Olavi Kopponen
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1988 Aloitin Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa koneautomaation yliopettajana 1987. Hakuprosessiin liittyvän näytetunnin pidin kesällä ja työsuhde alkoi 1.8. Ensimmäinen kosketus tekuun oli, kun tulin pedagogiselle kurssille elokuun alussa. Muistan vieläkin, että ensimmäinen tapaamani henkilö oli Eeva Manni.
Tulin yritysmaailmasta, olin työskennellyt Neste Oy:ssä automaatioinsinöörinä ja asiantuntijana. Opetusmaailma oli minulle aivan uutta ja pedagoginen koulutus tuli todella tarpeeseen. Pedagoginen koulutus kyllä antoi ohjeita, miten jokaiselle tunnille tulisi olla tuntisuunnitelma. Se oli hieman ristiriidassa sen asian kanssa, että ei ollut vielä valmiina koneautomaation opetussuunnitelmaa. Koneautomaatio lähti käyntiin niihin aikoihin Suomen tekuissa ja opetussuunnitelmatyö käynnisteltiin samaan aikaan, kun opetus käynnistettiin kokeiluluonteisesti. Oli siis haastavaa ja kiinnostavaa päästä heti mukaan prosessiin, jossa luotiin jotakin uutta. Pedagoginen koulutus, jota pääsin samaan aikaan suorittamaan, antoi eväitä opettajuuteen. Tärkein oppi minulle oli, että ole itsellesi armollinen. Aloittavalla opettajalla riittää työtehtäviä ja pitää muistaa, että kuormitus säilyy kohtuullisena. Itse opettajuuteen kasvaminen oli usean vuoden projekti.
Siihen aikaan luokissa ei ollut tietokoneita. Oli joitakin tietokoneluokkia, mutta opetusmateriaalia ei juurikaan jaettu sähköisessä muodossa, koska sitä ei yksinkertaisesti ollut jaettavana. Sain entiseltä työnantajaltani entisen tietokoneeni sijoitettavaksi omaan kotiluokkaani. Sijoitin sen tietenkin luokkaan opiskelijapulpetille ja sovimme, että kukin opiskelija toimii vuorollaan kirjurina. Opiskelija kirjoitti silloisella TEKO-tekstinkäsittelyohjelmalla tunnin aikana muistiinpanot, jotka sitten jaettiin opiskelijoille. Opiskelijoilla oli siis jo omia tietokoneita, vaikka niitä ei luokissa ollutkaan. Informaation jakotapa oli tietenkin sen aikainen lerppulevy. Kohta alkoi tulla korppulevyjä. Opiskelijat kävivät keskustelua, kumpaa välinettä käytetään tiedostojen jakamiseen, lerppua vai korppua. Koneissa kun yleensä oli vain toinen asema. Eräs opiskelija totesi, että kyllä jokaisella miehellä löytyy lerppu- ja korppuasema. Joskus se vaan on korppu, yleensä lerppu.
Harjoitustehtäviä alkoi kertyä tiedostoiksi, jotka kasvoivat tehtävämäärän lisääntyessä. Uudet koetehtävät lisäsin aina mukaan harjoitusmonisteeseen. Kerran kiireessä koetta laatiessani kokeeseen tuli kaksi kertaa sama tehtävä, eri tehtävänumerolla. Opiskelijat eivät tietenkään maininneet kokeen aikana asiasta mitään. Niinpä tehtävä arvioitiin kahteen kertaan.
Monistamo monisti opiskelijoille tulevat opetusmonisteet. Sprii-monistuskoneiden aikana oli sanonta, että jos opettajahississä tuoksuu pirtu, niin silloin on tuoretta tietoa.
Monistushuoneessa oli muutama tietokone opettajien käyttöön. Kerran sinne oli ilmestynyt uusi tietokone, ja kiireessä välitunnilla minun oli tarkoitus tulostaa muutama tiedosto. Koneessa oli levykeasema, mutta se oli asennettu sellaisella tavalla, että levyaukon yläpuolella oli korpun mentävä aukko. Niinpä työnsin korpun sinne. Liisa Rikala toimi siihen aikaan tietokoneista vastaavana opettajana ja hän totesi, että eipä kukaan vielä ole aikaisemmin onnistunut tekemään tällaista. No saatiinhan se korppu ulos, kun koneen levyasema irrotettiin. Sähkölaboratorioissa olenkin tuonut opiskelijoille esille tuotesuunnittelun psykologian, eli reikä viestii käyttäjälle, että sinne laitetaan jotakin. Meiltä löytyy oikean ja vasemman käden saksia ja niiden reikiin laitetaan tietenkin sormet. Mutta virtamuuntajassa olevaan aukkoon ei tule laittaa sormia, vaan se on johdinta tai kaapelia varten.
Opetustehtävissä opettajan tulee uudistaa jatkuvasti omaa opetustaan. Luopuminen on usein opettajalle vaikeaa. Kun sain kerrytettyä enemmän opetusmateriaalia tiedostoina, niin oli aika uudistua. Se onnistuikin tosi hyvin. Tiedostojen tallennuspaikat eivät olleet kovin luotettavia. Kotikoneella säilytin runsaasti opetusmateriaalia. Kerran ekaluokkalainen poikani päätti formatoida tietokoneen C-aseman. Hänen mielestään se oli ratkaisu joihinkin ongelmiin. No minun kohdalla se merkitsi tallennetun opetusmateriaalin häviämistä. Hetken järkytyksen jälkeen totesin, että kerrankin tulee uudistettua opetusmateriaali.
Kyllä opetussuunnitelmaakin uudistettiin. Vuosittain saatettiin tehdä ainakin pieniä muutoksia. Konetekniikan opetussuunnitelmassa muutettiin yhtenä vuonna erään tietotekniikan kurssin sisältöä, ja kurssille annettiin samalla uusi nimi. Aikaisempi kurssi jäi kuitenkin jostakin syystä myös mukaan suunnittelupohjiin. Tämän tuloksena lukujärjestykseen tuli aikaisempi tietotekniikan kurssi ja uudempi tietotekniikan kurssi hieman eri nimellä. Näille kursseille satuttiin nimeämään eri opettaja. Tämän tuloksena molemmat kurssit ehtivät mennä 6 viikon ajan ennen kuin opiskelijat huomasivat, että heillä on kaksi samanlaista kurssia, kursseilla on eri nimi ja eri opettajat. No asiahan korjattiin ja opiskelijoiden eduksi.
Tekniikka menee vauhdilla eteenpäin. Ihminen ei kuitenkaan juurikaan muutu. Pedagogiset keinot tämän päivän oppimisessa ovat erilaisia. Kuitenkaan mikään pedagogiikka ei korvaa sitä, että oppijan tulee tehdä työtä oppimisen eteen. Uudet kehittyneet oppimisympäristöt siirtävät vastuuta oppijalle. Tulevaisuudessa opettajien tulee tukea opiskelijoita entistä enemmän oppimaan oppimisessa.
Olavi Kopponen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti