiopettajaksi vuodeksi 1991. Myöhemmin näistä erillisistä oppilaitoksista muodostui ammattikorkeakoulujärjestelmä. Eli käytännössä olen nyt ollut samassa työpaikassa 26 vuotta – yli neljännesvuosisadan.

Vuosikymmenen vaihteessa, 1990 tienoilla, Suomessa vallitsi ennätysmäinen lama, joka koetteli erityisesti vanhoja teollisuuspaikkakuntia, joihin Porikin kuului. PTOL:ssa oli juuri muutamaa vuotta aiemmin käynnistynyt tietotekniikan insinöörikoulutus (I-220 linja), jonka opettajaksi tulin Oulusta. Hoitaessani muuttoon liittyviä asioita Porissa ja kertoessani tulleeni töihin tänne, vastaus oli yleensä: ”Ei ole totta, ei Porissa mitään työpaikkoja ole!”.

Muutama vuosi tämän jälkeen, 1994-95, suoritin sen aikaisessa TOPKOssa (Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuskeskuksessa) opettajankoulutuksen. Koulutus oli laajuudeltaan 40 ov eli 5 ov yli lain vaatiman minimin. Tuohon aikaan vanha ja aika tavalla sisään päin lämpiävä teknillisten alojen koulutus oli muuttumassa ainakin opettajankoulutuksen osalta monialaiseksi.

Opettajankoulutuskurssi, johon osallistuin, oli toteutettu yhdessä Kurun normaalimetsäoppilaitoksen kanssa. Sitä, olivatkohan opettajankoulutuslaitokset jo yhdistyneet, en muista (eivät olleet vielä, toim. huom.). Joka tapauksessa selkeästi erilaiset opetus- ja oppimiskulttuurit näkyivät selvästi.

Opettajankoulutukseni kanssa samoihin aikoihin käynnistyi ammattikorkeakoulu-uudistus. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen perimmäisistä tavoitteista en tarkalleen tiedä. Ehkä tarkoituksena oli yhdistää ja kehittää vanhaa, tietyllä tapaa sirpaleista oppilaitosjärjestelmää. Varmaan säästöt kummittelivat jo silloin yhtenä lausumattomana tavoitteena. Joka tapauksesta tästä uudistuksesta käynnistyi ammatillista koulutusta toista vuosikymmentä ravistellut prosessi, jonka laajuutta ja kestoa ei kukaan osannut kuvitellakaan.

Tuohon aikaan itsellänikin ollut käsitys järjestelmän sirpaleisuudesta oli tietyllä tavalla näköharha. Itse asiassa ammatillinen keskiaste ja korkea-aste muodostivat hyvinkin laajoja kokonaisuuksia. Nykyinen järjestelmä pyrkii muodostamaan valtakunnallisesti suuria kokonaisuuksia maantieteellisesti yhtenäisellä alueella (horisontaalisesti). Tällöin yksiköt ovat sisäisesti hajanaisia muodostuen monialaisiksi. Lähtökohta oli maantieteellisesti hajanainen järjestelmä, jossa saman alan oppilaitokset muodostivat sisäisesti yhdenmukaisen kokonaisuuden (vertikaalinen rakenne). Esimerkiksi kaikki teknilliset oppilaitokset toimivat valtakunnassa samalla opetussuunnitelmalla, samalla hallintorakenteella ja seurasivat samaa virkaehtosopimusta. Sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset sekä kauppaoppilaitokset toimivat vastaavalla periaatteella.

Opettajankoulutus antoi minulle ajatuksen monialaisuudesta. Metsäalan tapa hahmottaa hyvä opetus poikkesi huomattavasti tekniikasta. Oli kiistämätön lisäarvo huomata lisäksi myös erilaisten tapojen toimivan, ja ylipäätään ymmärtää, että on erilaisia koulutus- ja kasvatuskulttuureja.

Vuosikymmenen loppupuoli ja vuosituhannen vaihde olivat erityisesti opetusalallani tietotekniikassa valtavan kasvun aikaa. Meillä vasta muodostuneessa ammattikorkeakoulussa 30 aloituspaikan tietotekniikan koulutus kasvoi moninkertaiseksi. Parhaimmillaan SAMKissa otettiin sisään Rauman yksikössä 60 opiskelijaa ja Porissa 137 opiskelijaa. Vuosisisäänotto yhteen koulutusohjelmaan oli kasvanut pienessä ajassa yli kuusinkertaiseksi. Tämä tarkoitti kasvavaa opettajatarvetta ja suuria ylituntimääriä olemassa oleville opettajille.

Uusien opettajien opetusharjoittelun ohjaamista varten tarvittiin lisää ohjaavia opettajia. Kävinkin TOPKOa seuranneessa TAOKKissa ohjaavan opettajan koulutuksen vuonna 2001. Monialaisessa ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ohjaustehtäviä tuli hyvinkin eri aloilta. Itse olen ohjannut opetusharjoittelua tekniikan koulutusalan lisäksi esimerkiksi taidekoulussa ja liiketalouden yksiköissä. Koulutusasteissa olen saanut ohjata opettajia peruskouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutuskeskuksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Omaan opetukseeni tämä on tietenkin tuonut näkemyksen siitä, millaisesta oppimis- ja opetusmaailmasta omat opiskelijani tulevat. Lisäksi olen toivottavasti kyennyt välittämään tietoa, minkälaiseen kulttuuriin opintojaan jatkavat opiskelijat siirtyvät. Tätä näkemystä ilman ohjaavan opettajan työtä olisi tuskin syntynyt.

Vuosikymmenen vaihteessa 2010 oman opetusalani kasvu alkoi taittua. Suuria aloituspaikkamääriä alkoi olla yhä vaikeampi täyttää, keskeyttämiset kasvoivat ja valmistuvien työllisyys alkoi heikentyä. Tämä johti tietenkin sisäänottojen pienentymiseen. Samoihin aikoihin kunnallisista ammattikorkeakouluista ruvettiin muodostamaan yhtiöitä. Yhtiöittämisvaiheessa opetusministeriö alkoi ajaa yhteisten kampusalueiden muodostamista. Ehkä vanhaa, vieläkin vahvasti elävää oppilaitosjakoa pyrittiin hävittämään?

Yhtiöittämisen yhteydessä jokaisessa ammattikorkeakoulussa käynnistyivät YT-neuvottelut. Toimintaa pyrittiin tehostamaan. Vanhasta oppilaitosten ajan 32 oppitunnista per opintoaikayksikkö (21 opetustuntia per opintopiste) oli tultu alaspäin niin, että osassa kouluista ja aineista oppitunteja oli enää alta 10 ja opettajan työtuntejakaan harvassa paikassa tuota 21:tä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, yhdellä opettajalla pienemmissä taloissa tuli opetettavaksi huomattava määrä oppiaineita. Harvassa paikassa samalla alalla oli useampaa opettajaa. Osaaminen ohentui ja leveni. Uusien opettajien tarve loppui ja selvästi on havaittavissa opettajakunnan ikääntyminen.

Tällä hetkellä pyritään muodostamaan yhä suurempia kokonaisuuksia, josta hyvänä esimerkkinä on Tampere3. Jossain muodossa tämän ympärillä toimivat pienemmät amk:t tulevat integroitumaan tähän jättiläiseen. Osaamisen vahventumisen kannalta tämä on ilman muuta hyväksi. Tosin jokaista koulutusalaa ei tulla toteuttamaan jatkossa jokaisessa kaupungissa.

Näin jälkeenpäin katsoen olisi voinut olla viisasta jatkaa alkuperäisellä vertikaalisella rakenteella ja muodostaa ns. sektoriammattikorkeakouluja. Voisiko tämä olla mahdollinen kokeilu tulevaisuudessa?

Ismo Trast