Yksi tarina opettajuudesta

Seppo Janhonen
Ammatillinen opettajankoulutus TAOKKissa 2000

Kävin ammatillisen opettajankoulutuksen kahdessa osassa. Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuksen opiskelin aikana, jolloin Tampereen ammattikorkeakoulua, ensimmäistä TAMKia, perustettiin. Toimin tuolloin sähkötekniikan opettajana. Parhaiten minulle jäi mieleen ensimmäisestä jaksosta oma opinnäytetyöni, jonka aiheena oli käsitekartan hyödyntäminen opetuksessa.

Koulutuksen aikana minulla sattui olemaan opetukseni (jokin sähkövoimatekniikan kurssi) aiheena sähkövoiman tuotantotavat. Valitsin koulutuksen virittämänä menetelmäksi väittelyn, jonka periaatteita kirjasta tavasin. Ajattelin, että näin saan aikaan vuorovaikutusta. Sitä syntyikin - osin eri tavalla kuin olin tarkoittanut.

Kysyin ryhmältäni, ketkä kannattavat ydinvoimaa. Väittelyyn löytyi kaksi vapaaehtoista kannattajaa. Vastaavasti löytyi kaksi vastustajaa. Nyt minä ilmoitin, että vaihdetaankin rooleja: Kannattajat esittävät vastustajia ja päinvastoin. Perustelin, että näin osallistujat oppivat katsomaan asiaa toisen osapuolen kannalta.

Väittely sujui päälle päin hyvin. Jälkeenpäin yksi osallistuja, ydinvoiman vakaumuksellinen vastustaja, tuli sanomaan, että hän ei enää tee kanssani yhteistyötä. Hän antoi ymmärtää, että olin tullut loukanneeksi hänen eettistä vakaumustaan.

Konsultoin kouluttajia ja kyselin neuvoa, miten menetellä. Seuraavalla tunnilla pyysin kaverin kahden kesken juttusille ja pyysin anteeksi. Seurauksena oli, että nyt hän selkeästi totesi, että hän sittenkin pystyy jatkamaan yhteistyötä opettajan kanssa. Harvoin olen kokenut noin nopeita käänteitä ristiriitojen selvittämisessä.

Mietin, mikä on noista ajoista muuttunut. Vuorovaikutuksen rakentaminen on yksi perusasia, ja koen siinä oppineeni noista ajoista paljon. Ylipäänsä ikävuodet helpottavat opettajana toimimista. Syntyy ikään kuin itsestään kehäuskottavuutta, vaikkei oma osaaminen niin huimasti kasvaisikaan. Toistaiseksi vain yksi opettajaopiskelija on (hyväntahtoisesti) vihjannut, että Sepon voisi olla aika harkita eläkkeelle siirtymistä. Toistaiseksi en sitä kuitenkaan harkitse senkään takia, että omaan työnkuvaani on löytynyt uusia, positiivisesti haastavia sisältöjä. Ja onhan noita työvuosia vielä jäljellä, jos Sipilän hallituksen painotuksia muistetaan.

Opettajuudessa on vuosikymmenestä toiseen jotain olennaisilta osiltaan samaa. Gilbert Highet (The Art of Teaching, 1959) on kiteyttänyt hyvän opettajan olemuksen seuraaviin piirteisiin: hyvä opettaja

• tuntee asiansa
• tykkää asiastaan
• tykkää opiskelijoistaan.

Jos yhden asian saisin listaan lisätä, se olisi seuraava: hyvä opettaja tykkää ohjaamisesta, opettamisesta. Tämä neljäs kriteeri tosin sulkee pois opettajahuumorin, jonka mukaan opettajan työ kyllä sujuu niin kauan kuin opiskelijat eivät ole häiritsemässä.

Itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi olen seurannut netistä Ilta-Sanomien "Sata tarinaa sodasta" -sarjaa. Veteraanit kertovat puhuttelevia tarinoita kansakuntamme kohtalon vuosista. Eräs entinen opettajanikin, Aimo Reinikainen, esiintyy tuossa sarjassa. Saamme olla kiitollisia siitä, että oli ihmisiä, jotka olivat valmiita taisteluun. Meidän nykypäivän opettajilla on sen ansiosta ulkoisesti rauhalliset puitteet käydä yhteistä kamppailuamme oppimisen, ohjaamisen ja opettamisen rintamalla.

Seppo Janhonen