14. marraskuuta 2017

Liiketaloutta sote-opiskelijoille


Tiina Wickman-Viitala
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKKissa 2009


Olen liiketalouden lehtori, ja opiskelin opettajaopinnot TAMKissa, TAOKK 08TaMa-ryhmässä. Olin aloittanut PIRAMKissa opettajana vuotta aiemmin, syyskuussa 2007. Ohjaajanamme toimi Sirpa Levo-Aaltonen – nykyään työhuoneemme samassa kerroksessa B5:ssa!

Nyt syksyllä 2017 alkoi siis minun 11. vuosi opettajana, tosin viimeiset vuodet ennemminkin ohjaajana ja valmentajana, sillä olen ensimmäisten joukossa suorittanut Proakatemian valmentaja-opinnot, aloittaen jo 2013 Veijo Hämäläisen johdolla.

Pääsin ’sisälle’ opettajan työhön Pirkanmaan ammattikorkeakoulun Ikaalisten yksikön kautta, ja tuolloin vielä oli olemassa agronomiyksikkö, jossa opetin Tampereella kirjanpitoa. Pirteria-ruokalassa tutustuin PIRAMKin opettajiin, ja jossain vaiheessa tuli tarvetta talouden opettamiselle sen aikaisissa erikoistumiskoulutuksissa, mm. Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla, sekä sote-puolen YAMK-opinnoissa.

Olen erityisen innostunut kouluttamaan juuri sote-puolen opiskelijoita, koska olen kiinnostunut terveysasioista, erityisesti terveyttä ylläpitävistä toiminnoista, kuten ruokailusta ja liikunnasta. Olen aiemmalta koulutukseltani farmaseutti, kauppatieteiden maisteriksi opiskelin vasta sen jälkeen. Sote-puolen opiskelijoilta olen itse oppinut paljon, ja kontaktiopetusten keskustelujen myötä – aiemmin hyvään aikaan, nyt opintojakso on mennyt verkkoon – sain monet sote-asiantuntijat innostumaan taloudesta ja havaitsemaan sen ymmärtämisen tärkeyden näin niukkojen resurssien aikana.

En olisi koskaan voinut kuvitella olevani opettajan uralla, ja vieläpä nauttia tästä työstä! Pidän siitä, että työajat ovat muuttuvia ja joustavia, opiskelijoiden kohtaaminen ja ohjaaminen on aina mielenkiintoista, ja nuorten ihmisten kanssa työskentely antaa itselle perspektiiviä. Yrittäjyys- ja talousaiheiden opettaminen on lähtökohtaisesti haasteellista, koska opiskelijoilla saattaa olla ennakkokäsitys sen vaikeudesta tai monimutkaisuudesta tai luulla sen vaativan ns. korkeampaa matematiikkaa. Näen päätehtävänäni kumota nämä väärät käsitykset ja innostaa opiskelijoita hakemaan tietoa niin kuntataloudesta ihan yleissivistyksen vuoksikin kuin yritysten taloudesta ja kannattavuudesta, jotta palkansaajinakin he ymmärtäisivät yrittäjän näkökulmasta työpaikkansa taloudellisen tilanteen.

Löysin vanhasta opettajaopintojen aikaisesta portfoliosta seuraavanlaisen kuvan.



Tässä kuvassa, tammikuussa 2009, opetan PIRAMK Ikaalisissa taloushallinnon suuntautumisvaihtoehdon valinneille, toisen vuosikurssin opiskelijoille, kurssia Taloushallinto toimintojen ohjaajana. Kurssin pitäminen on tässä minulle jo toinen kerta, olin vetänyt sen ensimmäistä kertaa keväällä 2008. Kirjana luetaan Neilimo-Uusi-Rauvan Johdon laskentatoimi -kirjaa, josta kuva heijastettuna. Kurssi oli integroituna Harjoitusyritystoimintaan, nykyään nimellä Kykylaakso-opintojakso. Tämä tunti videoitiin aikanaan viestinnän harjoituksena.

Tiina Wickman-Viitala 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti