Osaamisperusteisuuden tutkailua

Syksyllä 2016 marssin TAMKin ammatilliseen opettajankoulutukseen vakaana aikomuksenani löytää sosiologian pro gradulleni aihe. Ammatillisen koulutuksen kentän tuntemukseni rajoittui tuolloin nuoremman veljeni kertomiin kuvauksiin ammatillisesta opetuksesta. Huolimatta tiedollisista puutteista olin valmis tarttumaan aiheeseen kuin aiheeseen, ja minulle esiteltiin ammatillisen koulutuksen reformi.

Ensimmäisessä keskustelussa, jossa ammatillisen koulutuksen uudistusta ja osaamisperusteisuus-sanahirviötä käsiteltiin, valjastin kaikki näyttelijän kykyni osoittaakseni: ”Kyllä, kyllä minä tiedän. Ai, jaa saattaa olla, että olen kuullut!” Todellisuudessa minulla ei ollut pienintäkään hajua mistä on kysymys.

Vei noin kolme kuukautta, että opettelin kirjoittamaan osaamisperusteisuuden. Monen monta kertaa kesken jonkin arkisen askareeni löysin itseni pohtimasta käsitettä. En suinkaan sen sisältöä, vaan yksinkertaisuudessaan, mikä ihme se oli. Voitaneen sanoa, että sukelsin suoraan syvään päähän ummikon sanatarkassa merkityksessä.

Onnekseni havaitsin, että osaamisperusteisuus on kansainvälisessä ja kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa varsin laajalti käsitelty. Sain huokaista helpotuksesta ymmärtäessäni, etten ollut yksin osaamisperusteisuuskeskustelua tulkitsemassa! Ongelmaksi pro gradu tekijälle muodostuikin lopulta puolueettoman aseman ottaminen. Aihe kun sattumoisin herättää minussakin tuntemuksia puolesta ja vastaan.

Pro gradu valmistui aikanaan, ei aivan tavoiteaikataulussa, mutta annettua aikajännettä nopeammin. Samalla pyörähti käyntiin toinen varsin mielenkiintoinen projekti. Siinä ryhdyin yhdessä Jiri Vilppolan kanssa koostamaan posteriesitystä kansainväliseen EAPRIL-konferenssiin Hämeenlinnaan.

Prosessi aloitettiin englanniksi laadittavalla hakemuksella, jossa perustelimme mahdollisimman

tieteellisellä otteella, minkä vuoksi meidät tulisi ottaa mukaan konferenssiin pitämään omaa posteriamme. Toisessa vaiheessa meidän tehtävämme oli koostaa pro graduni tuloksista ja Jirin ammattitaitoa hyödyntäen kansainvälisen konferenssin vaatimukset täyttävä posteri. Kyseinen posteri komeilee kokonaisuudessaan tämän tekstin kylkeen laitetussa kuvassa.

Kokemuksemme julisteen teknisestä toteutuksesta olivat, ja varmaankin ovat yhä, puutteelliset. Suuri kiitos laadukkaasta painotyöstä kuuluukin Tredun digipainamisen operaattorille Simo Mäkiselle. Mitä sisältöön tulee, pyrimme yhdistämään tieteellisen tutkimuksen ja kokemukseen perustuvan tuntemuksen toimivaksi konferenssituotteeksi. Samaa ohjenuoraa noudattaen esittelimme oman posterimme kansainväliselle joukolle eri alojen ammattilaisia Hämeenlinnassa 29.11.2017.

Posteriesitys oli ikään kuin katsaus siihen missä osaamisperusteisuudessa ollaan tällä hetkellä menossa. Posterimme keräsi paljon mielenkiintoa. Erityisen paljon huomiota tuntuivat herättävän graduni tulokset, joista heräsi posterisession aikana useampia mielenkiintoisia keskusteluita suomalaisten, hollantilaisten ja saksalaisten koulutuksen ammattilaisten kanssa.


Omakohtainen kokemukseni niin pro gradun kuin posterin myötä osoitti, että milloinkaan ei voi tietää millaista osaamista seuraava haaste edellyttää. Osaamisperusteisuus tai minun tapauksessani osaamisperustaisuus näyttäytyy tilaisuutena joustavalla tavalla kerryttää osaamista useassa eri projektin vaiheessa. Esimerkiksi mahdollisuus operoida tutuksi tulleen asian parissa englannin kielellä, antaa minulle valmiuksia toimia kansainvälistyvässä työelämässä. Graduni lisäksi pääsin nauttimaan moniammatillisesta yhteistyöstä, osallistua konferenssihakemuksen tekemiseen ja vielä kertomaan omista tuloksistani vieraalla kielellä. Se jos mikä on osaamisperusteisuutta!

Lauri Vähätalo