Venäjänopettajasta Venäjä-sparraajaksi

Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun puolivälissä

Aloitin opettajaurani 80-luvun puolessa välissä ensin peruskoulussa ja lukiossa sijaisuuksia tehden ja kansalaisopiston tuntiopettajana. Sitten pääsin päätoimiseksi tuntiopettajaksi Kotkan teknilliseen oppilaitokseen. Opetin englantia, ruotsia ja venäjää. Venäjä oli jotain uutta ja siltä odotettiin paljon. Pidin työstäni, vaikka se teettikin kovasti töitä. Tekninen sanasto oli otettava haltuun, oppikirjojakaan ei ollut valmiina.

Nuorena naisena minulla oli tietysti mukavat oltavat miesten keskellä, tyttöjä ei opiskellut paljon teknisellä alalla ja opettajakollegat olivat enimmäkseen miehiä. Muutaman työvuoden ja äitiysloman jälkeen aloitin opettajan pedagogiset opinnot Tampereella. Paikalliset ohjaajani olivat toinen kielenopettaja ja tuta-puolen yliopettaja.

Meidän opettajaopintomme olivat uutta kokeilua metsäalan kanssa, osa opinnoista suoritettiin Kurussa. Tuolta ajalta on jäänyt mieleen Helvetinkolu ja puiden halaaminen. Tampereeseen tykästyin kovasti ja päätimme opiskelijatoverini kanssa, että tulemme vielä joskus Tampereelle töihin ja luemme pedagogisia opintoja lisää, sen verran mukavilta ne tuntuivat. Kaverini toteutti haaveensa, minulla jatko-opinnot suuntautuivat kielen jatko-opintoihin.

Ihmiset olivat mukavia: ohjaavat opettajat ja koulutuksen vetäjät, myös opiskelukavereiden kanssa oli kivaa. Martin, Anteron ja Siskon kanssa järjestimme lähiopetuksen aikana eväsretkiä juustoineen, viineineen ja patonkeineen. Vaihtelimme reseptejä ja kuulumisia vielä myöhemminkin. Nyt ei enää viime vuosina ole tavattu. Olisipa kiva nähdä!

Siskon kanssa meistä tuli kuitenkin elinikäiset ystävät, jaamme ilot ja surut ja kuuntelemme toisen ammatillisia ja henkilökohtaisia kuulumisia. Pedagogiset opinnot sattuivat hyvään aikaan, olin ollut jo vähän aikaa opettajana ja pystyin paremmin soveltamaan oppeja käytäntöön. Oppiminen on jatkunut senkin jälkeen, olen omaksunut elinikäisen oppimisen ideologian. Jos vielä keksisin jotain käytännönläheistä, saattaisin vielä innostua – ennen kuin jään eläkkeelle.

Teknillisen oppilaitoksen jälkeen koulumuodot ovat vaihtuneet. Nyt eletään ammattikorkeakouluaikaa ja juuri äsken fuusioiduimme toisen toimijan kanssa. Venäjän tunnit ovat vaihtuneet sparraukseen ja kansainvälisistä suhteista huolehtimiseen. Onneksi saan vielä olla mukana perinteisemmässäkin opetustyössä, tosin siitäkin suurin osa tapahtuu verkossa. Elän jatkuvassa muutoksessa, silmät ja korvat auki. Mitä kaikkea vielä ehtiikään opetusrintamalla tapahtua ennen eläköitymistäni!

Marja-Liisa Siren-Huhtinen, FL Kaakkois-Suomen amk, lehtori, Venäjä-sparraaja